Jo s niin:
Fakta
3284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kastamattomat lapset joutuu helvettiin on lakihenkisen ortodoksiluterilaisuuden vääristymiä. Joka eriytyi aidosta Lutherilaisuudesta, ja jonka henki näkyy yksimielisyyden ohjeessa mm. lain vaateena kristityille.
Jos näin lasten kannalta olisi niin pitäisi henkivakuutuksena kohtuun kastaa.
Lapsi uskoo lupauksen päälle Jeesuksen sovitustyöstä niinkuin lain aikana pelastuttiin.
Siksi ennen kuin maailma sokaisee tulisi kastaa armoliittoon.
2. Tämä oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on.
4. Hänessä oli elänä, ja elämä oli ihmisten valkeus,
5. Ja valkeus paistaa pimeydessä, jota ei pimeys käsittänyt.
6. Yksi mies oli lähetetty Jumalalta, jonka nimi oli Johannes:
7. Se tuli valkeudesta todistamaan, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8. Ei hän ollut valkeus, mutta hän oli lähetetty valkeudesta todistamaan.
9. Se oli totinen valkeus, joka valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat;
Näin uskon:
Jeesus, totinen valkeus valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat.
Sanoohan efesolaiskirje
Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden.
Missä vaiheessa olivat eläviä, jos ennen kastettakaan ei ollee eläviä kun käsittääkseni kuollut ei voi kuolla.
En mä yhdykkään siihen, mitä tuossa annettiin ymmärtää. "Uskon ettei tahaton kasteen puute kadota (meidän lapsia), vaan sen halveksiminen ja hylkääminen". Tämä koskee ennenmuuta aikuisia. Näin pidämme Jumalan asettamaa kastetta tärkeänä. Epäuskoinen saa uskon kautta, palata kasteen armoliittoon, kun se on hyvän omantunnoliitto Jumalan tykönä.
Sanoohan efesolaiskirje
Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden.
V: Niin tässä puhutaan Jeesuksen yhteydessä olevista Jumalan lapsista. Kun pieniä lapsia vietiin Jeesuksen luo, Jeesun oli pelastus heille, riippumatta siitä, vaikka olivat vanhanliiton lupausten mukaisesti pelastuksesta osallisia. Ei edeltävä pelastus nähdäkseni kumoa pelastuksen armoliittoa ( Room.5:18; 1.Piet.3:21).