Olen mielenkiinnolla seurannut taisteluasi aamusta seuraavaan. Olen itse ollut suhteessa "tuuri juopon" kanssa. Eli alkoa kului paljon, mutta duunissa hän pystyi vielä käymään (mitä nyt vapaa päiviä piti tasaisesti ottaa, kun huikka hirtti päälle). Valitettavasti hän eksyi sitten sen verran vielä sivummalle, että viinan lisäksi kuvioon tuli satunnainen "viihde käyttö" muilla aineilla. Yhtenä iltana kaverinsa kanssa vääränlainen coktail ja mieheni ei enää herännyt. Hän oli juuri täyttänyt 41v. Itse pääsin selville tästä puolesta vasta hänen kuoleman jälkeen, kun mieheni ystävä kertoi asiasta. Halusi kertoa ennen ruumiinavauspöytäkirjan tuloa.
Hän usein huikan jäätyä päällee saattoi olla "kateissa" 2-4 päivää. En voinut ikinä kuvitellakaan, että hän veti jotain kossua vahvempaa.
En tiedä... pahinta siinä tiedossa ehkä oli se, että en tiedä kumpaa surin enemmän; sitä, että hän kuoli, vai sitä, että sitä ihmistä jonka minä luulin tuntevani, ei ollut olemassakaan. Mieheni tiesi minun kantani huumeisiin, ehdoton ei kaikkeen. Jotenkin nyt tuntuu, että koko tarinamme oli valetta, ettei sitä koskaan ollutkaan. Tämä olo on tappanut minusta kaikki hyvät ja ihanat hetket, joita meillä toki oli. Se vale vei pohjan kaikilta muistoilta. Hänen pois menostaan on reilu 2 vuotta ja ainoa mitä tunnen häntä ajatellessani on viha ja puistatus. Toivon toki, että pystyisin joskus vielä antamaan hänelle anteeksi, itseni takia. Hänelle sillä asialla nyt ei enää ole merkitystä.
Toivon todella, että sinä pysyt kuivilla, päivä kerrallaan. Onko ne rullikset jo hankittu? :o)) Vaikka asenteeni kaikkiin päihteisiin on erittäin negatiivinen ja vielä tapahtuneen jälkeen jopa "kynnet esiin" asteikolla, niin on kiva nähdä, että joku oikeasti omaa sitä perkeleen suomalaista sisua.
Aion seurata tarinaasi jatkossakin, pysy valitsemallasi teillä!
Hän usein huikan jäätyä päällee saattoi olla "kateissa" 2-4 päivää. En voinut ikinä kuvitellakaan, että hän veti jotain kossua vahvempaa.
En tiedä... pahinta siinä tiedossa ehkä oli se, että en tiedä kumpaa surin enemmän; sitä, että hän kuoli, vai sitä, että sitä ihmistä jonka minä luulin tuntevani, ei ollut olemassakaan. Mieheni tiesi minun kantani huumeisiin, ehdoton ei kaikkeen. Jotenkin nyt tuntuu, että koko tarinamme oli valetta, ettei sitä koskaan ollutkaan. Tämä olo on tappanut minusta kaikki hyvät ja ihanat hetket, joita meillä toki oli. Se vale vei pohjan kaikilta muistoilta. Hänen pois menostaan on reilu 2 vuotta ja ainoa mitä tunnen häntä ajatellessani on viha ja puistatus. Toivon toki, että pystyisin joskus vielä antamaan hänelle anteeksi, itseni takia. Hänelle sillä asialla nyt ei enää ole merkitystä.
Toivon todella, että sinä pysyt kuivilla, päivä kerrallaan. Onko ne rullikset jo hankittu? :o)) Vaikka asenteeni kaikkiin päihteisiin on erittäin negatiivinen ja vielä tapahtuneen jälkeen jopa "kynnet esiin" asteikolla, niin on kiva nähdä, että joku oikeasti omaa sitä perkeleen suomalaista sisua.
Aion seurata tarinaasi jatkossakin, pysy valitsemallasi teillä!
Vastaukset 15
Vanhimmat
En ollut minä vaan joku feikkaa minua. (pyydän poistamaan)
Viestisi oli liikuttava ap ja toivottavasti et uskonut että kirjoittaisin jotain tuollaista skeidaa.
Vähän huono olo mutta haluaisin vastata sinulle kun olen juonut pannullisen kahvia.
otan osaa... sellaista se viinan ja muunkin aineen käyttö yleensä on. voimia sinulle..
Niinpä niin.
Jostain syystä en usko sinun olen mikkokkk.
Tästä hetkestä alkaen minä olen TTISSUTTAJA. (Tissuttaja oli varattu) feikkaa nyt kusipää!!! ai niin mutteihan sinulla ole kanttia siihen kuin kirjoittaa varjoista.
Älä nyt helevetissä ala ottamaan jotain netin huuhaa-juoppopalstaa noin saatanan vakavasti. Mene vaikka lenkille. Ja juokse kerhon ohi, sun pitää ajatella asioita eteenpäin, ei piehtaroida jossain alkoholismissasi. Sähän koitat parantua siitä, käsittääkseni.
Jo se, että solvaat toisia ihmisiä toisen nimellä, osoittaa sen, että olet vain kieroutunut juoppo, eli itsekäs paska.
Jos, kun ja varmasti tämä palsta auttaa minua raitistumisen puolelle minä otan tämän Kuoleman vakavasti koska kaikki apu on tarpeen.
Please väittäkää vastaan!
Anteeksi jos erehdyin kun tais palaa päreet. Perustelen viestiäni etten pitänyt tuosta "otan osaa" varsinkaan tässä ap:n ketjussa.
Aika vaikeaa tämä kirjoittaminen nettiin kun se tulkittaisiin itsesääliksi jos vähänkin puhuu vaikeuksista.
Toivottavasti nyt uskot että olen aito ttissuttaja (tissuttaja) kun pellet yritti sotkea nimimerkkejä ja valitettavasti itsekin eksyin riitaketjuun mukaan unohtaen sinun aloituksesi.
Coktail-mixaus on ehkä yleisin kuolinsyy päihdepiireissä ja vaikka olisi kuinka "pro-luokan" käyttäjä niin se voi sattua myös vahingossa.
Ei teidän juttunne välttämättä valetta ollut ja itsekin olen rakastanut elämäni aikana vain kahta henkilöä ja ne oli tosirakkautta vaikka alko ja pillerit oli kuvioissa mukana.
Kun mainitsit tuosta: 'että en tiedä kumpaa surin enemmän; sitä, että hän kuoli, vai..' minulla tuli heti mieleen näin keittiöpsykologina että et ehkä tunne pelkästään vihaa vaan myös syyllisyyttä.
Perustelen tämän omilla kokemuksilla kun useat tuttavani sanovat että toivottavasti kuolet ja tuskallisesti.
Entä jos kuolen?
Mielestäni päihde-elämä ei ole täysin tunteetonta että olisi täysi psykopaatti ja kemikaalien orja vaan joskus tuntuu siltä että tunteet käy liian täysillä ja siihen on saatava jotain kemikaalia vastapainoksi.
Voisin kertoa paljon mitä tuossa päihde-inside-piirissä tapahtuu mutta tämä on kuitenkin alkoholipalsta ja aiheet sen mukaan.
Voisit antaa hänelle anteeksi koska hänhän on kuollut ja nyt ne tunteet elää vain sinun sisällä. Toivon että pääset sopuun itsesi kanssa kun tuntuu siltä, että muuten kantaisit sitä mukanasi aina.
Tietysti olet vihainen mutta kannattaako sitä jatkaa kun se viha syö sinua?
En ostanut rulliksia kun tartten ammattilaisen mielipiteen mitkä on hyvät ja matkaluisteluun tarkoitut.
Käyttömukavuus on ykönen.
yleisesti ottaen ole tunteettomia vaan yliherkkiä ja lapsellisia sekä mahtipontisia.
Lapsellisuudesta pääsen eroon tuskalla eli kasvamisella mihin se jäi kun aloinin kemikaalit.
Mahtopontisuutta en itsessäni tunnista paitsi mitä nyt vähän varjoissa,
Pelottavaa että osaan ajatella?
Tosin oikeinkirjoitusta pitää harjoitella.
Olen niin saatanan väsynyt.
Itse olen ihmisenä realisti ja se, mitä tapahtui miehelleni, oli hänen oma valintansa. En syytä siitä yhteiskuntaa tai mitään muutakaan tahoa, vain häntä itseään. Ihan jokainen tuollaiseen leikkiin ryhtyvä tietää, että mitään vaaratonta "viihde käyttöä" ei ole olemassakaan. Se on vähän kuin venäläistä rulettia; jos tarpeeksi kauan leikkii, niin ihan varmasti pamahtaa.
ap, olet täysin oikeassa.. usein myös ihmiset luulee osaavansa "kohtuukäytön", harvoin se kuitenkaan on sitä..
kerron, että vaikka olen erittäin huumevastainen, niin humalassaheiluessa tapaa vääriä ihmisiä ja kynnys poiketa omista mielipiteistä on usein olematon, näin on tapahtunut mulle ja varmasti miehesi kohtalo oli juuri tälläinen.
Esimerkki: Yksi polttaa pilveä ja olet siinä "kavereiden" ympäröimänä, jotka hokee, että ota nyt sääki. Selvinpäin et ikinä koskisi siihen, mutta pari promillea muuttaa tilanteen. Sitten kun kerran antaa löysiä ja "kaverit" tulee pulverin kanssa, niin retkahtaa helposti, kun edellinenkin aine toimi hyvin ja tässä vaiheessa ei tajuta humalasta johtuen, että kysymyksessä on ihan eri aineet, kuin edellisellä kerralla ja tästä siirrytään pikkuhiljaa jatkuvaan kännissäkäyttöön.
Arvaas missä niitä vääriä ihmisiä tapaa eniten?
Katkolla tietysti ja tulee runsaasti tuttavuuksia joka myrkyn käyttöön. Erittäin ironista on se että menet katkolle alkon vuoksi ja yhtäkkiä oletkin pillerihuumekoukussa.
Ei se katkosta johdu vaan siellä annetaan hyvää hoitoa ja esilääkitys on tarpeellinen. Se mitä lekuri ehdottaa ja yleensä ne on mielareita, ja suostuisin niitä käyttämään jos lekuri syö itse ensin koko purkin :)
Olen ehdottomasti tätä mieltä että alkoholisteille pitää olla oma hoito ja kaman käyttäjille omansa.
Saatana tuollainen asiakas-sekoitus on erittäin tuhoava.