Unessa olin lähdössä etelän lentokoneella.
Valmistelin kotona lähtöä aika jännittyneenä. Viime tipassa aloin etsiä meikkejä, kun tuli mieleen
että kaipa siellä pitää vähän laittautuakin. En meinannut meikkejä löytää ja alkoi olla jo vähän kiire.
Asunnossa oli kaksiosainen iso ikkuna huoneen yläosassa. En saanut ikkunoita lukittua.
Pyysin miestä joka unessa oli isäni lukitsemaan ikkunat tai edes laittamaaan ne niin, että näyttäisi ulos,
että ovat kiinni.
Hän ei onnistunut siinä, yritin itse sitten vielä vetää niitä kiinni, ettei näkyisi pientäkään rakoa.
Ei oikein onnistunut.
Pelkäsin, että asuntoon tunkeudutaan kun olen reissussa.
Tuleeko kellään mieleen unesta mitä voisi tarkoittaa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko joutunut todistamaan jotain sellaista, mitä et olisi halunnut nähdä tai kuulla ja joka on vaikuttanut myös sinuun.
Et haluaisi sotkeutua enempään kenenkään asioihin, vaan yrität irrottautua noista asioista ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Uni kertoo pelosta ja itsesuojelusta. Hyvä puoli unessasi on etelään lähtevä lentokone, uni haluaa sinun todellakin irtautuvan asioista, jotka eivät sinulle kuulu.
Tällainen tulkinta, mutta voisi tulkita toisellakin tapaa...
tulkinnastasi! Jotakin irtautumista ja itsesuojelua tuo uni varmaankin viestittää. Minullekin tuli toinenkin
tulkinta mieleen, asia on arkaluontoinen. Talohan kai on ihminen itse ja ikkunatkin kai voi merkitä unessa
muutakin kuin silmiä..
Voisikohan tarkoittaa erästä lapsuudessa kokemaani asiaa, josta pitäsi päästä irti ja vapauteen,
aikuistua myös.
Kuulisin mielelläni sen toisenkin tulkinnan jos vielä ehdit kertoa.
Toisessa tulkinnassa arvelen, että olisitko kokenut jonkinasteista seksuaalista häirintää, joka asia on pitänyt peittää ulkopuolisilta visusti, jopa itseltäkin
Olet sen vuoksi uhrina yrittänyt peitellä fyysistä kehoasi, paljasta pintaa ja muutenkin käytökselläsi olla huomaamaton, ettei se yllyttäisi häiritsijää lähentymään sinua teoin tai puhein.
Pelko fyysisen itsehallinnan menettämisestä on vielä pinnalla.
Tämä on arvelua, voin olla väärässäkin.
vielä Notos, kun ehdit ja jaksoit tulkita!
Et ole ollenkaan väärässä vaan aivan oikeassa! Noin minäkin sen tulkitsin.
Noin on tapahtunut, lievää vain onneksi, eikä kai sellaiseksi tarkoitettu.
Anteeksikin pyydetty ja annettu.
Mutta sen seuraamukset ihan niinkuin mainitset.
Nyt vaan tullut "pintaan" ehkä kun uneenkin tulee.
Ehkä joku taitekohta meneillään.
Muutos varmaankin tulossa.
Todella tarkasti näit.
Mukavaa kesän jatkoa!
samoin sinulle, hyvää kesän jatkoa. Unesi etelän lentokone kertoo sen, että muutos on tulossa.