Vaaratilanne

Veneen nokka tuultavasten ja laskin kannella seisten purjeita alas. Moottori kävi tyhjäkäyntiä ja vene lillui pikkuhijaa eteenpäin autopilotin varassa. Näin jo pitkältä että moottorialus tulee noin 5kn vauhtia sivulta päin ja on törmäyskurssilla. Ajattelin että kyllä se vatmaan tekee pienen väistöliikkeen. H-hetki lähestyy ja vene ei tee elettäkään väistääkseen. Minun ei auttanut kuin juosta veneen perään ja laittaa pakki päälle ja moottori täysille. Sain veneeni justiin pysäytettyä ettei se mennyt moottoriveneen kylkeen. Veneemme oli suurinpiirtein samankokoisia.

Tilanne jäi vaivaamaan että, kenen syy jos olisi tullut kosketus?
26966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

syyllisiä.

Oletan että moottorivene tuli oikealta?

Jos on näin niin molemmat olisivat kolahduksessa syyllisiä.
Sinä koska et väistänyt oikealta tulevaa.
Motskari koska ei tehnyt kaikkea tarvittavaa estääkseen yhteentörmäystä.

Moraalisesti tietysti motskarilla olisi ollut ilmeisesti helppo työ hoitaa tilanne fiksustikin ja antaa sinulle tilaa.

Äänestä

laski pujeitaan Piritan allonmurtajan suuaukossa, kun tulin purjeilla täyttä vauhtia sisään.

KATSOKAA NYT IHMEESSÄ MISSÄ NIITÄ PURJEITA LASKETTE!

Äänestä

No tässähän on kaksi konealusta kyseessä, eli riippuu siitä mistä suunnasta moottorivene tuli. Sinänsä tilanteessa kun purjeet on vielä ylhäällä, moottoriveneen pitäisi väistää purjevenettä, koska moottoriveneen kuski ei tiedä purjeveneen kulkevan koneella. Moottorivenekuski on tässä ilmanmuuta syyllinen, purjeita laskevan syyllisyyttä ei noilla tiedoilla voi vielä sanoa.

Äänestä
  • Moottorivene tuli oikealta.

    Äänestä

  • koska purjeet ovat yjhäällä ja koska alhaalla?

    Äänestä

  • vaiheet kirjoitti:

    koska purjeet ovat yjhäällä ja koska alhaalla?

    noin 300-400m ennen h-hetkeä purjeet vielä ylhäällä ja h-hetkellä taisi purjeet olla jo alhaalla levällään.

    Äänestä

Sinä olit väistämisvelvollinen, kahden konealuksen kohdatessa oikealta tulevalla on etuajo-oikeus.

Purjeveneissä pitää lain mukaan käyttää mustaa kartiota tai oliko se kolmiota mastossa jos ajetaan sekä koneella että purjeella. En muista koska olisin viimeksi nähnyt tälläisen purkkarissa, joka ajaa sekä koneella että purjeilla. Purkkarista tulee konealus heti kun kone käynnistetään.

Äänestä
  • en tiedä onko merkitystä, mutta purkkari ei kulkenut koneella. ainakin kirjoitajan mukaan se oli tyhjäkäynnillä?

    luulisin että moottorivene olisi ollut ainoa syyllinen, koska vaikka autollakin säädät mitävaan risteyksissä, niin se ei oikeuta ketään ajamaan kylkeen, jos voisi pysähtyäkin, mutta ei vaan 'viitsi'. kenenkään päälle ei siis saa ajaa tahallaan. alkaisi varmaan olla lähempänä tapon yritystä, jos tarpeeksi nopea ja iso venekin kyseessä.

    Äänestä

  • etuajo-oikeutta ole!

    Vesillä ei ole etuajo-oikeuksia, vain väistämisvelvollisuuksia.

    Äänestä

  • 23 kirjoitti:

    en tiedä onko merkitystä, mutta purkkari ei kulkenut koneella. ainakin kirjoitajan mukaan se oli tyhjäkäynnillä?

    luulisin että moottorivene olisi ollut ainoa syyllinen, koska vaikka autollakin säädät mitävaan risteyksissä, niin se ei oikeuta ketään ajamaan kylkeen, jos voisi pysähtyäkin, mutta ei vaan 'viitsi'. kenenkään päälle ei siis saa ajaa tahallaan. alkaisi varmaan olla lähempänä tapon yritystä, jos tarpeeksi nopea ja iso venekin kyseessä.

    Purjevene on konealus jos kone käy, oli vaihde vapaalla tai ei.

    Äänestä

  • ffhffhff kirjoitti:

    Purjevene on konealus jos kone käy, oli vaihde vapaalla tai ei.

    Kuuluuko potkuri kuljetuskoneistoon?

    "c) Purjealus tarkoittaa jokaista purjehtivaa alusta edellyttäen, ettei kuljetuskoneistoa, jos sellainen on asennettu alukseen, käytetä."

    Äänestä

  • ffhffhff kirjoitti:

    Purjevene on konealus jos kone käy, oli vaihde vapaalla tai ei.

    "Purjevene on konealus jos kone käy, oli vaihde vapaalla tai ei."

    Kyllä mulla on tästä päinvastainen käsitys. Purjealuksessa voi moottori olla käynnissä monestakin syystä eikä se silti konealukseksi muutu kunhan potkuri ei pyöri konevoimalla.

    Toisaalta aloittaja kertoi, että moottori kävi tyhjäkäyntiä. Vaihteen asentoahan tuo ei vielä kerro. Itse kuvittelin vaihteen olleen kytkettynä.

    Äänestä

  • ffhffhff kirjoitti:

    Purjevene on konealus jos kone käy, oli vaihde vapaalla tai ei.

    Teen joskus niin että käynnistän koneen kapeikoissa jossa liikennettä jos kryssin. En siis laita vaihdetta päälle. Kone on mallia vedetään käyntiin ja tuntuu turvallisemmalta niin että vetää käyntiin ja voi sitten istua pinnassa, ja tarkkailla liikennettä.

    Edestä tulevat väistää kivasti mutta ne jotka lähestyy takaa ja näkee että kone on käynnissä niin löytyy niitä kotipoliiseja jotka kouluttaa törkeää leppäkeppivenettä. Eli en ole tätä varotoimeenpidettä tehnyt enää. Sääli koska noissa kapeikoissa tuuliolosuhteet saattavat muuttua kovin oleellisesti ja kurssimuutoksia joutuu tekemään.

    Äänestä

ettei autopilottia kytketä päälle purjeita laskettaessa, jos ei vaihde ole kytkettynä eteen päin ja keula tuuleen.

Äänestä
  • Autopilotti ohjaamaan noin tuulta vasten senverran että genoa viellä nippanappa vetää. Sitten tipautat isopurjeen alas. Rullaat genoan sisään käynnistät koneen ja se oli siinä ei mikään ihme temppu?

    Itse teen joskus näin, tosin käynnistän kyllä koneen ensimmäisenä mutta en välttämättä laita vaihdetta päälle kun pudotan ison. Rullagenoa tulee kyllä sisään senverran nopeasti että ei se vauhti kerkee tippumaan hirveästi.

    Äänestä

  • rullaatirullaa kirjoitti:

    Autopilotti ohjaamaan noin tuulta vasten senverran että genoa viellä nippanappa vetää. Sitten tipautat isopurjeen alas. Rullaat genoan sisään käynnistät koneen ja se oli siinä ei mikään ihme temppu?

    Itse teen joskus näin, tosin käynnistän kyllä koneen ensimmäisenä mutta en välttämättä laita vaihdetta päälle kun pudotan ison. Rullagenoa tulee kyllä sisään senverran nopeasti että ei se vauhti kerkee tippumaan hirveästi.

    oikea purjevene, ei jollaa.

    Äänestä

  • Roki, kirjoitti:

    oikea purjevene, ei jollaa.

    Pienihän toi oma alle 10m mutta hyvin onnistuu normaali kesäkelillä. Mikä tossa muka on vaikeaa?
    Eroja tietysti on oma vene kulkee genoalla yllättävän ylös tuuleen ja näin onnistuu.

