Miehen epäillään retuuttaneen noin 10-vuotiasta tyttöä Helsingin Malmilla torstai-iltana.
Epäilty rikos tapahtui Malminkaaren ja Fallkullan tilan välisen puiston pensaikossa kello 18.30.
Ohikulkija huomasi miehen retuuttavan ja koskettelevan tyttöä. Mies pakeni paikalta huomattuaan sivullisen. Myös tyttö poistui. Poliisi ei tiedä kummankaan henkilöllisyyttä.
Uhrilla oli vaaleat ja suorat olkapäille ulottuvat hiukset. Hän oli noin 140 senttimetriä pitkä ja pukeutunut pinkkiin kesämekkoon, jonka valkoiset olkaimet oli kiinnitetty niskan taakse. Mekko oli revennyt kainalosta kamppailun takia.
Rikoksesta epäilty mies oli afrikkalaistaustainen, 180 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä oli valkoinen löysä t-paita, beiget shortsit, valkoiset tennissukat ja mustat lenkkitossut.
- Tyttö on poistunut paikalta mitä ilmeisimmin järkyttyneenä. Emme tiedä, tietävätkö hänen vanhempansakaan tapauksesta, kertoo rikosylikomisario Kari Tolvanen.
Tapahtumien kulku on poliisille vielä epäselvä, mutta miestä epäillään todennäköisesti jonkinasteisesta pahoinpitelystä sekä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä.
Poliisi pyytää tapauksesta tai tuntomerkkeihin sopivista henkilöistä havaintoja tehneitä ottamaan yhteyttä numeroon 071 877 4002.

Vastaukset 4
Vanhimmat
suomeen.
vastaa noista mamu asioista? sehän niitä mainitsemiasi mamuja tänne hyysää ja tänne sitte tuloo ties mistä afrikan kolkasta mustaa miestä jossa ei liiemmin sivistystä tunneta ei lakia ole
Eiks tää oo Kokkola-palsta. Milloin muuttunut Helsingiksi? Tai muuksi vähemmistöä koskevaksi?
Se kuuluu heidän kulttuuriinsa, meidän pitää vaan hyväksyä se.