Mikään ei merkitse mitään. Tai tietyt ihmiset merkitsevät, mutta ei kovin moni, vaikka minulla onkin paljon ihmisiä ympärilläni. Olen masentunut, mutta minulla ei ole enää häpeän tunnetta. En tunne iloa mistään. Olen alamaissa ja aivan puutunut. Mikään ulkoinen ei herätä minussa reaktiota ja yhteys ympärillä olevaan maailmaan on kadonnut. Haluan eristäytyä, mutta en tee niin koska tiedän sen pahentavan olotilaani.
Kun muut ovat innoissaan jostain, teeskentelen hiukan mielenkiintoa. Jos joku on surullinen, teeskentelen empatiaa. En halua että minua luullaan psykopaatiksi, koska en tunne juurikaan mitään. Lisäksi pieni, hyvin hailakka toivo elää, että pääsen jotenkin pois tästä tyhjiostä joskus. Sen vuoksi elän ulkoisesti normaalia elämää. Haluan että on jotain minne palata.
Sisällon lisääminen elämääni olisi fyysisesti helppoa. Minua vain ei kiinnosta mikään. En ymmärrä itseäni vieläkään, vaikka olenkin käynyt vuosikausia terapiassa. En vain usko, että koskaan on päästy asian ytimeen. En tiedä miksi olen tällainen zombie. Olen koko ajan kuin ihan eri maailmassa. Tätä on jatkunut jo vuosikausia maustettuna säännollisillä syvillä masennuskausilla. Olen lipsunut jonnekin kauas pois. Olenkohan tällainen kuori koko lopun elämääni.
Kun muut ovat innoissaan jostain, teeskentelen hiukan mielenkiintoa. Jos joku on surullinen, teeskentelen empatiaa. En halua että minua luullaan psykopaatiksi, koska en tunne juurikaan mitään. Lisäksi pieni, hyvin hailakka toivo elää, että pääsen jotenkin pois tästä tyhjiostä joskus. Sen vuoksi elän ulkoisesti normaalia elämää. Haluan että on jotain minne palata.
Sisällon lisääminen elämääni olisi fyysisesti helppoa. Minua vain ei kiinnosta mikään. En ymmärrä itseäni vieläkään, vaikka olenkin käynyt vuosikausia terapiassa. En vain usko, että koskaan on päästy asian ytimeen. En tiedä miksi olen tällainen zombie. Olen koko ajan kuin ihan eri maailmassa. Tätä on jatkunut jo vuosikausia maustettuna säännollisillä syvillä masennuskausilla. Olen lipsunut jonnekin kauas pois. Olenkohan tällainen kuori koko lopun elämääni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Syiden ymmärtäminen (tiedostaminen) ei välttämättä auta, jos ei ole mitään... ehkä välineitä valita tai miten sen sanoisi (en saa kiinni). Mutta mitään "ydintä" ei välttämättä ole, vaikka olen myös hakenut sitä. Joskus luova tekeminen kuitenkin auttaa, ainakin hetken.
Sama olo mullakin ollut jo kauan, sitä on muuttunut ihmisenä sisältäpäin masennuksen takia kai pysyvästi?
lisäks mulle tuottaa kaikki läheisyys ja hellyys kamalaa paniikkia ja tunnetta että on pakko päästä äkkiä pois tilanteesta, seurustelukin on aika hankalaa aina aluks ennenkun tottuu täysin toiseen, muutenkin ihmis-suhteet jää todella pintapuoliseks kun ei vaan pysty päästään toisia yhtään lähelle.
Ite käytän kai aina jatkossakin masennuslääkkeitä,koska en pysty puhumaan terapeuteille mun traumoja, eikä siinä mitään mut noi lääkkeetkin latistaa kaikki tunteet ja halut mikä on aika kurjaa normaalin elämän kannalta.
mutta ns."tasaavat lääkkeet" kyllä tekevät juuri tuollaisen kuvaamasi olon,siitä niitten nimityskin tulee.
Tai ehkäpä ne ympärilläsi olevat ihmiset ovat niin tylsiä ettet jaksa innostua niiden jutuista. Jos ovat niin vaihda ne,etsi uusia ihmisiä joilla on sinulle jotain mielenkiintoista sanottavaa. Ehkäpä tarvisit jotain muutosta elämääsi joka "herättäisi" sinut.
http://masennus.nettisivu.org
Niin sen ytimen loytämisellä tarkoitan sitä, että on loydettävä jotain mistä ottaa kiinni, jotta sitä voitaisiin hoitaa. Olen käynyt usealla eri terapeutilla, eikä siitä ole koskaan ollut mitään isompaa apua. Onko syy siis biopsykologian puolella? Ehkä se johtuu hormooneista. En minä tiedä. Mikään ei ole toistaiseksi auttanut. Tällä hetkellä olen lääkityksellä. Se ei ole muuttanut zombimaisuuttani puoleen tai toiseen. Jos spekuloidaan niin paras arvaukseni on, että se tila on minun oma suojamekanismini ahdistusta vastaan. Mutta kun vain tietäisi miten siitä pääsisi ulos. Yritän usein oikein keskittyä ottamaan kaiken irti ympäristostäni, muttei se onnistu. Vaivun takaisin omaan maailmaani alle minuutissa. Ehdotin psykiatrille että olisiko se inaktiivinen add:n muoto, mutta ei sitä kiinnostanut. Heillä kun on omat suosikkiaiheensa, jonka ulkopuolelta ei asioita tutkita.
Muutoksia on kyllä ollut elämässä ja paljon. Olen opiskellut, vaihtanut maat, tyotä, suhdetta jne. Ne eivät muuta tilaani, kuin tosi pieneksi hetkeksi. Minulla on ihan kyllä iso lauma ihmisiä ympärillä. Kyllä heistä osa on tosi kiinnostavia, mutta minä vaivun jonnekin unholaan heidänkin seurassaan. Tapaan ihmisiä paljon, koska en usko, että yksinään olo on minulle hyväksi, vaikka raskaalta tuntuukin. Olen harrastanut monenlaista, mutta kaikkeen minulta hiipuu kiinnostus muutaman kerran jälkeen.
Venlafaksiinia juuri lisättiin 150 mg:sta 225 mg:an. Katson nyt vaikuttaako se mitenkään. On lääke helpottanut itkuisuuttani. Mutta ei sellaiseen yleiseen masentuneeseen olotilaan ole vaikuttanut juurikaan. Tuo 225 mg pitäisi olla jo niin ytyä, että sillä pitäisi mennä jos tästä lääkkeesstä on mihinkään.
Jos kerran olet terapiassa ollut ja muuttanut melkein kaiken elämässäsi niin ei syy niissä sitten voi olla. Kyllä se siihen lääkkeeseen sitten viittaisi,jospa se ei vaan toimi niinkun pitäisi. Jossei siinä nyt ihmeitä tapahdu niin vaadi että se lääke vaihdetaan toiseen. Jollei sopivaa lääkettä löydy niin hankkiudu lääkkeistä kokonaan eroon,eihän niitä ole mitään järkeä syödä ja kärsiä sivuvaikutuksia jollei ne todella auta.
http://masennus.nettisivu.org
Ehkäpä neurologinen tutkimus antaisi viitteitä tuntemuksiesi syistä. Sehän voi olla geneettinen juttu, kuten meillä autismikirjoon kuuluvilla ihmisillä.
Jos kysymyksessä on synnynnäinen aivojen laaja-alainen kehityshäiriö, kuten itselläni on, 'sisältö' elämään on haettava enemmän matkimisen kautta.
Tässä kerron vain omaa tarinaani. On pitkän itsekasvamisen tie opetella hyväksymään, että yhteiskunnan 'laitapuolellakin' voi miten kuten elää.
Parannuskeinoja mm. tähänkään aspergerin syndroomaan ei ole olemassa.