    Äänestä

Hyvä veneilijä selviää tilanteesta kuin tilanteesta, joihin kokenut ei edes joudu.
Siinä teille molemille osapuolille vastaus.

Äänestä
  • Olen jo pitempään toivonut, että purjeilla ei saisi ajaa ollenkaan kapeikoissa eikä kaupunkien tai venesatamien läheisyydessä. Noissa paikoissa on yleensä vilkas liikenne purjeilla ajo vaatii kryssimistä, jolloin ne merkittävästi haittaavaat sujuvaa liikennettä.
    Purjeilla vain avomerellä.

    Äänestä

  • merikonkari kirjoitti:

    Olen jo pitempään toivonut, että purjeilla ei saisi ajaa ollenkaan kapeikoissa eikä kaupunkien tai venesatamien läheisyydessä. Noissa paikoissa on yleensä vilkas liikenne purjeilla ajo vaatii kryssimistä, jolloin ne merkittävästi haittaavaat sujuvaa liikennettä.
    Purjeilla vain avomerellä.

    Kapeille väylille ja kaupunkien tuntumiin moottoriveneille riittävän alhaiset nopeusrajoitukset ja nopeusrajoitusten noudattamiselle tiukka valvonta, niin kyllä se siitä. Muualle ohjaaja kohtaiset nopeusrajoitukset: nopeamman ajon ehdoksi riittävä koulutus taikka vaihtoehtoisesti näyttö siitä, että ymmärtää, mistä veneilyssä on kyse. Purjeveneillä kun nyt vain on oikeus purjehtia, ei se sen kummempaa ole. Johan siihen viittaa venetyypi nimen alku: purje.

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    Onhan teillä rättipuolella oikeuksia, velvollisuudet vain tuppaavat unohtumaan, esim. kartion käyttö.

    Äänestä

Kyllä suurin osa purjehtijoista on aivan perseestä pitäs upottaa ne dorkat ite ne tekee tosi paljon vaara tilanteita

Äänestä
  • Jos kävisit vielä vaikkapa peruskoulun kymppiluokan; voisit sinäkin oppia oikeinkirjoitusta. Minkä jälkeen voisit yrittää uudemman kerran viestittää mielipiteitäsi julkisilla nettisivustoilla. Kehoittaisin välttämään enempää julkista kirjoittelua ennen peruskoulun hyväksyttyä suorittamista - senkin pelle

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    Jos kävisit vielä vaikkapa peruskoulun kymppiluokan; voisit sinäkin oppia oikeinkirjoitusta. Minkä jälkeen voisit yrittää uudemman kerran viestittää mielipiteitäsi julkisilla nettisivustoilla. Kehoittaisin välttämään enempää julkista kirjoittelua ennen peruskoulun hyväksyttyä suorittamista - senkin pelle

    Sähän se pelle oot hirttäydy tai huku jo pian näkee et oot rätti pelle

    Äänestä

  • upotan sut kirjoitti:

    Sähän se pelle oot hirttäydy tai huku jo pian näkee et oot rätti pelle

    kymppiluokka riittää... Sinänsä hauska tuo "rätti pelle". Puuttuuko välistä pilkku vai ja? Vai onko yksi väli liikaa?

    Äänestä

Hyvin on suomalaisilla asiat kun lukee tätäkin ketjua. Todellisia ongelmia elämässä ei ole...huoh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pera ..- kirjoitti:

Veneen nokka tuultavasten ja laskin kannella seisten purjeita alas. Moottori kävi tyhjäkäyntiä ja vene lillui pikkuhijaa eteenpäin autopilotin varassa. Näin jo pitkältä että moottorialus tulee noin 5kn vauhtia sivulta päin ja on törmäyskurssilla. Ajattelin että kyllä se vatmaan tekee pienen väistöliikkeen. H-hetki lähestyy ja vene ei tee elettäkään väistääkseen. Minun ei auttanut kuin juosta veneen perään ja laittaa pakki päälle ja moottori täysille. Sain veneeni justiin pysäytettyä ettei se mennyt moottoriveneen kylkeen. Veneemme oli suurinpiirtein samankokoisia.

Tilanne jäi vaivaamaan että, kenen syy jos olisi tullut kosketus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu