Tämä on tyhmältä kuulostava kysymys, joten täytyy näin anonyymisti täältä nettipalstalta aloittaa asian selvittäminen. Harkitsen teologiseen hakemista ensi vuonna.
En ymmärrä tätä Hgin yliopiston teologisen tiedekunnan erillishakuhommaa. Netistä löytyvästä hakuoppaasta luin, että uudet opiskelijat valitaan useammassa eri ryhmässä, joista yksi on "hakijat joilla on aiempia opintoja avoimessa yliopistossa tai siihen rinnastettavia aiempia opintoja" (tai jotenkin noin se määritelmä meni). Tämä on siis yksi niistä ns. erillishakuryhmistä.
Itse olen jo kolmekymmentä täyttänyt, opiskellut eräässä toisessa Suomen yliopistossa vuosikaudet erästä toista pääainetta, mutta minulla ei ole mitään tutkintoa (ei siis kandinkaan). Kysymykseni kuuluvat:
1) Kuulunko minä edellä mainittuun erillishakuryhmään tai kenties johonkin muuhun erillishakuryhmään?
2) Osallistunko kuitenkin ihan normaalisti pääsykokeisiin muiden (eli tuoreiden ylioppilaiden) tavoin?
3) Ensisijaistetaanko opiskelijavalinnassa tuoreet ylioppilaat meihin vanhoihin nähden vai onko kaikilla hakijoilla ikään ja menneisyyteen katsomatta yhtäläiset mahdollisuudet tulla valituiksi? Onko opskelijavalinnassa jonkinlainen kiintiölogiikka käytössä?
Kysymys opiskelijavalinnasta
4
687
Vastaukset
- zingggg
Ainakin jos hakee avoimen yliopiston pisteiden perusteella, niin pistemäärät ovat yleensä aika kovat. Teologisen tiedekunnan sivuilta kun vilasin, niin näytti että täytyy olla 85op suoritettuna, joista 60op perus- ja aineopintoja arvosanalla 3-5. Sivuilla on myös huomautus "Joensuun yliopiston tutkintovaatimusten mukaan suoritettuja yleisen teologian aineopintoja ei voi Helsingin yliopistossa hyväksilukea teologian
kandidaatin tutkintoon. " Vaikea sanoa, miten on sinun pisteiden laita, varsinkin kun ei mitään hajua, mitä olet opiskellut tähän asti.
Jos haet/pystyt hakemaan avoimen kautta, niin et osallistu ainakaan samaan pääsykokeeseen muiden kanssa. Sivuillakin sanotaan "Tässä erillisvalinnassa hakevat eivät osallistu valintakokeeseen. "
En osaa sanoa uusista ylioppilaista. Kuitenkin porukasta puolet otetaan mukaan alkupisteiden (yo.tod) pääsykoepisteiden perusteella, puolet pelkkien koepisteiden perusteella.
Hain itse humanistiseen "normaalivalinnassa", mutta hyvin samantapainen on tuo enivei...
Mainitsit että olet kuitenkin jossain yliopistossa, oletko ajatellut esim. sivuaineoikeutta JOO-opinnoilla?- ap.
Kiitos vastauksestasi :) Olen opiskellut filosofiaa pääaineenani perusopiskelijana (eli en avoimen kautta) useita vuosia toisessa yliopistossa. En ilmeisesti kuulu sittenkään mihinkään erillisvalintaryhmään sillä perusteella, jos / kun lähden teologiseen yrittämään. Luin vain huolimattomasti tuon valintaoppaan tekstin ja aloin panikoida kun en heti tajunnut noita juttuja. Luulin siis, että minun "vanhana hakijana" on jotenkin vaikeampi päästä sisään kuin tuoreiden ylioppilaiden..
- opiskelija_opiskelija
Itse en tiedä, voitko hakea erillisvalinnalla, koska et kuvaillut opintojasi sen tarkemmin. Zingggg käsittääkseni valaisi sitä asiaa kyllä aika hyvin.
Siellä sanottiin tarkkaan ottaen siis " Teologiseen tiedekuntaan voidaan ottaa lukuvuonna 2010-2011 avoimen yliopiston tai niihin rinnastettavien kotimaisten tiede- tai taideyliopisto-opintojen perusteella enintään 15 uutta opiskelijaa suorittamaan sekä teologian kandidaatin että maisterin tutkintoa. "
Ja Zingggin mainitsema kohta oli siis siellä alhaalla "Hakijalla tulee olla suoritettuna yleisen teologian perus- ja aineopinnot 60op vähintään arvosanalla hyvä (3/5) ja toisen aineen perusopintokokonaisuus tai Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan TK- tai TM-tutkintoon sisällytettävissä olevia teologisia aineopintoja ja/tai klassisten kielten opintoja 25op/15ov. Yhteensä opintoja tulee olla suoritettuna 85op/50ov"
Ja itse siihen, että voiko ei-uusi ylioppilas päästä sisään, ehdottomasti. Vuoden 2009 hakijatilastotkin (ks. http://www.helsinki.fi/teol/tdk/pdf/opiskelu/valinta/tilastokooste_2009.pdf ) kertovat, että aika laaja ikäjakauma on niin hakeneissa kuin sisäänpäässeissä. Tosin, yo-pisteytys sitten on erilainen, jos sen suorittamisesta on aikaa, kuten hakuoppaastakin huomasit varmasti. Se ei suosi suoraan uusia ylioppilaita, vaan niitä jotka ovat suorittaneet yo-tutkinnon ennen tiettyä vuotta (jota en muista näin äkkiseltään, mutta sekin mainittiin hakuoppaassa lähtöpisteiden kohdalla). Se ei silti tarkoita etteikö sisään voisi päästä, varsinkin kun osa pääsee vain kokeen perusteella sisään. Kuten tilastoista huomasit, kyllä sinne 2009 pääsi viisikymppisiäkin opiskelemaan ja myös sinun ikäluokkasi ovat kyllä ihan kelpo edustettuina samaten. :)
Suosittelen silti mitä vakaimmin ottamaan yhteyttä hakijapalveluihin sitten, kun asia on ajankohtainen. Uskoisin, että heille tulee tuollaisiakin kysymyksiä suht usein, joten ei ole häpeä kysyä suoraan asiaa. :) Mutta ymmärrän toki, että halusit näin ennenkuin asia on akuutti, koittaa kepillä jäätä palstalla. Tosin, ehkä asiantuntevammin saisit tietoa, jos kysyisit samaa asiaa http://www.opiskelupaikka.fi/Virtuaaliopo?SearchText=teologia&opoSearchSubmit=&oppialaSelect=&oppilaitosSelect= ... Laitoin valmiiksi jo esille ne kysymykset, mihin sivustolla on vastattu. Sivuston oikealla laidalla on kysymyslomake, jonka avulla voit lähettää oman tiedustelusi asian tiimoilta, ellei noissa jo lukenut sopivaa tietoa.- ap.
Kiitos tosi paljon valaisevasta vastauksestasi :) Kun luin uudelleen tuon valintaoppaan tekstin, huomasin, etten ilmeisesti kuulukaan mihinkään erillishakuryhmään. Olen vain niin huono ymmärtämään tämän tyyppisiä muodollisia ja käytännön asioita, että pitää aina moneen kertaan lukea ennen kuin tajuaa :D
Kuulun kuitenkin onneksi siihen hakijoiden joukkoon, joka on kirjoittanut ylioppilaaksi vuoden 96 jälkeen, joten siitä ei sentään tule ongelmia. Joo, ja tuskinpa ne siellä ikäsyrjintää harjoittaa uusia opiskelijoita valitessaan :D
Kiitos muuten tuosta Virtuaaliopo-linkistä, jonka laitoit. En edes muistanut, että sellainenkin on olemassa. Täytyy alkaa ottaa selvää noista teologiseen hakemiseen liittyvistä hommista. Onneksi olen hyvissä ajoin liikkeellä ennen yliopistohaun alkamista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432786Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061614Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 941253
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128