On hienoa, että Pride-kulkueita järjestetään. Meidän on aika ajatella kaikkia vähemmistöjä ja pitää myös heidän oikeuksistaan huolta. Kaikenlainen terrori on tuomittavaa. Minusta sopisi kuvioihin, että Jeesuskin olisi ollut mukana Pride-marssilla. Ei ehkä eturivissä, mutta tukena ainakin taustalla.
Usko ja Pride-marssi
Oulun vl
6254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
homovastaisuutta on vl-herätysliikkeessä.
Matt. 11:23 Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä.
Oletteko te homojen suosijat lukeneet Raamatusta mitä siellä sanotaan homoudesta? Lukekaa ja uskokaa !
Pride-marssilla.
Totta! Jeesus oli aina syrjittyjen, hyljeksittyjen ja heikompien puolella. Tänä päivänä hän olisi nimenomaan Pride-kulkueessa ja siltojen alla viinamäenmiesten ja narkomaanien kanssa keskustelemassa. Jeesus oli paljon avarakatseisempi ja suvaitsevampi kun moni meistä nykyään.
tuomitsee homouden harjoittamisen, sillä se on kauhistus Jumalalle, Isälle. Mutta homostelun synninkin saa anteeksi kun nöyrtyy parannukseen!