Onko foorumilla muita täysin yksinäisiä lesboja?
Yksinäisiä?
now&4ever
611935
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
onn
On. Yksinäinen & sydämensä pahasti särkenyt, mutta silti kovasti eteenpäin matkaamassa oleva yksilö ;)
one life...a few love ones :)
...on.
on
joo kyllä on yksinäistä ja yksinäisyyden tajuaa oikeastaan vasta näin loma-aikaan. Töissä on aina seuraa ja iltaisin kaipaa omaa aikaa, mutta näin lomalla tajuaa, että kyllä elämästä puuttuu paljon, kun ei oo sitä omaa kultaa kainalossa.
Kaikki päivät menee ikävöidessä ihanaa naista. Mulla on niin ikävä häntä taas, että kohta sydän räjähtää.
löytyy yksi yksinäinen..
tuntuu joo et yksinäinen, mut pystyykö olee koskaa kaksin :/
on täälläkin yksinäinen...
Qruiseriin. Ei se mitään ota, ellei annakaan. Itse en jaksa enkä viihdy baareissa, joten netin kautta tutustuminen on oikeastaan ainut keino tavata ihmisiä.
no ei ota eikä anna.
ei sieltä qruiserista mitää löydä
toi on? ei toi ole mikään yleisessä tiedossa olevan..kuten google.
Että laita vaikka osoite saattas auttaa hieman.
minä olen löytänyt sieltä parikin hyvää ystävää, eli antoi. se on ihan itsestä kiinni, hulluja liikuskelee foorumilla kuin foorumilla...
http://www.qruiser.com/?id=687547
on
Olen ollut jo 10.v yksin. Sydän särkyi 10.v sitten enkä ole uskaltanut
päästää ketään lähelleni. Sisälläni paljon rakkautta ja hellyyttä. Toivon
joskus, että joku nainen löytäisi sen. Haaveilen joskus, että joku
huomaisi sen sisimmän, eikä vaan ulkokuorta. Olen kokenut niin
paljon, mutta haluaisin antaa jollekin tämän suunnattoman
rakkauden määrän mitä sisälläni on. Kuumaa kesää kaikille!
Rakkaudella: Löydä minut
sua kandee rupee etsimään? Vinkkejä ;-)
olen femme kolmekymppinen nainen ja etsiskelen omaa rakasta eli jos haluatte ottaa yhteyttä niin: [email protected]
ystäviäkin etsin niitähän ei ole koskaan liikaa :)
ihan kauheeta. Miten ihmeessä haluaa maksaa tuollaisen hinnan siitä että yrittää? Ei sinua kukaan löydä jos sinulla on kauhea muuri ympärillä ja pelkäät vain sitä että joku satuttaa sinua. Hyvä ihminen, nyt mietit tasan tarkkaan tämän 10v plussat ja miinukset ja katsot miltä sun listat näyttää. Kaikilla on se sydän särjetty ja ei se ole mikään syy jäädä lopun elämää pelkäämään toista ihmistä. Et sinä elämääsi voi elää taakseppäin joten ala elämään sitä eteenpäin ja unohda jo se muinoin särjetty sydän, sinä et siihen kuollut mutta nyt tapat kaiken onnen mahdollisuudet ja sen sä teet ihan itse eikä siitä voi syyttää ketään muuta.
Nyt todellakin on aika vähän ravistella itseään ja lopettaa se mörrimöykky elämä ja aloitat uuden ja positiivisemman elämän. Kertaakaan et mieti jos jonkun kohtaat että mitä jos, koska mitä jossittelulla sä et elä päivääkään elämästäsi hyvin. Annat palaa ja kun ajatukset iskee ettet uskalla niin silloin varsinkin kahta innokkaammin. Meni pieleen tai ei, mutta sun on opittava yrittämään ja olemaan pelkäämättä epäonnistumisia. Ihan hurjaa tuollainen että yksi sydänsuru lamauttaa ihmisen kuin jääksi. Kauan sä meinaat maksaa hintaa siitä että sulla oli rakkaus joka nyt ei kestänyt ikuisesti mutta nyt sen varjolla kiellät rakkauden lopultakin ajaltasi tällä telluksella.
