Bulgaria, Albena

loman tarpeessa

Onko jollain tuoretta tietoa Bulgarian Albenasta? Olemme (4henk. perhe) miettineet sinne lomaa elokussa ja hotelli olisi Vita Park. Kokemuksia hotellista ja paikasta?

6

894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karkkikisut

      Vita Park ja Albena oli juuri ensimmäinen Bulgarian kohteemme. Muutamia vuosia siitä jo tosin on, kun käytiin. Sen jälkeen onkin Bulgarian reissuja kertynyt enemmänkin, mm. laskettelureissu viime talvena.

      Meillä varsinkin nuorin lapsemme muistelee kaiholla Vita Parkia ja sen All inclusive-tarjoiluja. Ruokaa siellä tosiaankin riitti, ihan mättämiseen asti. Mutta lapset tykkää, kun saa hakea limua ja jätskiä ilmaiseksi niin paljon kuin haluaa. Ja kelpaahan se "ilmainen" olut uima-altaalla aikuisille. Olut olikin hyvää, mutta ne ilmaiset väkevät juomat aika heikkoja.

      Majoituimme huoneistossa, joka silloin kesäkuun alussa oli viileähkö. Mutta sitä pulmaa tuskin elokuussa on, pikemminkin päinvastoin.

      Katujuna ajeli ihan Vita Parkin läheltä ja sillä oli kiva silloin tällöin liikkua hotellin ja keskustan väliä. Albena on ihan turisteja varten rakennettu paikka, siellä ei ole lainkaan paikallisasutusta. Jonkin verran löytyy toimintaa lapsillekin, joku pieni huvipuiston tapainen siellä ainakin meidän käydessämme oli. Mutta ihan vaatimaton oli, pikemminkin huvialue.

      Hotellissa oli paljon saksalaisia, ja ohjelma etupäässä heille suunnattua. Allasalue oli kiva, mutta tietenkin jo heti aamusta kaikki rantatuolit pyyhkeillä varattuja, vaikka se ei tietenkään periaatteessa ollut luvallista. Mutta näinhän taitaa olla joka paikassa...

      Tykättiin.

      • loman tarpeessa

        Ensimmäisenä kiitän sinua vastauksesta!
        Ilmeisesti olette olleet tyytyväisiä paikkaan=) Mietitään vain sitä että onko se liian rauhallinen paikka vaikka lomalle olisi tarkoitus lähteä!
        Kallistun jotenkin tähän paikkaan ennemmin kuin SB:hen joka voi olla lasten (11,13v) vähän liian levoton. Onko minkälainen hintataso ja ostos mahdollisuudet?


    • ola.o

      olin 3 vuotta sitten samassa hotellissa hotelli oli ihan kiva. mutta siihen se hauskuus jäikin albena on liian pieni paikka eikä siellä ole oikein mitään muuta tekemistä kun ottaa biitsillä aurinkoa ja iltaisin keskustassa häiritsee ilotytöt jos mies yksin kulkee, mene mielummin kultahietikolle se on paljon isompi ja parempi paikka vaikka sielläkin on ikävä kyllä paljon ilotyttöjä jotka huutelee perään.

      • ggeert

        albenassa ilotytöt ei kyllä ilotytöt häiritse...lapsiperheiden paikka...mutta ehdottomasti suosittelen hotellia rannan ja keskustan tuntumasta en ylärinteeltä( missä esim. vitapark) albenan ehdottomasti paras hotelli on flamingo suosittelen...albena on mukavan rauhallinen ja kultahietikko taas enemmän bilepaikka jossa jytä tärisee koko ajan ja koko ajan joku tyrkyttämässä jotakin lappua...


      • kulkija.
        ggeert kirjoitti:

        albenassa ilotytöt ei kyllä ilotytöt häiritse...lapsiperheiden paikka...mutta ehdottomasti suosittelen hotellia rannan ja keskustan tuntumasta en ylärinteeltä( missä esim. vitapark) albenan ehdottomasti paras hotelli on flamingo suosittelen...albena on mukavan rauhallinen ja kultahietikko taas enemmän bilepaikka jossa jytä tärisee koko ajan ja koko ajan joku tyrkyttämässä jotakin lappua...

        Albenasta tultiin, oli yllättävän siisti paikka. Pienten lasten kanssa kulkevalle erittäin sopiva. Mitään känniörvellystä, pummaamista tai muuta häiritsevää emme havainneet lainkaan. Meno yöllä turistipaikaksi rauhallista. Useimmissa rantakadun ravintoloissa tuli käytyä, kaikissa ruoka oli vähintään kelvollista. Flamingossa olimme, kaksio oli siisti ja viihtyisä. Aamiaistarjoilu oli myös hyvä. Parasta oli hotellin 5 uima-allasta. Rannalle on kova tunku heti aamusta, menimme kerran vähän myöhemmin ja joka paikka täynnä. Välillä uiminen oli myös kielletty aallokon takia. Hotellilla sitten pulikoitiin paljon. Voin suositella lapsiperheelle, aikuisten tekemistä Albenassa ei paljon ole mutta lasten kanssa on kuitenkin mentävä lasten ehdoilla ja heille tämä sopii oikein hyvin.


      • ...............

        Missä sua on albenassa ilotytöt häirinneet?Mä olin 2007 albenassa ja ainut paikka jossa mä näin huoria oli playboyclub rannan päässä,todella rauhallinen ja turvallinen paikka toi albena voin suositella lapsiperheelle.Kannattaa tehdä päivän matka balzickiin joka sijaitsee noin 20min taksimatkan päässä jos haluaa nähdä paikallisen pikku kylän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe