syyllinen?

Äidilläni oli pari vuotta takaperin keskenmeno. Vaikka olin jo "iso tyttö", ylä-asteella ,en ymmärtänyt asian vakavuutta, kuin vasta nyt kun aikaa tosiaan on kulunut jo vuosia. Rupesin pohtimaan mahdollista syytä ja muistelin kuinka kamala kapinoiva teini tuolloin olin. Salaa vanhemmilta join alkoholia ja poltin tupakkaa tietysti jossain välissä jäin molemmista kiinni. Lisäksi käyttäydyin sekä koulussa ja kotona provosoivasti ja todella ylimielisesti. En osannut ottaa vastuuta mistään ja koulupsykologit ja opettajat olivat passittamassa minua jopa nuorten mielenterveyshoitolaitokseen. Äitini oli hyvin hyvin stressaantunut. Kerrottuaan minulla uutisen raskaudesta erään riitamme yhteydessä, jolloin äiti pyysi että edes raskaus ajan käyttäytyisin kunnolla enkä osannut reagoida tilanteeseen ja idioottina tokaisin että minä en sitä äpärää ainakaan hoitaisi ja samaan syssyyn kysyin kuka mahtaa olla isä, vaikka vanhempani ovat olleet yhdessä 17 vuotta. Äitini loukkantui syvästi. Muutaman kuukauden jälkeen aivan yllättäen äiti soitti sairaalasta että nyt joudut pärjäämään tämän illan yksin kotona, minulle tehdään kaavinta. Silloin viimeistään olisi ollut kohtuullista pyytää edes anteeksi, parantaa tapansa, mutta minä tyttö käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin ryyppäämään.

Koskaan emme ole keskustelleet tapahtuneesta ja tiedän ettei äiti syytä minua. Hän uskossa ja kuvittelee että se oli jumalan tahto ja merkki ettei hän pysty huolehtimaan toisesta lapsesta. Mutta nyt olen käsittänyt että minä, joka olen aina toivonut pikku sisarta, omalla käyttäytymiselläni tuhosin yhden pienen elämän.

Nyt siis mikä oli pointtini? Varmistaa kai että keskenmeno voi aiheutua stressistä?
5772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun äitipuoleni sai liiasta stressistä keskenmenon. Se ei ole välttämättä ainoa syy, mutta vaikutti omalta osaltaan ainakin.

Äänestä

Liikuttavaa luettavaa. Hienoa, että olet nyt jälkeenpäin tajunnut oman typeryytesi etkä ilmeisesti sitten joutunut ihan lopullisesti "huonoille teille". Vaatii melkoista kypsyyttä tajuta toimineensa väärin ja haluta ottaa vastuuta asioista.

Sinulla ei kuitenkaan ole mitään syytä syyttää itseäsi siitä, että äitisi sai keskenmenon. Totta kai se lyhyt raskausaika oli äidillesi raskaampi siksi, että sen pienen mahassaolijan lisäksi hän joutui kantamaan niin paljon huolta sinusta, mutta ei se siitä johtunut, ettei se pieni pysynyt siellä mahassa. Tavallisimmin keskenmeno johtuu siitä, että sikiö ei ole alunperinkään kehityskelpoinen tai se ei jostain syystä kiinnity kohtuun kunnolla. Harvoin keskenmeno voi tulla vaikkapa kaatumisen seurauksena. Naisen elimistö toimii kyllä erilailla stressitilanteessa, mutta ei stressi sinänsä voi aiheuttaa keskenmenoa.

Koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi ja osoittaa tajunneensa käyttäytyneensä hölmösti. Ehkäpä voit vielä joskus ottaa asian puheeksi äitisi kanssa. Viimeistään aikuisena sitä alkaa pystyä puhumaan äidinkin kanssa niin kuin toiselle naiselle, eikä vain äidille. Ehkä hänkään ei ole voinut kauheasti purkaa tapahtumaa kenellekään ja tuntee syyllisyyttä siitä, ettei mielestään osannut kasvattaa sinua oikein. Hänelle olisi varmasti myös vapauttavaa tajuta, että se pikkuinen otettiin pois siksi, ettei se pystynyt elämään, eikä siksi, että hän on niin huono äiti.

Kaikkea hyvää sinulle elämääsi. Kaikki me teemme virheitä eikä niitä saa tekemättömiksi, mutta viisas on se, joka näkee omat virheensä ja ottaa niistä opikseen. Itsesyytöksiin ei kuitenkaan tarvitse vaipua. Äitisi keskenmeno ei johtunut sinusta, vaan jostain biologisesta tekijästä, jolle kukaan ei voinut mitään.

Äänestä
  • Ainahan voi syytelltä ties ketä. Voisi syyttää äitiä kun ei osannut kasvattaa lasta (eli kirjoittajaa) kunnon ihmiseksi ajoissa. Tai sitten voi syyttää vaikka isää, ettei osannut hallita tilannetta ja auttaa... aina voi syyttää vaikka ketä. Mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Ja kyllä stressi voi aiheuttaa keskenmenon! Lääketieteellinen tosiseikka.

    Äänestä

olit nuori ja kapinallinen. sinulla ei ole mitään osuutta äitisi keskenmenoon. mieti voitko vaikuttaa käyttäytymiselläsi sinun äidin kohdussa kasvavan sikiön kromosomeihin esimerkiksi? kuitenkin on puhuttu, että suurin osa keskenmenoihin on kromosomipoikkeavuus.. toki on hienoa nykyinen ajatusmaailmasi. kunnioitan sitä, mutta pidetään järki päässä.

Äänestä

Itse tänään keskenmenon jälkitarkastuksessa käyneenä, uskallan sanoo että et ole vaikuttanut käytökselläsi keskenmenoon, lääkäri sano monta kertaa just tänään, että mitään mitä olen tehny tai jättäny tekemäät ei ole voinut vaikuttaa keskenmenoon. Kuten joku jo tossa aikasemmin mainitsikin, sikiöllä on todennäköisesti ollut joku vakava kehityshäiriö ja siitä ei olisi ollut eläjäksi, ja ehkä parempi näin. Normaali raskaus kestää melkein mitä tahansa. Niin sanoi gyneni tänään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaya kirjoitti:

Äidilläni oli pari vuotta takaperin keskenmeno. Vaikka olin jo "iso tyttö", ylä-asteella ,en ymmärtänyt asian vakavuutta, kuin vasta nyt kun aikaa tosiaan on kulunut jo vuosia. Rupesin pohtimaan mahdollista syytä ja muistelin kuinka kamala kapinoiva teini tuolloin olin. Salaa vanhemmilta join alkoholia ja poltin tupakkaa tietysti jossain välissä jäin molemmista kiinni. Lisäksi käyttäydyin sekä koulussa ja kotona provosoivasti ja todella ylimielisesti. En osannut ottaa vastuuta mistään ja koulupsykologit ja opettajat olivat passittamassa minua jopa nuorten mielenterveyshoitolaitokseen. Äitini oli hyvin hyvin stressaantunut. Kerrottuaan minulla uutisen raskaudesta erään riitamme yhteydessä, jolloin äiti pyysi että edes raskaus ajan käyttäytyisin kunnolla enkä osannut reagoida tilanteeseen ja idioottina tokaisin että minä en sitä äpärää ainakaan hoitaisi ja samaan syssyyn kysyin kuka mahtaa olla isä, vaikka vanhempani ovat olleet yhdessä 17 vuotta. Äitini loukkantui syvästi. Muutaman kuukauden jälkeen aivan yllättäen äiti soitti sairaalasta että nyt joudut pärjäämään tämän illan yksin kotona, minulle tehdään kaavinta. Silloin viimeistään olisi ollut kohtuullista pyytää edes anteeksi, parantaa tapansa, mutta minä tyttö käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin ryyppäämään.

Koskaan emme ole keskustelleet tapahtuneesta ja tiedän ettei äiti syytä minua. Hän uskossa ja kuvittelee että se oli jumalan tahto ja merkki ettei hän pysty huolehtimaan toisesta lapsesta. Mutta nyt olen käsittänyt että minä, joka olen aina toivonut pikku sisarta, omalla käyttäytymiselläni tuhosin yhden pienen elämän.

Nyt siis mikä oli pointtini? Varmistaa kai että keskenmeno voi aiheutua stressistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu