hankala naapuri

meillä on hankala mökkinaapuri jonka kanssa ei kukaan oikein tule toimeen.Häneltä tulee laskuja ja uhkauksia aiheettomista asioista. Hän käsittää asiat väärin ja jos joku tietää asian paremmin ja oikaiseen hänen käsityksensä joutuu hänen hampaisiinsa.Hänen pitäisi olla kaikessa johtaja.Hän kirjoittelee valituksia joka kokouksesta ja sanoo, että hän olisi osannut hoitaa asian paremmin.

14

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elviira,

      Tehkää yhteinen päätös , lakkaatte täydellisesti huomioimasta häntä. Pelkkä pään nyökkäys jos vastaan tulee, ei puheille lainkaan pidä jäädä. Jos mökkiyhteisönne toimii näin, se puree eniten.
      Tiedän tapauksen jossa näin toimivat, tämä vajaa alkoi kiusanteon , hakkaamalla tyhjiä tynnyreitä, moottorisaha pörräsi turhuuttaan jne.
      Naapurit kuvasivat salaa ukkelin touhuja, ja aineiston kanssa poliisilaitokselle. Teothan olivat tahallisia , todistettavasti häiriköintiä, oli saanut vakavan varoituksen kirjallisena, uhatu käräjillä ym.
      Nykyisin hän kuulema soittaa musaa, aina silloin kun mökkiläiset kokoontuvat illanviettoon vuorotellen toistensa luo. Ja tehosteita on hankittu, ne vain on mökin sisäpuolella, ei näkyvillä.
      Vajakkihan tuollainen on, vaan on hänen tajuttava järjestyssäännöt mökilläänkin.

      • Miks et sä soita

        Tai hommatkaa maksullinen kaveri,joka laitaa hänet ojennukseen. Minä tein niin. Kaksi puhelinsoittoa riitti kertoi palkattuni. Kysyin juttelitteko mukavia hän vastasi,että vieläkin naurattaa. Sen jälkeen on ollut kuin ihmisen mieli.

    • Joku´

      ...kehottaa rikoksiin, niin sanoisin että hakatkaa se. Ei oikein käy, että joku terrorisoi naapureitaan.

      • beessi

        millä tavoin tuo ääriterroristinen ajatuksesi toteutettuna parantaisi tilannetta? Hakkautetaanko niin perinpohjin, että naapuri saa selkäydinvamman, vai tapetaanko järkiään.

      • Se on hulluuuu
        beessi kirjoitti:

        millä tavoin tuo ääriterroristinen ajatuksesi toteutettuna parantaisi tilannetta? Hakkautetaanko niin perinpohjin, että naapuri saa selkäydinvamman, vai tapetaanko järkiään.

        rva beessin pitäisi tulla kuuntelemaan naapurini meteliä.kyllä alkais sullakin päreet palamaan.

        vuodesta toiseen sellaista huutoa kun susi ulvois.ja tontti ku kaatopaikka.

      • beessi
        Se on hulluuuu kirjoitti:

        rva beessin pitäisi tulla kuuntelemaan naapurini meteliä.kyllä alkais sullakin päreet palamaan.

        vuodesta toiseen sellaista huutoa kun susi ulvois.ja tontti ku kaatopaikka.

        Jos, niin ei oikein ole nyt mielestäni linjassa aloitus ja tämä ulvomis- ja kaatopaikkakommentti.

        Kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä naapurin sukulaisiin ja tiedustella, ovatko perillä hänen tilastaan ja pystyvätkö vaikuttamaan asioihin. Myös kunnan sosiaali- ym. virastoihin voisi ottaa yhteyttä, kyllä sieltä ainakin neuvoja saa, vaikka ei olisikaan mökkinaapurin asuinkunta.

      • Hän on h....

        Vastaan: En ole aloittaja.

    • Hyvä jekku

      ...voisi rajalla polttaa autonrenkaita.

    • ...

      Aina on olemassa mahdollisuus, että kaikki muut todellakin ovat väärässä. Demokratiassa on se huono puoli, että tyhmä enemmistö voi jyrätä äänivallallaan viisaan vähemmistön. Asia ilmenee erinomaisesti kotimaan politiikassa. Käytännössä kolme suurta puoluetta päättävät kaikista asioista. Pienpuolueen on täysin mahdotonta saada ajetuksi yhtään mitään asiaa, jollei onnistu saamaan kannalleen jotain suurista puolueista. Koskas Kokoomus onkaan viimeksi ollut samaa mieltä Vasemmistoliiton kanssa?

      Yleinen ilmiö siviilielämässä. Ja ilmenee erittäin usein. Vaikka kuinka idioottimaisia asioita toteutetaan enemmistön päätöksellä, vaikka joku yksittäinen ihminen esittäisikin paremman menettelytavan.

      Teillä on yhteisö. Tämä "hankala" naapuri on osa yhteisöä. Mikä ihme saa ihmiset ajatttelemaan, että tämä yksi ihminen on automaattisesti väärässä, koska hän on hankala ja hän on yksin? Sitäpaitsi, vaikea hoitaa mitään asiaa paremmin, jos enemmistö jyrää yli, ei siinä voi mitään tehdä.

      • 12+3

        Johan sinä hölmöjä päästät näppäimiltäsi! " Teillä on yhteisö, tämä hankala naapuri on osa yhteisöä" ???
        Tyhmempikin ymmärtää ettei tämä pirullinen naapuri halua tai kykene noudattamaan yhteisön noudattamaa elintapaa. Joillain on sellainen käsitys että mökillään ei mitkään lait ja asetukset päde.
        Ruodussa se on oltava mökilläänkin, haitallinen, tahallinen häriköinti on lakiasia, ellei varoitukset tehoa.
        Katsos, sinä politiikan jauhaja, sitä kutsutaan myös demokratiaksi, järjen käyttö ja sen ymmärtäminen lienee hakusessa!

      • Mikä olisi
        12+3 kirjoitti:

        tuollainen tahallinen häiriköinti mistä kerrot ?

        Itselläni ei ole mökkiä, mut on ok-talo, ja minun naapurit saa (NÄKÖJÄÄN) ampua minun ikkunoita keskellä yötä rikki,(ovat ampuneet myös autostakin ajovalot ja tuulilasin) tähän en ole saanut mitään korvausta tai oikeuden käyntiä, syyn tähän naapuri poliisin kanssa vieritti silloisen heidän 10 vuotiaan pojan niskoille, vaikka paikalla oli myös 16v poika ja aseen "omistaja" ?

        Kai aikuisilla kasvattajillakin on jonkun lainen vastuu omista alaikäisistä lapsistaan kun tuollaista tekevät, ja aseita ostavat. Mutta eihän ammattikasvattajat voi väärässä olla tässä maassa.

        Tuo heidän vanhempi poika jonka olen nähnyt ampuvan tuolla aseella, on nyt parikymppinen, ja edelleen öisin häiritsee täällä. Viimeksi toissa viikon loppuna, kai juovuksissa, hakkasi vasaralla yöllä autoaan jalkakäytävällä, kun oli ajanut sillä jotain päin, lokasuojassa on ainakin ne hakkaus jäljet. Auto on nyt seissyt viikon tuossa heidän talon edessä. Lopetti tuon autonkorjauksen kun menin kysymään että, eikö tuollaista voi tehdä päiväs aikaan, kun muut haluavat öisin nukkua. Autoon ei poika ole tosiaan viikkoon koskenut, tai ajanut, elikkä, kai siinä on pahempi vika, ja tarvis isomman lekan.

        Yli kaksi vuotta sitten olen tehnyt tuosta täysi ikäisestä pojasta uuden häirinnästä ja kotirauha rikoksesta ilmoituksen, jota poliisi ei ole mitenkään noteerannut. Poliisit olivat jopa silloin täällä paikan päällä keskellä yötä tyhjäämässä tuota naapuri taloa.

        Tällainen on Suomen laki ja sen vartijat toisille !

        Siis, kai on parasta aloittaa aseellinen kilpavarustelu naapuria vastaa, kun tässä maassa ei ole mitään lakia!

      • beessi
        12+3 kirjoitti:

        Johan sinä hölmöjä päästät näppäimiltäsi! " Teillä on yhteisö, tämä hankala naapuri on osa yhteisöä" ???
        Tyhmempikin ymmärtää ettei tämä pirullinen naapuri halua tai kykene noudattamaan yhteisön noudattamaa elintapaa. Joillain on sellainen käsitys että mökillään ei mitkään lait ja asetukset päde.
        Ruodussa se on oltava mökilläänkin, haitallinen, tahallinen häriköinti on lakiasia, ellei varoitukset tehoa.
        Katsos, sinä politiikan jauhaja, sitä kutsutaan myös demokratiaksi, järjen käyttö ja sen ymmärtäminen lienee hakusessa!

        järjen käyttö ja sen ymmärtäminen ? on hakusessa?

        Täyttä asiaahan edellinen kirjoitti, selventäen sanomaansa erittäin hyvällä esimerkillä. Yhteisten asioiden hoitamisesta on kysymys niin politiikassa kuin esim. taloyhtiöiden,tiekuntien, hoitokuntien tms. kokouksissa.

        Aloituksesta myöskään ei käynyt mitenkään ilmi, että tämä "hankala naapuri" toimisi lakien ja asetusten vastaisesti? Mitä ihmettä tarkoitat (mökki)yhteisön noudattamalla elintavalla? Eihän mistään käynyt ilmi, että kysymyksessä olisi joku melko suljettu ja tiivis yhteisö omine sääntöineen.

        Kyllä se vain niin on, että se joskus hankalaksikin koettu yhteisön jäsen usein tietääkin asiat paremmin. Se vain saattaa joillakin ottaa niin luonnon päälle, että mieluummin vaikka jyrätään joukkovoimalla fiksut esitykset. Ehkä joku leimataankin hankalaksi vain siksi koska haluaa, että asiat tehdään hyvin, järkevästi ja mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Mikä muuten onkin präntätty melkein yhteisön kuin yhteisön sääntöihin.

        Tiedän yhteisön, jossa erään jäsenen järkevä esitys hylättiin lähinnä kai siksi kun hän oli "se perhanan kapiainen" ja koska asuntojen sijainnin johdosta hänen pelättiin saavan järkiehdotuksesta hieman enemmän etua kuin muut.
        Olihan hän vähän pikkutarkka, vaikka ent. kapiaisena hyvin hallitsi myös suuremmat kuviot, sattui olemaan koulutukseltaan myös juristi minkä lisäksi hänellä oli paljon käyttökelpoista tietoa ja erityisosaamista tietyiltä aloilta.
        Enemmistö sitten päätti ratkaisusta joka osoittautui täydelliseksi ja erittäin kalliiksi käyväksi fiaskoksi ja jonka johdosta iäkkäämpi pariskunta lopulta muutti pois, rahan takia ja myös koska heidän asuntonsa sijainnin johdosta he eivät koskaan olisi saanet rahoille mitään vastinetta, päinvastoin.

        Ja todellakin, se "pirullinen" naapuri on yhteisön jäsen siinä missä lupsakka typeryskin. Emme ole kaikki samanlaisia, sen kun hyväksyy niin elämä lienee helpompaa.

        Todellisille häiriköille kyllä laki yleensä lopulta löytyy, valitettavan hidasta se voi joskus kyllä olla.

      • 3+6

        Lue aloittajan kirjoitus, vastasin edelliselle joka myös teki niin aloitusksen myötä.
        Ei voi mitään jos ei tajua kirjoitettua tekstiä. Enemmistö yhteisössä tekee päätökset, ei tittelillä itseään muita viisaampana pitävä. Mistäs tiedät kuinka tämän yliviisaan juristin ehdotus olisi kussut?
        Sinulta tälläistä " minä tiedän, kaikesta kaiken" voi odottaa aina, et petä.

      • beessi
        3+6 kirjoitti:

        etten pettänyt odotuksiasi.
        Aika ikävä piirre mielestäni tuo, että väität tietäväsi, millaisena muut pitävät itseään. Et voi mitenkään tietää, millainen olen tai millaisena pidän itseäni, et liioin kirjoittamastani henkilöstä. Silti alennut väittämään muiden pitävän itseään omien outojen ajatustesi kaltaisena.
        Sanoisit vain reilusti, ettet voi sietää minua, etkä yrittäisi arvioida minua ihmisenä.

        Enemmistö tekee päätökset, mutta ne eivät läheskään aina ole järkeviä ja oikeudenmukaisia, varsinkaan jos ennakkoasenteiden takia ei kuunnella kaikkia.

        Tiedän, ettei juristin ehdotus olisi kussut, koska siihen melkein sellaisenaan lopulta, pitkien ja kalliiden töppäysten jälkeen päädyttiin. Hän mm. neuvoi odottamaan jonkun lain voimaan tuloa, ennen kuin kannattaa aloittaa yhtään mitään k.o. urakkaan liittyvää, koska luvat ja hakemukset pitää ehdottomasti laittaa ja päätökset saada ennen töiden aloittamista. Enemmistö tahtoi kiirehtiä ja kuvitteli, että aina pystyy vähän kikkailemaan päivämäärien ym. kanssa. Eihän se niin mennyt ja kohta riideltiin jo maansiirtourakoitsijan hukkakäynti laskustakin. Kun lopulta meni perille, että lasku on maksettava niin kehdattiin vielä pyytää urakoitsijaa lähettämään lasku vasta kuukausien päästä ym. fiksua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2669
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      24
      2421
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2084
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1976
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1462
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      166
      1319
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      991
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      914
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      758
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      93
      719
    Aihe