ahdistunut pelkää tulevaa? Onko se näin?
Tällaisen lauseen kuulin ihmiseltä, jolla itsekin mielenterv.ongelmia. Haluaisin ymmärtää itseäni ja masennustani paremmin. Kaipuuni lapsuuteeni ja "alkunuoruuteen" kun kaikki oli vielä hyvin on polttava.
Tämä ilmenee erityisesti nuoruuteni ja lapsuuteni musiikin kuunteluna, minulle se rakkain musiikki. Tämä menneisyydessä vellominen ja sinne haikailu tietty vie tarpeetonta energiaa kun sitä aikakonetta menneisyyteen ei ole, mutta minkäs teet.
Tällaisen lauseen kuulin ihmiseltä, jolla itsekin mielenterv.ongelmia. Haluaisin ymmärtää itseäni ja masennustani paremmin. Kaipuuni lapsuuteeni ja "alkunuoruuteen" kun kaikki oli vielä hyvin on polttava.
Tämä ilmenee erityisesti nuoruuteni ja lapsuuteni musiikin kuunteluna, minulle se rakkain musiikki. Tämä menneisyydessä vellominen ja sinne haikailu tietty vie tarpeetonta energiaa kun sitä aikakonetta menneisyyteen ei ole, mutta minkäs teet.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla ei mitään tämmöistä. Menneisyytenikin on ollut onneton, enkä nostalgsisoi; makuni musiikin, ruuan, ym. suhteen on muuttunut radikaalisti, samoin mielipiteeni.
Minulla kaipuu johtuu siitä että tietyt asiat oli paremmin. Kaipaa ihailua. Kaipaa vastuuttomuutta. Menneisyyteen tai tulevaisuuten pakeneminen on sitä ettei pysty hyväksymään itseään eikä tilannettaa. Häpeää jotain virhettä jonka on tehnyt Eikä pysty antamaan sitä anteeksi. Häpeää jotain itsessään eikä voi hykväksyä itseään. Ei halua ottaa vastuuta itsestää kun häpeää itseään tai oikeastaa jotain virhettä. Antaa jonkun virheen määrittää kuka on. On jumiutunut jonkun toisen tekemämään määritelmään. Ei osaa antaa anteeksi ja päästää menemään. Olla tässä ja nyt sinä kuka olet. Joku ärsyttää pakenet.
Kysymyksiä joita kysyn itseltäni Miksi en ole hyvä? Siksi kun joku muu sanoo niin? Mutta miksi yhden ihmisen pitäisi määritellä kuka olen.Monella ihmisellä on erilainen kuva minusta. Ja moni tykkää minusta. Me muutumme jatkuvasti. Mutta minua pelottaa muutos. Muutos vastarinta se on läsnä jokaisessa muutoksessa mutta pikku hiljaa sen voi selättää.
Kaipaan sitä että minua ihaillaa. Miten voisin tulla taas ihailluksi. Voin alkaa ihailemaan ihmisiä. Sitten huomaan jotain hyvää itsessänikin. Yleensä näin on tapahtunut ihailu tuo ilo elämään.
Parasta olisi jos koittaisi vain parhaansa mukaan keskittyä nykyhetkeen ja siihen mitä tekee ja koittaa nauttia siitä. Tarvitaan harjoittelua joka on ärsyttävää Mutta samalla pitkäjänteisyys kehittyy.
Tässä omaa näkemystä.
uudenlaisesta vastauksesta. Paljon kysymyksiä mitä ei päivätajunnassa oo tullu mietittyä. Olet piristävä poikkeus tällä palstalla. Tarjoat mielenkiintoisia näkökulmia tähän sairauteen. Tulevaisuus vaikuttaa toivottomalta sillä en voi tehdä sitä mihin olen kouluttautunut ja näillä kuntoutustuilla ei perusteta mitään....ei yritystä eikä perhettä. Joskus ei ole vara edes pitää yllä suhteita.
Mitäs sitten jos on ahdistus-masennushäiriöstä kärsivä? Silloin jää jäljelle kuvaamasi nykyhetki. Tulevaisuutta ja jossain määrin menneisyyttäkään ei voi paeta.
Käytän sosiaalisten tilanteiden jännittäjänä rentoutumiskeinona netistä opettelemaani jokamiehen meditaatiota. Aivan säännöllisesti rakkaat kotimaisemat puskevat esiin mielikuviin.
Harrastuksen alkuvaiheessa vahvat aggressio- tai mieltä liikuttavat tunne-elämykset elivät hyvin vahvoina. Sallin niiden elää; ilmeisesti ne ovat hyväksi psyykentaloudelle.
.. ja sanoisin, että pitää paikkaansa. Mutta masennus on aina masennus-ahdistusoireyhtymä, jossa on molemmat.
Kun olen saanut elämääni järjestykseen, niin ahdistus on vähentynyt olennaisesti. Masennus iskee välillä pahastikin, varsinkin kaamosaikaan.
Mulla päinvastoin. Olen mustannut menneisyyden, mutta tämä päivä ja tulevaisuus näyttää toivottomalta. Ehkä masennus on väärä sana, ilmeisesti kärsin ahdistuksesta, koska minulla on fyysisiäkin oireita.
Vanha ketju, mutta.... minä vellon siinä kun olin nuori , 15-18 - vuotias. Vailla huolen häivää. Olin kivannäköinen, hyväkroppainen ja suosittu poikien keskuudessa. Nyt tyttäreni on samanlainen ja voi miten kipeästi aloin kaivata niitä aikoja. Vailla huolia. Voi sitä kipinää ja sähköä, jota silloin lenteli poikien ja minun välillä - olen iloinen, että tyttäreni saa kokea samaa, mutta kuinka aloinkaan sitä itsekin kaivata. Olen naimisissa, ollut jo 26-vuotta. Arki on tietysti vähän tylsää eikä ole sellaista kipinää enää. On tasaista yhdessäoloa.
Luen vanhoja päiväkirjojani ja yritän aistia sieltä sitä ihanan huumaavaa nuoruutta.
Huoh.
Jos se olisi näin, se olisi dissosiaatiohäiriö.
Todellisuudessa myös dissosiaation kirjoon kuuluu masennus.
Masentunut on pessimisti, ei usko hyvään eikä huomiseen.
Sen sijaan dissosiaatikko on erittäin valppaillaan jokaisesta asiasta, ettei se vaan laukaisisi uutta traumaa.
Apuvälineinä saattaa olla jopa sivupersoonat tai se, ettei tunne itseään. Normaali suojautumisreaktio, joka ilmenee vasta myöhemmällä eletyllä iällä.
Olen 15 ja kaipaan menneisyyttä