Mielenkiinnosta tahtoisin tietää, että kuinka monella on kokemuksia kuntoutustuesta, eläkkeestä ja/tai vaihtoehtoisesta ratkaisusta elämäntilanteeseen, ja mikä on ollut niistä paras vaihtoehto Sinulle? Haluaisin myös tietää, että onko monella teistä myös jokin toinen diagnoosi paniikkihäiriön lisäksi?
Itselläni on vaikea-asteisen paniikkihäiriön diagnoosin lisäksi pakko-oireinen häiriö ja pitkäaikainen masennus. Noh nämä kolme, tai ainakin PH ja masennus, kulkevat usein käsi kädessä, koska PH jo itsessään pidemmän päälle aiheuttaa myös masennusoireita. Kohtausten takia moni asia jää tekemättä, ja moni asia kokematta, koska PH eristää ihmisiä muusta maailman menosta. Kertokaa kokemuksianne ja ajatuksianne, sekä mahdollisista eläkehakemuksista, että onko mennyt läpi ekalla vai kymmenennellä kerralla ja palautetta olette saaneet osaksenne? Kiitän kaikkia vastanneita jo etukäteen! :O)
Itselläni on vaikea-asteisen paniikkihäiriön diagnoosin lisäksi pakko-oireinen häiriö ja pitkäaikainen masennus. Noh nämä kolme, tai ainakin PH ja masennus, kulkevat usein käsi kädessä, koska PH jo itsessään pidemmän päälle aiheuttaa myös masennusoireita. Kohtausten takia moni asia jää tekemättä, ja moni asia kokematta, koska PH eristää ihmisiä muusta maailman menosta. Kertokaa kokemuksianne ja ajatuksianne, sekä mahdollisista eläkehakemuksista, että onko mennyt läpi ekalla vai kymmenennellä kerralla ja palautetta olette saaneet osaksenne? Kiitän kaikkia vastanneita jo etukäteen! :O)
Vastaukset 4
Vanhimmat
paniikkihäiriöllä ei saa kuntoutustukea eikä toistaseksi.
Minulla lievä depressio, OCD ja ph, olen toistaiseksi eläkkeellä, ollut jo liki 10 v, sitä ennen 6 v kuntoutustuella (eli ent.määräaikaisella eläkkeellä), sitä ennen 300 vrk sairauspäivärahoilla.
Kunt.tukihakemukset menivät aina ensim. kerralla läpi, samoin toistaiseksi eläke.
Ikää 43 v.
mikä sinun statuksesi on tällä hetkellä?
Minulla on vaikea-asteinen paniikkihäiriö päädiagnoosi ja sitten myöhemmin siihen rinnalle on syntynyt masennus. Pääsin eläkkeelle tänä keväänä ekalla yrityksellä. Toki olen jo keski-ikäinen ja on muutakin kremmppaa jo(ei kuitenkaan mitään sellaista joka yksistään olisi riittänyt).
oli noista psyykesairauksista se joka puolsi eläkettä, pelkällä paniikkih. ei tosiaan pääse eläkkeelle kuten tuolla jo todettiinkin. (asian voi tarkistaa vaikka vak.yh. ja Kelasta)
Oletko toistaiseksi eläkkeellä?
No olisihan minun tietty pitänyt ensin kertoa oma tilanteeni, mutta jäi näköjään pois aloituksestani, korjataan asia. Hain juuri keväällä pysyvää/toistaiseksi (sama asia) voimassa olevaa työkyvyttömyyseläkettä ensimmäisen kerran, lähinnä PH:n ja OCD:n diagnooseilla, ja hakemus hyväksyttiin (vaikka lausunnon kirjoittanut lääkäri sanoi ettei usko hakemuksen menevän läpi). Sitä ennen viitisen vuotta kuntsarilla. Omalla kohdallani asian ratkaisi Kelan päätös, jossa minulta evättiin tuki psykoterapiaan, koska eivät uskoneet edes kolmen vuoden terapiajakson kuntouttavan minua opiskelu- tai työkelpoiseksi. Kyseisen päätöksen jälkeen päätin hakea toistaiseksi voimassa olevaa eläkettä, koska asiat vain junnasivat paikallaan, tai sitten minulta yritettiin vaatia liikoja, enkä jaksanut enää sitä jatkuvaa epätietoutta tulevaisuuden suhteen - saako jotain terapiaa, joutuuko päiväpotilaaksi sairaalaan ym.
Nyt voi ainakin suunnitella tulevaa paljon helpommin, koska ei tarvitse pelätä, että meneekö se seuraava kuntsarihakemus läpi vai ei, ja kuinka useasti pitää käydä terapiassa, vaihtaako lääkärit lääkitystä jatkuvasti jne. Nyt saa jopa tehdä työtä (ainakin jonkin verran kuukautta kohti), jos siihen kykenee ja/tai haluaa tehdä - ei ole ensimmäisenä ainakaan omalla listallani, sillä työkyvyttömyyden takiahan tässä eläkkeellä ollaan, mutta eräänlaisia vapauksiahan tuo kuntsariin verrattuna tuo. Ties vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa olo paranisi sen verran, että voisi tehdä vaikka hieman osa-aikatyötä, siinä ainakin ihan hyvä tavoite, täystyöllistyminen kuulostaa tosin hieman kaukaa haetulta, mutta sitäkin voi halutessaan kokeilla vaikka vuoden verran, ja palata takaisin eläkkeelle, jos polla ei kestä, koska nyt sellainen mahdollisuus kuulemma on olemassa. Ikää on kertynyt yli 30 vuotta, mutta alle 35 vuotta. En viitsi olla liian tarkka, koska haluan itse päättää kenelle kerron tilastani ja kenelle en, enkä halua oman hoitohenkilökuntani jäsenten tunnistavan minun kirjoituksiani. Tarkka ikä saattaisi paljastaa jollekin tutulleni, terapeutilleni tai jopa lääkärilleni kirjoittajan. Kiitos jo antamistanne vastauksista, toivottavasti niitä tulee vielä lisää! Tsemiä ja hyviä vointeja kaikille! :O)