Onko kukaan käynyt esim. tänä vuonna kys. eläinpuistossa? Luin vanhoja juttuja siitä, että olisi mm. ankea paikka yms. Mitenhän mahtaa olla kuljetukset sataman suunnalta sinne? Mitä maksaa liput puistoon, entä kuljetus (bussi)? Onko iso paikka? Kertoaa kokemuksenne :) Kiitän.
Vastaukset 10
- seropi09
Eläintarhaa remontoidaan koko ajan. On jo aika hyvässä lyönnissä. Kannattaa käydä mutta pitää varata paljon aikaa ja juomista että jaksaa kiertää sen kokonaan. Olemme menneet sekä taksilla että trollibussilla. Trollibusseja lähtee non stoppina. Lähtee Kaubamajalta. En muista nyt numeroa. R-kioskista saa ostaa lippuja. Aikuisen lippu on 15EEK, lapsen vähemmän. Osta tuplaliput että pääsette takaisinkin. Kulkee ainakin kaksi eri trollikkaa. Vartin välein. Siinä näkee kunnolla köyhän kansan elämää. On elämys omillekin lapsille. Trollikka pysähtyy joka ikisellä pysäkillä. Eli meno ei päätä huimaa. ja jokaisesta pysähtymisestä tulee kuulutus. Se oli joku zoo minkä se kuski sano. Taksi maksaa abouut 15e sivu. Riistoa sanoisinko. Mutta sai soittaa kuskille suoraan ja hän tuli meitä hakemaan. Hyvä palvelu. Sisäänpääsylippu on halpa. Perhelippu maksaa saman kuin menis yksi ihminen Ähtärin eläinpuistoon. Tarkoitus olisi taas mennä kuun lopulla käymään tallinnan eläintarhassa eväiden kanssa. On siellä jäätelökioskeja ja kahvilakin mutta omilla eväillä on lasten kanssa mukava mennä. Kun menee heti aamusta niin näkee eläinten ruokintaa. Kuljimme viimeksi ruokinta-auton jalanjäljissä. Mukava kokemus. Ainakin raavat riittävästi ruokaa. Siellä on lipas johon voi jättää kolikoita jos haluaa tukea eläintarhan toimintaa. Minusta kannattaa mennä. Suomessa kotieläimiäkin pidetään huonommin kuin eläintarhan eläimiä. Kuinka moni suomikoira makaa tarhakoirana hyljättynä. Jos omistaja ruuan ehtisi nakata sille.
- Zoo!!
Kiitos viestistäsi :) Kyllä menemme ja aikaa on vaikka koko päivä, joten siitä ei ole kiinni. Juomista ja eväitä varmaan tulee ostettua mukaan. Lisää kokemuksia kaipailen :) Saakohan tuolla valokuvata?
- Mees
Johdinauto numero 6 (Kaubamaja-Väike-Õismäe) menee eläintarhaan. Lähtö Kaubamajan vierestä. Myöskin johdinauto numero 7 (Baltijaam-Väike-Õismäe) menee sinne. Lähtö olis Tallinnan rautatieasemalta. Pysäkin nimi on zoo. Lisätietoa saa www.peatus.ee . Sieltä näkee reitit kunnolla ja samoin aikataulut. Voi olla, että teidän kannattaa ottaa 10 lippupaketti (talongiraamat). Sen hinta on 100 EEK. Säästää vähäsen. Hinnat
Pysäkieläintarhassa. Aikuinen 90 EEK, opiskelija 45 EEK (pitää olla todistus), lapsi (alkaen 3 vuodesta) 10 EEK, perhelippu (2 aikuista 2 alle 17.v lasta) 175 EEK- Zoo!!
Meitä on 2 aikuista. Kannattaako siis ostaa toi 10 lippupaketti? :) Muut hinnat löysin jo tuon paikan kotareilta. Onko Kaubamaja siinä sataman luona, vai missä? Samalla bussilla takaisinko?
- iso kompleksi
Zoo!! kirjoitti:
Meitä on 2 aikuista. Kannattaako siis ostaa toi 10 lippupaketti? :) Muut hinnat löysin jo tuon paikan kotareilta. Onko Kaubamaja siinä sataman luona, vai missä? Samalla bussilla takaisinko?
on A Laikmaa kadulla.
Satamista bussi 2 ( Terminaalien R-kioskista Talongiraamat (10 talongi) 100 EEK / 6,39EUR koska bussissa maksaminen kalliinpaa )
http://soiduplaan.tallinn.ee/?a=p.frameset&direction_id=10636&stop_id=1228&t=xhtml&l=ee
ja jäätte siinä pois , kävelette Kaubamajan kulmalle ja sen Kaubamaja kadun vastakkaiselta puolelta lähtevät trollikka 6 (apteekki, optika,kahvila ja kioski eli nk Melon center )
http://kaart.tallinn.ee/Tallinn/Show?REQUEST=Main
Kaubamaja 6 kohdalta.
http://soiduplaan.tallinn.ee/?a=p.frameset&direction_id=11604&stop_id=1631&t=xhtml&l=ee
ja se Zoo http://www.loomaaed.ee/index.php?ide=13 - minävuan
Zoo!! kirjoitti:
Meitä on 2 aikuista. Kannattaako siis ostaa toi 10 lippupaketti? :) Muut hinnat löysin jo tuon paikan kotareilta. Onko Kaubamaja siinä sataman luona, vai missä? Samalla bussilla takaisinko?
Pääsette satamasta ilmaisella Prisman bussilla eläintarhaa vastapäätä olevaan kauppakeskuksen, Rocca al Mareen. Matkareitti: D terminaali -> A terminaali -> hotelli Viru -> kauppakeskus. Paluumatkalla samat pysäkit. Bussit tosin lähtevät harvakseltaan: tunnin - puolentoista välein. Linnahallin terminaalista on oma maksullinen kuljetus.
- kakaramakkaraa
Kannattaa mennä näyttämään lapsille kuinka ihmiset kohtelevat eläimiä.
Surullinen paikka. Onhan se todella kohottavaa kun krokovanhus nykyttää omaa pituuttaa lyhyemmässä altaassa ihmisten iloksi ym. - Vanaeestlane
Samalla tavalla Eesti kohtelee nytten myös kansalaisian. Maaseutulla kaikilla nälkä ja vilu on ainainen vieras. Se kauvvan ootettu valkonen laiva toikin mustan tulevvaissuden ja puutteen. Moskvan valta oli hyva. Koigilla oli ruoka asunto ja työ. Ja Väiski teki hyvat tarjoukkset.
- Kauan_Eläköön_Sipilä
Onneksi Sipilä kohtelee esimerkilisesti Suomen vähäosaisia!
- häkkimerkintä
Kaljaa, viinaa, krääsää ja lapsille näyttely vankina elävistä eläimistä. Laiska, tyhmä ja julma laji.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3511011- 69711
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et34607- 39547
- 63513
- 39512
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht315478kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22449- 74448
Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19411