Keskityt hyviin asioihin ja lopetat sen taivaalle tuijottelun, ei se putoa sun niskaan vaan se on kaunis ja kesäinen ja alat nyt vaan nauttimaan ja pelko pois. Älä anna itsellesi tekosyitä mihinkään passiiviseen enää, nyt on toiminnan aika.
uskaltaa rakastuakkaan jos sä meet het kohta päläyttään et joku joskus 100 vuotta sitten särki sun sydämen ja sit siitä saakka sä oot ollu ihan vereslihalla1
Olen ollut aina yksin, enkä tiedä kestänkö tätä koko elämääni..
Jos löytäisin ihanan ja uskollisen naisen, niin huolehtisin hänestä ja pysyisin rinnalla kyllä loppuun asti.
Mutta nämä kauneusvirheeni (arvet yms.) häiritsevät jo itseänikin sen verran, etten toisaalta tiedä, miten elämä jonkun toisen kanssa loppujen lopuksi onnistuisi...huoh.
myös yksinäinen tyttönen.Vaikka en koskaan ole ollut parisuhteessa kaipaan silti sellaista...
huolehtia itsestäsi, tulla toimeen itsesi kanssa, olla paras ystävä ja uskollisin ystävä itsellesi ennen kuin voit luvata saman jollekkin toiselle.
Jos sinä pidät parisuhdetta jonain onnen kaukomaana johon vain osa meistä löytää olet väärässä, on olemassa parisuhdehelvettejä paljon enempi. Siksi koska ihmiset eivät ole kykene ymmärtämään edes itseään saatikka sitten toista.
Vaikka sinä et olisi omasta mielestäsi minkään näköinen ja oikean kokoinen etkä omaa täydellistä dove-ihoa, niin se ei toimi jarruna kuin sinulle itsellesi. Kun hyväksyt ja alat arvostamaan itseäsi myös muutkin alkavat niin tehdä.
Jos rakkaus katsoisi pelkästään ulkonäköä tämä maailma olisi yhtä sinkkulandiaa. Itsetuntosi kohdalleen, lopetat itsesi vähättelyn ja toisten nostamisen jalustalle johon sinä koitat yltää.
Maailmasi on siinä edessäsi, kuin muovailuvaha, muokkaa siitä sellainen että tulet onnelliseksi ja kaikki todellakin alkaa itsestä. Sinun ei tarvitse elää elämääsi miettien mitä ihmiset sinusta ajattelee, vaan elät elämäsi miltä sinusta hyvälle tuntuu.
Mutittelu pois, toisenlainen asenne kehiin ja ensimmäinen erä alkakoon. Nujerrat sen typeryksen itsessäsi joka määrittelee sinut epäkelvoksi onneen ja parisuhteeseen.
Vai arvet estää sinua elämästä toisen kanssa, siinähän tapauksessa valtaosa ihmisistä eläisi yksin. Tuollaisia aioita en sanoisi edes kauneusvirheiksi vai oletko tosiaan niin pinnallinen, että kuvittelet ihmissuhteen olevan ulkonäöstä kiinni. Tai ehkä olet 15-vuotias, epävarma teini.
En todellakaan kuvittele ihmissuhteen olevan kiinni ulkonäöstä ja olen kaikkea muuta kuin pinnallinen...
Mutta oma ulkonäköni on haukuttu niin monta kertaa, että itsetunto on aikalailla nollilla. Ja eihän muutama arpi haittaisikaan mitään, mutta kun niitä on valehtelematta KOKO vartalo täynnä sekä kasvot(vesirokko pienenä pahat aknearvet). Että eihän se kovin kauniilta voi näyttää...Ja kun arpikudos on kaiken lisäksi tumman violettia.
Ja tämän ongelman lisäksi vielä erittäin ohuet hiukset, joista ei saa muuta kampausta kuin hiirenhäntää muistuttava ponnari tai onneton nuttura, jota voisi erehtyä luulemaan pölypalloksi. En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa : DD Syytän surkeita geenejä.
Että olisihan ihan hauska nähdä sellainen ihme, että joku tällaisen joskus huolisi.
Olen täysin samaa mieltä edellä olevan kanssa.
Olen parikymppinen nainen enkä ole seurustellut vielä kertaakaan. Mutta tiedostan että se johtuu ihan itsestä. Minun täytyy olla sinut itseni ja kroppani kanssa ennen kun pystyn hyväksymään että joku pitäisi minusta. Ei voi rakastaa jotain kunnolla ennen kun rakastaa itseään.
Kamppailen lihavuuteni kanssa.
En ole oikeastaan päässyt edes elämään täysilllä vielä, koska en uskalla olla oma itseni. Itsetunto nollassa.
Mutta josko nyt sitten. Olen päättännyt että vuoden päästä aisiat ovat paremmin...toivottavasti.
Että pystyisin olemaan itseni ja näyttämään todellisen minäni myös muille. Pystynnyt laihduttamaan kroppani sellaiseksi, että minun on hyvä olla. Sitä kautta pystyisin nauttimaan enemmän joka päivästä ja lopulta päästämään ihmisiä lähemmäksi itseäni.
Mutta liikkelle lähtö ei ole helppoa....
hiukset voi vaikka värjätä, tummana ne näyttää tuuheemmilta kuin vaaleina, tai vaikka leikata lyhyemmäksi niin niitä ohuitakin hiuksia saa vaikka miten kivasti laitettua, niihin voi ottaa vaikka tuuhennoksen tai super helpot ja hiuksille hellävaraiset klipsipidennykset jos haluat pitää pitkänä ja niistä vain paksummat. Kaikkein parasta ois kuitenkin vaan hyväksyy ne sellasin kuin sattuvat olemaan, koska ei ne ainakaan asiaa surkuttelemalla siitä paksuunnu tai muuksi muutu. Jos susta tuntuu et aknearvet tai muutkaan arvet sua häiritsee ihan kamalasti, sitä varten on kehitetty erilaisia (laser?!!) hoitoja jotka tasoittaa ihoa ja sen väriä, mitäs jos vaikka pistäisit seuraavat duunin kesälomarahat säästöön sellasta varten, jos et vaan koe et opit koskaan niine arpines päivines itteäs hyväksymään. pelkkä kevyt meikkikin, ja HYMY KASVOILLE tekee ihmeitä niin paljon et ei kukaan enää tuskin huomaakkaan arpiasi. Sitäpaitsi onhan niitä muillakin, toisilla nyrkinkokoisia syntymämerkkejä, jopa kasvoissa, tunnen lesboja jotka on kuuroja ja seurustelee kuulevan kanssa, olettaisin että sinä kuitenkin kuulet ja näet loistavasti, toisilla on pahoja leikkausarpia, kovasti allergioita, on hyvin lihavia, aivan liian laihoja, huonoryhtisiä joilla jatkuvasti selkävaivaa eikä voi tuskin ees seksiä harrastaa, toisilla masennus ja elämä heidän kanssaan toisinaan yhtä apatian partaalla olevan ihmisen kanssa taistelua. Et hei kyl meit on lesboja joka lähtöön, ei tää mitään L-koodia ole tää elämä.
Nyt ryhdistäydyt nainen!!!!!
Musta niin kutsutut "virheet" tekee naisesta kauniin
Kannustava ja kiva kirjoitus.
Tuli ihan hyvälle mielelle :)
hei, mua ei haittais pikku kauneusvirheet, laita viestiä tulemaan [email protected]
ollaan kaikki epätäydellisiä eikö niin? ootan viestiäs ;)
..meitä yksinäisiä riittää...jospa vaikka joskus löytäisimme toisemme :)
en mä ole yksinäinen, mutta sinkku olen ollut pitkään, vaikka kaikki yrittävät painostaa seurustelemaan.
Ei, ei ja vielä kerran ei.
voisin alkaa, jos joku oikeasti kiva tulis vastaan... mutta valitettavasti ei iske sellainen oman ikäisten naisten täti-tyyli ollenkaan..
ja taas nuoremmat... hmm ovat usein aika eri planeetalta henkisesti. vaikea yhtälö...
On meitä. Saisipa kaikki estot ja esteet pois itseltään, niin uskaltaisi tutustuakin ihmisiin.
Kirjauduin qruiseriin, mutta kyllä tuntuu ahdistavalta yrittää tutustua netissä. Minulta taitaa puuttua jokin osa aivoista, kun en ymmärrä ihmisiä. Mistä löydän toisen avaruusolion seurakseni? Hu huu?
...ja niin totaalisen kyllästyny tähän olotilaan.
Kyllä ois kiva ku löytäis jonkun jonka kans jutella ja ottaa kainaloon tai jonka kainaloon vois käpertyy.
Avaruusolioksi tässä minäkin itseni oon tuntenu jo pitkään. En siis vaan ymmärrä ihmisiä yhtään. Outoja ovat kaikki.
Minkäs ikäsiä te ootte, kun on estoja ja esteitä?
Jonkin verran parinkympin päälle. Entä sinä?
Reilu parikymppinen myös.
Ilman mitään suurempia odotuksia, jos joku olio haluu kirjoittaa minulle niin: [email protected]
Asun pääkaupunkiseudulla.
Samoissa mietteissä kuin kaks edeltävääkin.
Just tänää la iltana tuntu niin pahalta olla kotona yksin ku ei oo ketään joka rakastais ja jota rakastais :(
Täälläkin on täysin yksinäinen. Täytän tänä vuonna jo kolmekymmentä, enkä ole ikinä seurustellut. Liian outoa? Olen aina ollut todella ujo lähestymään ihmisiä. Tuntuu myös, että meille aikuisille naisille ei juuri kohtauspaikkoja ole, veikkaisin että keskustelupalstoillakin enemmistö parikymppisiä. Voin vain kuvitella kuinka mahdotonta olisi jos etsisin miestä, nehän hakevat kaikki nuoria tyttösiä, naiset sentään yleensä etsivät oman ikäistään seuraa. Uskoisin että meitä yksinäisiä aikuisia naisia on paljon, mutta missä voisimme kohdata jos baarit eivät kiinnosta?
minäkin mietin... Missä tavata, jos baarit ei enää oikein kiinnosta? Harrastusten kautta varmaan moni on toisensa tavannut, mutta mä en harrasta, esim. mitään joukkuelajia. Oman ikäistä tai vähän vanhempaa seuraa kaipailisin. Olen 29-v.
Eipä siinä mitään outoa ole, jollei ole koskaan seurustellut... Kyllä kai meistä jokainen tietää, ettei niitä naisia puista tielle tipahda. Ja asuinpaikka vaikuttaa myös paljon siihen, kuinka paljon kohtaamismahdollisuuksia ylipäätään on. Tietenkin muillakin asioilla on vaikutusta, kuten sanottu, esimerkiksi harrastusten parissa voi kohdata.
Mutta mielelläni ottaisin kolmekymppisen, joka ei ole hyppinyt kukasta kukkaan... Olisihan siinä tietenkin varmasti tietynlaista haastetta, ainakin itsestä tuntuu, että olen kasvanut paljon seurustelusuhteiden kautta ja oppinut ymmärtämään paremmin itseäni ja muita. Toisaalta, pidempään yksin ollut ihminen on varmaan ehtinyt hänkin pohtia paljon asioita mielessään.
Näyttää olevan muitakin jotka haluaisivat etsiä sitä kumppania muualta kuin baareista. Ensinnäkin, miksi tuntuu että suurimpaan osaan tapaamispaikkoja liittyy niin vahvasti alkoholinkäyttö? Itse ainakin haluaisin etsiä elämänkumppania paikasta jossa ihmiset ovat selvinpäin. Toiseksi, mitä vaihtoehtoja niissä baareissa on muuta kuin nuorison biletyspaikat ja "räkälät"? Ensinmainittuihin on minun ikäiseni liian vanha ja jälkimmäisetkään eivät kiinnosta tippaakaan. Ja kuinka hyvät mahdollisuudet on löytää mitään kestävää suhdetta baareista, kun tosiaan haluaisin oikean parisuhteen enkä mitään kevytsuhdetta?
Harrastukset, kyllä, niistä löytää samanhenkisiä ihmisiä, itselleni ainakin yhteiset kiinnostuksen kohteet elämänkumppanin kanssa olisivat tärkeitä. Siinä on vain se ongelma että jos on nainen joka etsii naista niin mistä voi tietää kuka olisi myös naista etsivä nainen? Ja kuinka tämä tietäisi että minäkin etsin naiskumppania?
on.. valitettavasti.. nyt se vielä tuntuu kun on loma..
Ikää ehti kertyä 4-kympin puoliväliin sinnikkäästi sinkkuna elellen. Sitten yksi ihminen mullisti koko maailman ja uskalsin tunnustaa itselleni, että se mitä oikeasti etsin, ei ole se heteroparisuhde. Ikävä kyllä tätä onnea ei kestänyt kauaa, ja nyt on olo yksinäisempi kuin koskaan. Aiemmin oli jo tottunut siihen, että yksin on aina ja jokapaikassa, nyt vai ihmettelee, että miten tästä yksinäisyydestä selviää. Ehkä ajan myötä elämä palautuu entiseen, eikä joka päivä mieti sitä, kuinka ihanaa oli kun oli se toinen jakamassa kaikki ilot ja surut. Ehkä...
Mulla tasan sama tilanne = /
Täälläkin yksi. Onhan niitä kavereita ja tuttuja, mutta sitä omaa rakasta ei ole sattunut kohdalle. Toivottavasti sitten kun Tampereelle muutan ensi keväänä niin löytäisin jonkun. Tosin olisihan se jo nyt mukava saada joku vierelle. Ärsyttää vaan tämä yksinolo niin hirveästi. Olen parissakymmenissä oleva nainen, mutta tuntuu että oman ikäistä tai muutaman vuoden vanhempaa seuraa ei löydy mistään. Tahtoisin käydä huvipuiston hurjimmissa laitteissa, syödä jäätelöä kaupungilla, matkustaa, käydä kahviloissa ja shoppailemassa mutta yksin se on kovin tylsää. Mutta jos jollekin tuli hinku kirjoittaa niin [email protected] on se mihin suosittelen laittamaan postia. :)
Täällä jälleen yksi yksinäinen nainen.. Mikään ei olisi parempaa kuin saada itselleen joku ihminen jonka kanssa voisi jakaa kaiken, hyvät ja pahat asiat. Ulkonäkövaatimuksetkin ovat olemattomat, katson oikeasti enemmän ihmistä, luonnetta ja sitä mitä on päässä kuin miltä joku näyttää, tosin pidän itse enemmän poikamaisista/miesmäisistä naisista. Tietysti on plussaa jos ei ole aivan susiruma, mutta harvemmin kukaan oikeasti on. Itsevarmat ihmiset ovat upeita :)
Jos täällä on joku pk-seudulta, 20-30 vuotias vapaa nainen joka haluaa tutustua toiseen, kuulemma ihan kivan näköiseen ja oloiseen naiseen niin saa laittaa sähköpostia :) [email protected]
Sinulla yksin yksinäinen on pieni ristiriita kirjoittamassasi. Katsot muka enenmmän ihmisen luonnetta kuin sitä miltä näyttää, mutta sitten lopussa kerrot itsestäsi, että olet kuulemma ihan kivan näköinen. Ai että ulkonäöllä ei ole muka väliä?
Eipä ole pitkään aikaan ollut samansuuntautuneita kavereita edes, saatikka sitten suhdetta. Heteroita kavereita kyllä löytyy, mutta onhan se vähän tylsää kun maailmat tuntuu välillä pyörivän ihan eri asioiden ympärillä. :)
Mä olen niiiiiiin yksin :( Jotenkin mä saan sössittyä aina kaikki suhteen alut ja kavereitakin on hankala saada. Olen jo pitkään miettinyt mikä mussa on vikana, mutta varmaan olen jotenkin epävarma ja hankalasti lähestyttävä.
... Täällä taas yksi yksinäinen lokeroimaton parikymppinen. Rakkautta tai suhdetta en niinkään kaipaa vaan ystäviä ja menoa ja meininkiä ja joiden kanssa voisi kokea kaikkea. Minulla on lähinnä vain pintapuolisia tuttavia ja ystävyyssuhteita, ne tulevat ja menevät. Ennen koulutoverit joita näkee vain kolussa ja nyttemmin työtoverit. Ei mitään pysyvää, ei mitään yhtenäistä. Minulla oli ongelmia kotona ja kätkin kaiken sisääni. Kadun sitä etten silloin vielä lukiossa ollessani avautunut vaikka olisin voinut. Pidin suhteet pintapuolisina koska en halunnut luoda syviä suhteita koska kuitenkin joutuisin niistä luopumaan ja olin paljon omissa oloissani, harkoissa tai kirjastossa. Nyt tajuan että olisi pitänyt elää silloin enemmän. Minulla olisi jäljellä sentään kauniit muistot. Nyt tuntuu vaan että nuoruus lipuu ohi. Pitäisi olla tuolla ulkona ilakoimassa ja kokemassa.. Ei täällä.. Neljänseinän sisällä yksin.
Rakkaus ei todellakaan ole ulkokuoresta kiinni. Itse en ole koskaan seurustellut, olen sitten yrittänyt etsiä kumppania kääntäen joka kiven nurin tai en. En ole mielestäni ruma (paitsi kyllähän kaikilla tulee niitärtuma-päiviä mutta..), söpöksi sanotaan ja niin poispäin. Pieni mutta kauniisti muotoiltunut kroppa. :) Teininä halusin niin kovasti rakastua, yritin jopa pakkorakastua mutta turhaan. Sitten annoin vaan olla. Kyllä se menee ohi. :) Ei kannata murehtia, sattuu kohdalle tai ei. Te joilla on ystäviä, olkaa iloisia heistä!
Ystävyys on parasta.
Minua kiinnostaisi tietää, onko täällä moni yksinäinen kokeillut nettideittailua? Minua se epäilyttää kun olen vähän saanut sellaisen käsityksen että harva sieltä on mitään pysyvää löytänyt ja että aika paljon siellä pyörii pahasti ongelmaisia ihmisiä tai luonteeltaan mahdottomia tai sitten niitä jotka eivät mitään kestävää suhdetta edes etsi. Millaisia kokemuksia teillä on, kannattaako?
Sun ei ainakaan kannata, koska olet niin pelokas.
Ehkä olen pelokas. Sen verran paljon negatiivisia kokemuksia olen nettideittailusta kuitenkin kuullut että on alkanut epäilyttämään. Ja toki mietin myös sitä kiinnostuuko kukaan enää kolmekymppisestä joka ei ole koskaan seurustellut vai tuleeko sellaisesta useimmille mieleen että täytyy olla jotain todella pahasti vialla? Minua myös kiinnostaisi tietää, miltä nettideittipalstoilta ylipäänsä voi naista etsivä nainen seuraa löytää, esimerkiksi suomi24 deitissä oli tällä hetkellä vain hyvin vähän ikäisiäni lesbonaisia. Kun haluaisin kuitenkin suunnilleen oman ikäiseni kumppanin jolla edes jotain samoja kiinnostuksen kohteita kuin itselläni.
Mutta harkitsen nettideittailua. Siksi toivoisin asiallisia kommentteja siitä millä sivustolla olisi parhaat onnistumisen mahdollisuudet. Näin kauan yksin olleena kun alkaa tuntumaan siltä että nyt tai ei koskaan...rohkeampi kai vain pitäisi olla, tiedän kyllä ettei se kumppani kotoakaan tule hakemaan...
kaupan kassa jono voi olla oikea paikka.
Kaikki deittipalstatkin voivat olla oikea paikka. Ei voi sanoa, että missä parhaat onnistumisen mahdollisuudet.
Ethän tarvitse , kuin sen yhden oikean.
Voihan olla, että deitteihinkin on "eksynyt" joku kaltaisesi.
Itse olen törmännyt lähinnä tylytykseen. Eli ei vastapuolelta mitään elonmerkkiä. Sinnehän voi kukavaan laittaa feikki-ilmoituksen yms.
Cättikin voi olla oikea paikka.
Ainahan kannattaa tehdä enemmän, kuin ei mitään.
Noihin maksullisiin deittijuttuihin ei kannata mennä. Usein vasta asianajaan avulla pääsee niistä maksuista eroon. Ja samat tylyttäjät varmaan sielläkin jyllää ja onhan se ilkeempää, jos siitä vielä joutuu maksamaan.
Onnea seuran hakuun.:D
qruiser.com
Löytänyt täältä suomi.24 treffipalstalta parikin mukavaa kirjoittelukaveria, vaikka hieman kyyninen olin kun ilmoituksen jätin. Qruiserissa on myös ilmoitus, mutta sieltä en ole yhtään uutta ystävää löytänyt, joten hiukan olen epäileväinen sen suhteen.
Minäkään en ole seurustellut koskaan, ja ikää on 27, mutta toisaalta, olen aina sanonut että mielummin yksin kuin paskassa suhteessa, ja kai se oma kultakin joskus vielä jostain löytyy :D
Olen onnellisesti rekisteröidyssä parisuhteessa netin kautta löytämäni naisen kanssa. Vastaat vain sellaisiin ilmoituksiin, jotka oikeasti kolahtavat. Kun hetken kirjoittelee, tietää todella nopeasti, onko toisen kanssa yhteistä ja samalla aaltopituudella.
Valistakaas nyt tietämätöntä että millainen sivusto tämä Qruiser on, kun täällä siitä on puhuttu.
Olen täysin yksin jos omien vanhempien seuraa ei lasketa, mutta tunnen yksinäisyyttä vain silloin tällöin. Mulla ei ole ollut koskaan oikeita ystäviä, lyhytaikaisia kaveruuksia vain ja silloinkin olen ollut vain toisen luokan kaveri. Ennen ystävättömyys masensi, mutta ei ole enää vuosiin. Olen luonnostani ollut sosiaalinen ja rohkea, mutta yksinoloon on ajan myötä tottunut, enkä ole sosiaalisesti enää niin lahjakas kuin aikoinaan, en myöskään niin rohkea, mutta en yhtä arka kuin nuorempana.
Yksinolo on vaikuttanut siihen, että häpeän asioita itsessäni tavallista voimakkaammin, esim. jos sanon tai teen jotain mielestäni tyhmästi asioita, häpeän tunne on usein niin voimakas, että haluaisin kadota vastapuolen elämästä pelkästään sen, aika pienenkin asian, vuoksi, niin ettei hänen tarvitsis ihmetellä sanomisiani, tekemisiäni tai mahdollisesti pitää tyhmänä, voisi etsiä fiksumpia kavereita ja itse saisin tuntea olevani rauhassa outouksieni kanssa. On myös muita asioita elämässäni, persoonallisuudessani ja ajatuksissani, joita ajattelen että muiden on vaikea ymmärtää, enkä voi olla vapaasti oma itseni.
Ennen kaipasin todella paljon läheisyyttä toisesta, nykyään tuntuu että olisi kiva vain jos olisi joku muukin joka antaisi läheisyyttä, vaikka kerran kuussa, kuin vain oma äiti muutaman kerran vuodessa.