menetys

vaimoni toissa yönä herätti n.5:aikoihin vatsa kipuihin.siinä hiukan ihmeteltyäni soitin 112:teen.9vko raskaus menossa.veivät sairaalaan ja saman tien alustavien toimen piteiden jälkeen leikkaukseen.diagnoosi oli kohdun ulkoinen raskaus,alkanut munatorvessa jossa ei ole mitään mahdollisuutta kasvaa.siellä sitten räjähti rikki.verta joka puolella(2,5L vuosi)hyvä ettei kuollu.kirurgian mukaaan tunti kaksi myöhemmin niin.....hitsi että voi sattua ja pahalta,vaikka sairaalassa ollaakin vitsailtu(vaimon kanssa) niin kumpikin tietää asian vakavuden.siis väsyttää tää sairaalan ja kodin(lapsien)välillä hyppiminen.en tiedä jos saman kaltaisia kokemuksia niin kaikki apu tervetullu.kiitos.
2779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voimia koko teidän perheelle. Olen itse saanut ihan vasta keskenmenon eikä mitään hengenvaaraa ollut ja silti toipuminen on hidasta. meillä ei ole ennestään lapsia, joten on tavallaan aikaa keskittyä itsensä parantamiseen. Joskin tässä tilanteessa ajattelen että lapset voisivat tuoda lohtua menetyksessä. Onneksi vaimosi selvisi tilanteesta kuitenkin eikä mitään lopullista tapahtunut. Jos omaa tilannettani ajattelen niin voisin kuvitella että sinun tuki on nyt maailman tärkeintä vaimollesi. Pidä häntä hyvänä, puhu ja paijaa ja ennen kaikkea kuuntele. Itselleni ainakin mieheni lohduttava syli on ollut elinehto. Paha mieli tulee todella varmaan vasta kun hän kotiutuu sairaalasta. Niin ainakin minulle kävi. Lapset ovat lahjoja jotka teille on annettu ja vaikka se nyt tuntuu raskaalta olla yksin hoitamassa kaikkea niin se tuntuu jälkeenpäin pikku jutulta. Toivon sydämestäni teille voimia ja jaksamista!

Äänestä
  • kiitos sanoista.kyllä tässä jaksetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yaris kirjoitti:

vaimoni toissa yönä herätti n.5:aikoihin vatsa kipuihin.siinä hiukan ihmeteltyäni soitin 112:teen.9vko raskaus menossa.veivät sairaalaan ja saman tien alustavien toimen piteiden jälkeen leikkaukseen.diagnoosi oli kohdun ulkoinen raskaus,alkanut munatorvessa jossa ei ole mitään mahdollisuutta kasvaa.siellä sitten räjähti rikki.verta joka puolella(2,5L vuosi)hyvä ettei kuollu.kirurgian mukaaan tunti kaksi myöhemmin niin.....hitsi että voi sattua ja pahalta,vaikka sairaalassa ollaakin vitsailtu(vaimon kanssa) niin kumpikin tietää asian vakavuden.siis väsyttää tää sairaalan ja kodin(lapsien)välillä hyppiminen.en tiedä jos saman kaltaisia kokemuksia niin kaikki apu tervetullu.kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu