Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn millä te elätätte lapsenne ja itsenne kun varmaan monella teini-ikäisellä ei voi vielä ammattiakaan olla ja koulut ovat kesken?
Millä elätte!
oopiiiisk
321046
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
kelan ja sossun rahoilla tietenkin.
Kyllä Kelan rahoilla elää muutkin kun vain teinivanhemmat.. Millä luulet yh äitien elättävän itsensä ja lapsensa äitiyslomanaikana?? Työssä käymällä?
No nämä aikuiset ovatkin jo työelämässä joten he ovat tienanneet äitiysrahansa.
Eivät kaikki.. Osa on ollut työttömyyspäivärahalla, jolloin saavat minirahan, eivätkä välttämättä päivääkään ole olleet töissä.. Hekin ovat siis TIENANNEET rahansa ?
vitun lusikkaperseet, hyvähän se niillä on sanoa joilla isi ja äiti maksaa kaiken, tai joilla työ on niin loistava. Joillakin katsokaas ole isää ollenkaan tai jotka ei hyvää työtä saa vaikka kouluja kävisi kuinka. Ja kokemuksella sanon, yleensä kaikki teiniäidit tuomitaan vain tuon edessä olevan sanan "teini" takia, tunnen monta alle 18v äitiä ja voin sanoa että kantavat vastuunsa monesti paremmin kuin jo muutaman lapsen synnyttäneet äidit.
Juuri näin.. Ei se tee äidistä ytään huonompaa, että on teiniäiti (tai isä).. Monet nuoret ovat yhtä hyviä vanhempia! Yhtälailla on niin nuorissa kuin vanhemmissakin äideissä niitä ns. "huonoja" äitejä.. Ei pidä iän perusteella yleistää!!!
Millähän ihmeellä te määrittelette sen, kuka on hyvä tai kuka huono äiti? Se juttu nimittäin ei todellakaan paljastu ensimmäisten 2-3 vuoden aikana, vaikka teillä monella sellainen suomeksi sanottuna lapsellinen kuvitelma onkin.
Ensinnäkin: lapsella on sekä isä että äiti. Vaikka se isän poissaolo ei teiniäitejä tunnu useinkaan paljoa puristavan, totuus paljastuu viimeistään poikalasten kasvaessa. Äideistä nyt vain valitettavasti ei näytä varsinksaan nuorina olevan oikein pitämään kuria. Tai, vaikka se onnistuisikin, touhu muuttuukin poikalasten ylisuojeluksi ja seuraukset näemme kaikki.
Toiseksi; sitä "onnistumista" tutkaillaan pitkällä aikavälillä. Sen voi arvioida siinä vaiheessa, kun jälkikasvu on tullut aikuisikään ja elättää itsensä. On varsin suhteellista, onko sitä onnistumista esim. se, että teiniäitien äidit ovat hekin aika usein olleet teiniäitejä.
Niin. Ja mikä sitten on sitä epäonnistumista ja huonoa äitiyttä? Sekö, jos heti ensimmäisen puolen vuoden aikana kaikki alkaa mennä pieleen ja lapsi on huostaanoton partaalla? No, sellaisiakin tapauksia on! Tyypillisempää kylläkin on se, että se menojalka alkaa vipattaa jossakin vaiheessa myöhemmin, kun se nuoruus "jäi elämättä". Se vaihe iskee toisille täysi-ikäisiksi tultaessa, toisille kolmekymppisinä tai myöhemmin.
Onhan tätä tullut jauhettua. On hyvin hankalaa arvioida sitä, kuka on hyvä ja kuka vähemmän hyvä vanhempi. Räikeät epäonnistumiset erottaa selvästi - ikävä kyllä - mutta kaikki muu onkin suuri arvoitus. Välillä julkisuuteen tulee juttuja siitä, miten huonosti suomalaisilla lapsilla menee. Syynsä siihenkin on. Se, että 13-16-vuotiaat tytöt hankkiutuvat raskaiksi, on oikeasti tragedia. Siinä ei lapsellinen haihattelu hyvistä ja huonoista äideistä paljoa auta.
'
Ensinnäkään, en ole teiniäiti.. Hullua kuvitella heti, että niin luulet.. Ja kyllä sinun on vain myönnettävä se, että huonoja äitejä on MYÖS vanhemmissa, ei pelkissä teineissä.. En ole tietääkseeni kertaakaan kiistänyt, etteikö huonoja äitejä ole teineissäkin.. Vai olenko?
Lue tekstini hieman tarkemmin ennenkuin alat vastaan väittämään..
Omalla lapsellani on kyllä isä mukana kuvioissa.. Ja olen 21v, mutta ei ole kyllä vielä tähän päivään mennessä se menojalka vipattanut.. Et voi yleistää, sillä kaikki ei ole samanlaisia.. Lähinnä vain naurattaa purkauksesi.. Heti kun mainitaan, että huonoja äitejä on myös vanhemmissa, niin heti alkaa suunnaton sota teinejä vastaan..
Vaikka kirjoitukseni olikin ketjussa sinun jälkeesi, se ei välttämättä tarkoita sen olevan erityisemmin sinulle suunnattu.
Ongelmaäitejä on KAIKISSA ikäluokissa ja kaikenlaisissa taustoissa; samoin on tietenkin myös ongelmaisiä. Sitäkään en takuuvarmasti kiistämään lähde. Aihe on liian tuttu.
Se, mitä olen yrittänyt TOISTUVASTI jankuttaa - ja aina yhtä huonolla menestyksellä! - on tämä: teinivanhemmuus on jo lähtökohtaisesti ilmiö, josta lähes väistämättä seuraa ongelmia. Ne ongelmat eivät aina näy heti, vaan viive voi olla pitkäkin. Joillakin ongelmat tulevat pian, joillakin vasta jonkin ajan kuluttua.
Lapsellisia ja naiveja ovat ne kirjoitukset, joissa aletaan rakentaa vastakkainasetteluja teinivanhempien ja vaikkapa nyt sitten kolmekymppisten vanhempien välille. Valitettavasti nykyteineistäkin melkoinen osa näyttää olevan niin heikossa fyysisessä kunnossa, ettei se nuoruus välttämättä todellakaan merkitse sitä jaksamista. Ja nelikymppinenkään nyt ei ole vielä elämän ja kuoleman rajamailla, vaikka siltä saattaa ehkä teinistä tuntuakin.
Vanhempien ihmisten huoli perustuu usein ymmärrykseen siitä, mitä vanhemmuus merkitsee ja mitä pulmia siitä kaikkien ilonaiheiden ohella seuraa. En ikipäivänä usko, että kovinkaan suuri osa vastuullisista vanhemmista haluaa lastensa perustavan perhettä ennen kuin siihen tosi asiassa on olemassa edellytykset ja mahdollisuudet.
Seuraavaakin teesiä olen toistellut kyllästymiseen saakka: perhe-elämän ja parisuhteen onnistumista ei 2-3 vuoden aikavälillä tutkailla tai ainakaan se ei luotettavaa kuvaa anna. Se oikea todellinen arki alkaa huomattavasti myöhemmin. Se todellinen elämä on sitä, kun normaali arki alkaa junnata omalla joskus puuduttavallakin tasaisuudellaan ja kaikki eteen tulevat kokemukset eivät enää niin uusia ja fantastisia olekaan. Se vaihe tulee nimittäin kaikille eteen joskus.
21-vuotiaana menojalan vipattamisesta ei kannata vielä puhua yhtään mitään. Sen kummemmin sinä kuin kukaan muukaan ei voi tietää sitä, mitä elämä eteen tuo. Ruusuiset teinifantasiat tyyliin "Kaikki on hyvin nyt ja siis aina!" ovat vain kuvitelmaa. Tieteellisin termein hypoteeseja ei kannata rakentaa tyhjän päälle.
On hyvä, jos "purkaukseni" naurattaa sinua. Muista äärimmäisen hyvin, miten lapsellinen itse olin sinun iässäsi. Kuvittelin tyypilliseen nuoren ihmisen tapaan tietäväni kaiken tarpeellisen ja jos kolmekymppinen ihminen tuntui vanhalta. Hajuakaan minulla ei ollut siitä, mitä vanhemmuus merkitsisi. Missään nimessä en olisi valmis vanhemmaksi ollut. Nyt, nelikymppisenä asioita tukailee toisenlaisesta perspektiivistä ja jälkikasvun käydessä toista kymmentään ymmärtää hyvin sen, mitä kaikkea vanhemmuudesta seuraa.
Puhut asiaa, mutta teiniäidit eivät tykkää tämän tyyppisistä teksteistä. Niitä ei ole kiva lukea. On mukavampi kuulla vain kannustavia juttuja ja kehuja, miten hienoa on että jo vaikka 12-vuotiaat lapsia maailmaan suoltavat.
Kaikki raha ja vaatteet ja ruoka on lahjoja Jumalalta, eli hengellä elän ja Jumalalta kaiken saan ja siitä kiitän.
Mies on vakitöissä hyvällä palkalla ja itse oon kotiäitinä eli saan kaikille äideille kuuluvat tuet (kahdesta lapsesta lapsilisät, nuoremmasta vanhempainpvrahat ja vanhemmasta kotihoidontuen kuntalisän). Ihan siis tismalleen samat tulot kuin vanhemmillakin ihmisillä.. Tuliko mieleesi lainkaan, että suurin osa teinivanhemmista elää parisuhteessa ja tällöin toinen on töissä tai jos koulussa. Koulua käydessä saa opintotuen lisäksi vanhempainkorotuksen, mikäli perheessä lapsia.
Suurin osa teiniäideistä elää parisuhteessa? Rohkenen epäillä.
Miten te "kypsät" naiset jaksatte näillä palstoilla valittaa? Onko käynyt mielessä ettei jokainen ns teiniäiti suunnitellut raskauttaan? Useimmat tähän "ryhmään" lukeutuvat ovat saaneet tiedon raskaudestaa täysin yllätyksenä, niin kuin moni aikuinenkin? Ja kun nämä nuoret tytöt tulevat hakemaan täältä pientä lohtua pelkoihinsa, saavat he pelkkää paskaa niskaan TEILTÄ (aikuiset katkerat naiset joilla luultavasti on ollut paska lapsuus ja purkavat huonoa oloaan muihin)! Minusta on hienoa jos kokee pystyvänsä hoitamaan lastaan olosuhteissa, jotka eivät välttämättä vastaa mitään idyllistä kuvitelmaa. Jokainen nuori tietää että seksiin liittyy riskejä, myös raskaus kuuluu näihin, ja että he ovat valmiita ottamaan vastuun lapsestaan jos abortti ei tunnu oikealta ratkaisulta.
Moni nuori elää nykyään vakavassa parisuhteessa ja yhteistä elämää takana monta vuotta. Jos tällainen tyttö pamahtaa paksuksi (ja poikaystävä on samalla kannalla) niin mikä estää lapsen pitämisen?
Tottakai niitäkin tyttöjä löytyy jotka eivät nuoresta iästään huolimatta malta odottaa, että saisivat oman lapsen. Itse kuulun heihin ja olen ERITTÄIN ylpeä siitä. Itse olen 18 vuotias ja "villit nuoruusvuodet" on todellakin koettu ja takanapäin, enkä kaipaa niitä enää. Lapset ovat olleet osa elämääni viimeiset 14 vuotta, kotona teen itse ruokani, pesen pyykkini ja hoidan ITSE omat asiani ja (onnekas kun olen) minulla on maailman ihanin poikaystävä, joka tukee minua kaikissa päätöksissäni. Eli jos tulisin raskaaksi niin pitäisin lapsen ilman minkäänlaista epäilystä ja olisin vielä äärettömän onnellinen! Arki olisi ajoittain rankkaa, mutta lapsen tuoma ilo on arvokkainta tässä maailmassa.
Jos joku malttaa odottaa yli 30 vuotiaaksi hankkimatta lapsia niin onneksi olkoon. Kaikki eivät siihen pysty tai edes halua ja se on heidän oma asiansa. Jokaisella on oikeus elää oma elämänsa omalla tavallaan. Turha alkaa kenellekään siitä ryppyilemään! :)
"Itse olen 18 vuotias ja "villit nuoruusvuodet" on todellakin koettu ja takanapäin, enkä kaipaa niitä enää. Lapset ovat olleet osa elämääni viimeiset 14 vuotta"
Hupaisaa ajattelua. Kirjoittajalla ilmeisesti on siis ollut lapsia jo 4-vuotiaana?
"Eli jos tulisin raskaaksi niin pitäisin lapsen ilman minkäänlaista epäilystä ja olisin vielä äärettömän onnellinen!" Tulisin, pitäisin, olisin... Konditionaalissa on äärimmäisen helppo puhua. Todellinen elämä onkin eri juttu.
"Moni nuori elää nykyään vakavassa parisuhteessa" Miten niin? Onko esim. vuoden seurustelu jo "vakava" parisuhde, varsinkin, jos kummatkin asuvat omissa kodeissaan? Jos kaikki parisuhteet ovat niin "vakavia", mistä IHMEESTÄ parikymppisiä yh-äitejä tupsahtelee?
"Moni nuori elää nykyään vakavassa parisuhteessa" Miten niin? Onko esim. vuoden seurustelu jo "vakava" parisuhde, varsinkin, jos kummatkin asuvat omissa kodeissaan? Jos kaikki parisuhteet ovat niin "vakavia", mistä IHMEESTÄ parikymppisiä yh-äitejä tupsahtelee?"
Mistä ihmeestä valittajia tupsahtelee?
Sieltä mistä sinä tulet!!
Mistä sinä arvon henkilö määrittelet vakavan suhteen? Vai oletko se onneton joka ei ole ikinä saanut rinnalleen puolisoa? Onko vuosi/kaks sopiva aika? Vai jaamailetko kymmenen vuotta ennen kuin uskallat tehdä mitään?
Ainakin minulla on takana pian 22 vuotta yhteistä taivalta, 12 vuotta avioliittoa ja jälkikasvua.
Niin. Kyllähän siinä tuli oma aikansa jahkailtua ja elettyä ihan sitä nuoruuttakin. Ammatit tuli hankittua ja jonkinlainen toimeentulo.
Määrittelepäs nyt sitten se "uskallus". Onko se siis sitä, että ei harkitse pitemmällä tähtäimellä tekojensa seurauksia vaan toimii sen kummemmin pohdiskelematta asioita?
Lasten hankkiminen on elämän suurin asia. Jokaisen, niin teinin kuin vanhemmankin ihmisen, olisi järkevää tutustua kunnolla siihen ihmiseen, jonka kanssa lapsia hankkii. Salamaromanssit toimivat useimmiten vain elokuvissa ja oikeassa elä'mässä avioliitto ja perhe-elämä ovat enemmänkin martatoniin kuin 100 metrin spurttiin rinnastettavia.
Teinit eivät ole ainoita, jotka ihmissuhteissa koheltelevat. Nykypäivänä myös ihan aikuisiässä olevat ihmiset ovat ajoittain täysin hormoniensa vietävissä ja monet parisuhdekiemurat ovat kuin mielikuvitusrikkaimmista tv-sarjoista. Teineille totuus ihmissuhteiden raadollisuudesta ei kuitenkaan aukene kuin omakohtaisten kokemusten kautta. Seurauksista valitettavasti kärsivät sitten myös muut kuin ne onnellisen tietämättömät päähenkilöt, joiden elämänfilosofia on lähinnä tyyliä "Sattuuhan sitä..."
Ihminen ei tosiasiassa tiedä toisesta MITÄÄN ennen kuin on yhdessä jonkin aikaa asunut. Edes se, että on sitä huoletonta opiskelijaelämää tai viriiliä nuoruutta yhdessä elänyt, ei valmista siihen, mitä se tuikitavallinen arki sitten on. Erityisesti miespuolisten ihmisten olisi paras asua jonkin aikaa yksin ennen yhtenmuuttoa kumppanin kanssa. Kýky huolehtia tavallisista perusasioista kuten esim. ruuanlaitosta ja pyykinpesusta ovat omalta sukupuoleltani hukassa aika usein. Reaalimaailmassa rakkaus alkaa rakoilla, kun modernin nykynaisen asenteet omaavat teiniprinsessat huomaavat olevansakin sekä lastensa että miestensä huoltajia 24/7, mahdollisesti työpäivän jälkeen.
Jep. Ei se vuosikaan loppujen lopuksi kummoinen aika ole. Rakkaus on ihanaa alkuvaiheessa ja pienet virheetkin kumppanissa jättää helposti huomiomatta. Inhimillistähän se tietenkin on.
Epäile vain, mutta totta se on. Itse teiniäitinä olen tutustunut henk.koht. lähes sataan alle 20-vuotiaana lapsen saaneeseen ja heistä yli 80% on vakituisessa parisuhteessa. Tästä porukasta n.90% on parisuhteessa lapsensa isän kanssa ja heistä suuri osa (tätä en oo prosenteiksi vielä laskenut, mut voin, jos haluat) on naimisissa, monilla myös omistusasunnot ja lähes kaikilla omat autot, eli vähintään jotenkuten omaisuuttakin.
"Tilastosi" ovat niin komeita, etteivät edes Neuvostoliiton vaalitulokset vanhoilta ajoilta moisiin sfääreihin yltäneet.
Väitteesi voi pitää kutinsa jollakin Pohjois-Suomen vanhoillislestadiolaisten alueella. Muussa Suomessa juttusi kuulostaa enimmäkseen hupaisalta vitsiltä.
Otapa asioista selvää niinkui ite oon tehnyt. Tuntemani nuoret ovat Tampereelta, Kangasalta, Nokialta, Orivedeltä, Turusta, Vantaalta, Helsingistä, Porista, .. Eikä yksikään vanhoillislestadiolainen. Mikäli haluat muuttaa vääriä tietojani, niin laita sun mailiossa niin otan yhteyttä ja tutustutan sut vaik kaikkiin näihin perheisiin ;)
Minä olen onnellinen odottaja täällä ja vastaus kysymykseen, että millä elätte on, äitiysraha, lapsilisä ja miehen opintoraha (viimeistä vuotta käy) sekä hänen "pimeä" palkkansa, jota hän saa ollessaan työharjoittelussa. Hän siis tekee isälleen töitä, josta isänsä maksaa sitten rahaa kun hyötyy niin paljon työnteosta.
Niin ja aion kyllä kuluttaa niin vähän rahaa kuin mahdollista, tiukkaahan se tekee, kun autoonkin menee rahaa, mutta kyllä me pärjätään. Ei ihan pieni vauva onneksi tarvitse niin paljon kun vähän vanhempi. Vaippapaketteja ollaan ostettu säästöön sekä kestovaippojakin on noin 15 kpl aluksi! Mutta rahatilanne onkin kasvanut parin vuoden päästä kun uutta tarvitaan kun miehellä on vakituinen työ jne. Kyllä ne asiat järjestyy jos tahtoa riittää.
Minä taas en ole kova kuluttamaan rahaa vaikka nainen (tai jonkun mielestä ehkä vielä tyttö) olenkin. :D Kait kun vanhempieni elämäntilanne nuoruusvuosinani oli se, että kumpikaan ei voinut käydä töissä, niin opin pärjäämään pienellä ja olemaan taloudellisesti järkevä. Pääasia, että saa perustoimeentulon! Monipuolista ruokaa on oltava.
eipä ole ammattia ei, kun tuli keskeytettyä typeränä sillon aiemmin ammattikoulu pakkosyistä. Pätkätöitä, semmosta mitä sattuu saamaan. Tällä hetkellä kassalla, yhteistulot kuussa meillä 1500 (siis tuo jää käteen verojen jälkeen). Siitä miinus pari sataa vuokra ja loput jääkin elämiseen. Ei meillä kummallakaan ammattia ole, ja pärjätään aivan mainiosti näillä tuloilla. :)
missäpäin suomea asunnon vuokra on vain "pari sataa", kertokaa, mäkin tahdon sellaisen kämpän!!
tässä hiukka todellisuutta:
meidän asunnon vuokra 650e/kk(neliöitä 55, 2h kk)
puhelinlaskut yhteensä n. 40e/kk
vesimaksu sähkö n. 60e/kk , käytön mukaan
koiran ja kissanruuat 15e/kk, käytön mukaan
kissanhiekka 10e/kk, tarpeen mukaan vaihto
omat ruoat n. 300e/kk, tarpeen ja käytön mukaan
eli älkää nyt viittikö paskaa suoltaa täällä..
missäpäin suomea asunnon vuokra on vain "pari sataa", kertokaa, mäkin tahdon sellaisen kämpän!!
Ei varmasti missään ole koko vuokra pari sataa, mutta he varmaankin maksavat vuokrastaan pari sataa itse ja asumistuki kattaa loput.
Äläs viisastele ennen kuin tiedät.
Aika tyyris vuokra. Me maksetaan 57neliöstä, 2hh ja keittiöstä 326€
Kyllä meillä on 60neliöstä vuokra 530e.... Katsos vuokran suuruus riippuu vähän asunnon rakennusvuodesta, onko sitä remontoitu ja millaisella alueella sijaitsee....
No eikai! Meillä ns. pikkukaupungin keskusta, rivari, valm 1985 ja rempattu täysin 2009.
Eli vastaan nyt tohon aloitusviestiin..
Kyllä teiniäidit elää ihan samoilla rahoilla kuin "aikuisetkin" äidit. Monet muutkin kuin teiniäidit elävät äitiyspäivärahalla eivätkä ole olleet töissä. Ja jos haluaa jäädä kotiin pidemmäksi aikaa niin kotihoidon tuella kaikki elävät. Lisäksi useimmiten ainakin jompikumpi vanhemmista on töissä. Ja tietty lapsilisä plus mahdolliset asumistuet yms. joita aika monet suomalaiset perheet varmasti saavat. Meillä näin: ensin mies oli töissä ja itse olin lapsen kanssa kotona, sitten itse menin vähäksi aikaa töihin ja mies jäi kotiin. Nyt itse olen kotona, mies työharjoittelussa ja vuoden vaihteessa menen töihin oppisopimuksella, mies aloittaa sivarin ja lapsi päivähoitoon. Minä 16v, mies 19v ja tyttönen 1½v
Meillä mun äippärahat ja miehen tulot on kuukaudessa n.4000 (mun äippäraha lapsilisä 1800, miehen tulot 2200) ja ihan hyvin pärjää. Kolmion vuokra vie 1080€ (asutaan Helsingissä), ja siihen päälle netti, puhelin, sähkö, bussikortti, salikortti yms. niin kuitenkin jää käteen elämiseenkin.
Lapsi oli suunniteltu ja laskin kyllä, että ehdin tienata 2008 vuonna niin paljon et äippärahakin tulee jonkunlainen olemaan.
Hassua keskustelua villeistä nuoruusvuosista ja miten se aika on elettävä.
Mitäs jos on sellainen nuori joka ei halua olla villi, jota ei kiinnosta baareissa riehuminen, tai ei unelmoi euroopan matkasta yksin jne jne?
Minä olin sellainen nuori. Tosin en voinut nuorena juosta baareissa, olin vastuullinen ja hoidin nuorempia sisaruksiani kun vanhemmat meni.
Ja vaikka pari kertaa kävin, en viihtynyt kummallakaan kerralla.
Menin naimisiin vanhemmat miehen kanssa joka ei myoskään ollut asias kiinnostunut.
Olin nuorena vain kotona ja tein läksyni, samat tein heti koulun jälkeen kun pääsin opiskelemaan. Opiskelun jälkeen menin toihin.
Mistä minä olen jäänyt paitsi?
Lapseni sain 28 vuotiaana