Mietin vaan, miten korkea-arvoinen mies olisi saanut sinut käyttäytymään paremmin. Olisi siis pitänyt pyytää jotain korkea-arvoista miestä lähestymään sinua. Tällaisen tulkinnan olen tehnyt sinusta, diiva! Ei olisi siis pitänyt itse suoraan lähestyä vaan pyytää jotain miestä tekemään se puolestani. Sinähän arvostat vain miehiä, ja heistäkin sinua paremmin ansaitsevia.
Kyllä sinä ylempiäsi mielistelet ja alempia poljet. Ei kovin arvostettavaa tuo sinun käytöksesi.
Jep. Minun päiväni kyllä pilasit. Useammankin päivän.
Olen valtavan pettynyt sinuun, siinä kaikki.
Kyllä sinä ylempiäsi mielistelet ja alempia poljet. Ei kovin arvostettavaa tuo sinun käytöksesi.
Jep. Minun päiväni kyllä pilasit. Useammankin päivän.
Olen valtavan pettynyt sinuun, siinä kaikki.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen keskustellut omasta käytöksestäni asiantuntijoiden kanssa ja kaikki miehet ovat toimineet täsmälleen samalla tavalla kuin minä vastaavissa tilanteissa. Eli kyse oli vain siitä, että sinä halusit kiusata minua.
Eli minä en olisi voinut toimia toisin. Kaikki miehet sanovat toimivansa täsmälleen samalla tavalla eikä ketään ole noin pahasti vielä nöyryytetty. Ei minuakaan ennen tätä tapausta.
Eli jatkossa sitten pyydän jotain sinua paremmin ansaitsevaa miestä olemaan yhteydessä sinuun koska teit temppusi minulle.
se noin julma on? Mulle ainakin on ihan sama korkea-arvoisuudelle jos ihminen on hyvä omana itsenään. Ei tarvita korkeita arvoja, rahaa ym. "materiaa" jos luonne on hyvä ja yhdessä viihdytään tasa-arvoisina ihmisinä toistemme silmissä...No joo näin mietin minä M-nainen
Tässä ei ole kyse yksityisasiasta vaan muusta toiminnasta.
Pakko oli purkaa pahaa mieltä kun en jaksa enää.
Kyllä noita statushakuisia ihmisiä löytyy jotka polkevat alempiarvoisia. Jep. Julma hän nimenomaa oli. Ja nautti siitä.
Siis minä olen nainen ja sain törkeää kohtelua osakseni koska tuo henkilö mielistelee miehiä ja polkee naisia, tai ainakin minua.
Tämä varmaan on joku työpaikkajuttu, näin arvelen.
Minulle henkilökohtaisesti ei merkitse kenenkään ansiot (jos palkkaa tarkoitetaan) tai tittelit yleensä. Itse ansaitsen sen verran, että itse sillä elämiseni ja velkani maksan. Ei tämä nyt mulle ollukkaan, minua paremmin ansaitsevia miehiä ja naisia on pilvin pimein.
Jos joku ajattelee minun olevan diiva, se varmaan johtuu jotenkin ryhdistäni tai ujoudesta. Jos
minusta noin ajatellaan, silloin minua ei kyllä tunneta.
Ei ole yksityisasia.
Pointtini on siinä, että tuo henkilö mitätöi minut, koska olen häntä alemmassa asemassa.
Mietin vain, kuinka korkea-arvoinen olisi miehen pitänyt olla, jotta tuo ihminen olisi kohdellut hyvin tai jopa mielistellyt. Keskustelin miesten kanssa asioista ja kaikki sanovat että toimin täsmälleen oikein tilanteessa ja näin he itsekin tekevät eli minun käytökseni ei voi olla syy huonoon kohteluun. Siis tuo ihminen arvostaa vain miehiä, minä olen nainen.
Kunhan pohdiskelen asiaa kun harmittaa kun sain törkeää kohtelua. Jälkeenpäin ajateltuna koko homma olisi voinut jäädä väliin, sen verran paha olo jäi tapahtuneesta.
Törkeintä on kun tuo henkilö puhuu reilusta meiningistä, tai reilusta pelistä ja minua hän kohteli kuin kynnysmattoa. Luottamus meni täysin. Minua kohtaan hän oli täydellisen epäreilu. Varmaan niitä ylempiavoisia, tärkeitä miehiä hän sitten kohtelee reilusti. Mielistelijät ovat sellaisia.