Ostin vähän vajaa 2 viikkoa sitten taistelukalan ja se oli mielestäni hyvässä kunnossa.
Taistelukala on akvassa jossa on kaloja jotka sopivat sen kanssa yhteen ja ongelmia ei ole ollut yhtään (taistelukala on ollut ennenkin minulla).
Ostin nyt eriliikkeestä kalan, kun yleensä ja viimeksi, kun ostin aikoja sitten sain 8kpl:tta ns. alimittasia monnisia jotka kuolivat lähes heti kaikki (veljeni osti ja ei osannut katsoa pituutta).
"Ongelma" on nyt sellainen, että kalalla on toinen silmä ensin muuttunut hiukan violetimmaksi (kala on violetti/vähän sinistä ja punaista) ja nyt yön aikana silmä on muuttunut hiukan valkoisen sameaksi siinä on keskellä pupillin kohdalla valkoinen "nyppylä". Edestäpäin se näyttää, kuin finniä olisi puristettu ja pieni toukka olisi tullut noin millin ulos?
Eli onko kenelläkään hajuakaan mikä ihme tämä on?
Kaikki muut kalat (albiinomonnisia, kiilakylkiä, seeprakaloja, punapyrstörasboraa ja 2 partaimumonnia) voivat aivan loistavasti ja ongelmia akvassa ei ole ollut (mittaan vesiarvoja yms ja on ok).
En tiedä näkeekö kala toisella silmällään (ei ainakaan hyvin) ja jääkö kala sokeaksi toisesta silmästä ei haittaa minua ja ulkonäköseikka ei kiusaa minua.
Ainoastaan siis kysymys, että tietääkö kukaan mikä ihme tuo on tai voisi olla? Ikinä en ole moiseen oireeseen törmännyt ja toisessa eläinkaupassa ei ollut hänkään nähnyt tälläistä.
Kala on muuten ok evät yms. vain toinen silmä on tuollainen ei mitään muuta. Syö, ui ym. normaalisti.
Tämä ei vaikuta tarttuvalta vaan yksilölliseltä "vaivalta", mutta ei kai sieltä nyt voi jokin loinen yms. tulla uloskaan silmästä?
Olen todella pihalla, joten kaikki vihjeet mikä kalalla voisi olla on tarpeen.
Ehkä kysyn tyhmiä, mutta vastaavaan sairauteen yms. en ole ikinä törmännyt minkään kalan kohdalla.
Mikä ihme on?
7
1146
Vastaukset
- täältä
mitään tietoa, jotain silmäsairauksista, silmän samenemisesta ainakin on..tiehytmato?
http://aquahoito.info/suomi/taudit/oirmuk.php
toivottavasti vaiva selviää ja kala jää henkiin..- pam
voi olla jotain loisia tai yleiskunnonheikkenemistä.. Omalle vanhalle monni ukolle tuli kanssa joskus toinen silmä vaaleaksi, mutta parani kyllä ajanmittaan takaisin normaaliksi, tosin nykyään "madotan" kalat n.1-2krt/vuodessa ja lisään välillä fistamine vitamiinia
- Char
pam kirjoitti:

mutta jotenkin taas mikään ei niin viittaisi niihinkään paitsi tuo ihmeellinen silmäjuttu, mutta eläinkaupoissa väitettiin vaan, että silmässä olisi esim. hometta?
No en usko, että on ja mistä se edes tulisi, kun ennen kalan ottoa seurasin vesiarvoja pidempään, koska oli heittelyä ollut ja odotin, että ne vakiintuvat pidemmäksi aikaa, kuin viikko tai kaksi.
Toinen oli, että vedessäni on vikaa, mutta ei voi olla, kun testejen mukaan ei ole. Ja likaisuutta epäilivät, mutta akvaario on lapattu säännöllisesti ja suodatin pesty.
Viimeksi tänään lappasin akvaarion ja jos olisi bakteereja/homeinfektioita niin minulla ainakin seeprakalat reakoisivat ensin (näin on näiden kalojen kohdalla minulla aina ollut, jos jotain ongelmia on ollut).
En ymmärrä kyllä yhtään mistä tuo johtuu. Käskivät vain seurata kalaa, koska kala voi muuten mainiosti ja mikään evänosakaan ei ole kärsinyt yhtään, väri on yhtä tumma, kuin ennenkin..
Luin tuon linkin - kiitos siitä. En kyllä löytänyt oikeen mitään mikä kuvaisi niin. Ainoa olisi sitten se mitä ehdotettiinkin, mutta jotenkin sekin tuntui hassulta, kun mistä olisi saannut sen? Paitsi eläinkaupasta? Ovat syöttäneet surviaisentoukkaa kalalle kai aina ja oli siinä pienessä muovilaatikossa.
Enemmän epäilisin heidän veden olevan pielessä siinä pienessä laatikossa ja sitten vielä toukkaa syöttää. :)
Seurailen nyt kalaa niin toivotaan, että tuo lähtisi pois tai ainakin pysyisi sitten ennallaan.
Jos sitten kala olisi satuttanut silmänsä olisi yksi, mutta se valkoinen juttu ei taas ihan sovi kuvaan..
Minulla oli kyllä kerran melkein täysin sokea platy (syntymästään saakka ollut ja otin sen parveeni) ja muuten samantapainen silmä paitsi se valkoinen lisänä.
Miten kaloja madotetaan? Tuo oli minulle uutta, että jos ei tämä mysteeri selviä niin ainakin saan kaiketi tietää tuon ja opin taas jotain lisää. :)
Kiitos, kun vastasitte.
- bettaristic
Vaikuttaa siltä, että sinulla on hiukan enemmänkin ongelmia nyt.
Ensinnäkin kalasto ei ole täysin yhteensopiva. Seeprakalathan viihtyvät parhaiten kun lämpötila on alle 24 astetta. Taistelukalalle taas parempi on yli 26 astetta. Usein kaupasta juuri saapuneet taistoveikkoset saavat hometta yms. tulehduksia jos lämpöä pidetään alle 27 asteen. Lisäksi ainakin mulla on sellaiset kokemukset taistojen ja seeprakalojen yhteiselosta, että päätin lopettaa sen kun olin puoli tuntia katselleet seeprojen mässäilyä taiston evillä.
Lisäksi hiukan arveluttaa vesiarvosi kun jopa seeprat voivat huonosti. Seeprakalojahan pystyy pitämään jopa suodattamattomissa altaissa (olen kasvattanut yhden poikueen noin), eivätkä ne vedä hernettä sieraimeen ihan pienestä.
Kertoisitko seuraavat vesiarvot numeroina: pH, NO2 ja NO3, se lämpötila kiinnostaa myös. Akvaarion koko ja kalaston määräkin olisi kiva tietää. Hoitorutiinit myös, kuinka usein vaihdat vettä ja paljonko kerralla.
Se mitä taistelukalalle nyt kannattaa tehdä, on lääkitä se ihan omassa yksiössään. Homeisuuteen auttaa lämpötilan nosto 28-29 asteeseen, jos parissa päivässä ei tule muutosta parempaan lisätään veteen suolaa ensin annostuksella 1 tl/10 litraa. Määrän voi kasvattaa turvallisesti 2 rkl/10 litrassa jos home ei karise. Tämä on osoittautunut meillä mitä tahansa homelääkitystä paremmaksi kuuriksi taistelukalan homeisuustautiin.- Char
No kyllä minulla on aina tulleet seeprakalat ja taistelukala yhteen ja ei seeprakalani voi huonosti tai nypi taistelukalaa.
Sanoin, että seeproistani näen yleensä ekana tästä kalastosta, jos olisi jotain vikaa vesissä. Ehkä omituista, mutta jotenkin niistä vain näkee sen mielestäni ensin..
ja seeprakalat ovat olleet minulla ties kuinka kauan niin ihmettelen, jos ne päättäisivät nyt yht'äkkiä, että ei lämpötila käykkään meille, kun ovat aina eläneet siinä..
Ja, kun sitä hometta ei ole. Se oli se mitä tämä e.kauppa sano josta ostin kalan. Tämä sama, joka myi veljelleni 8kpl alimittaisia monnisia, tappoivat melkein liskoni yms. Niitä ei kiinnosta, kuin raha ja jos soitan uudelleen huomenna ja kysyn niin saan täysin eri vastauksen. Tämä riippuu täysin kuka vastaa puhelimeen siellä, jos edes vastaa.
Lämpö on ollut koko ajan (myös siis seeprakaloilla, jotka eivät siis voi huonosti vaan loistavasti) 26.
Ph: 7,2-7,3 (on aina ollut noilla tuollainen), NO2: 0,1-0,2mg\l, NO3: n.3mg\l (tuloksena NO3:sta en ikinä saa mitään 0mg\l mistään)
Viimeksi lappasin tänään eli 23.4 ja sitä ennen 13.4 ja tuo on periaatteessa se normaali väliaika lappauksella n.2-3viikkoa. ja suodattimenpesu on noin 2-3 päivää lappauksen jälkeen. Vettä vaihdan noin. 1/3 osa kerralla.
Akvaario on 100l Ja sisältää ne kalat jotka luettelinkin: Taistelukala, 5kpl seeprakala, 6kpl kiilakylki, 5 kpl punapyrstörasbora, 5 kpl albiinomonninen ja 2kpl partaimumonninen
Toivottavasti nyt vastasin kaikkeen. - bettaristic
Char kirjoitti:

Toivottavasti nyt vastasin kaikkeen.Ensinnäksin, se on lappoaminen se termi. Se letkun pätkä millä vettä siirretään toimii lappona ja toimitus on nimeltään lappoaminen.
Kalastosta, joka sinulla on:
-seeprakaloista väitän edelleenkin että lämpimässä ovat. Kyllä olen itsekin pitänyt niitä samoissa lukemissa ja hienosti pysyvät hengissä, eivät kuitenkaan kude. Pidän kutemista kuitenkin merkkinä viihtymisestä, ja se tapahtuu tavallisesti vain alle 24 asteen lämmössä.
-kiilakyljet on ok
-punapyrtsörasbora, njaah...tästä tiä mitään, mutta mitä lähteitä käytössäni on, niin lämpö pitää olla alle 26 astetta
-albiinomonninen on ok
-partamonneista toinen on liikaa akvaarioosi, ei niille riitä molemmille lääniä (Ancistrus sp.), partaimumonninen nimistä lajia ei ole olemassa, partamonnin muinainen nimi taas on imulla.
Vettä vaihdat kalastoon nähden noin 3 kertaa liian vähän. Kaloja on akvaariossa varmasti tarpeeksi ja vähän ehkä liikaakin, joten vettä pitäisi vaihdaa vähintään puolet viikossa, mielellään kaksi kertaa viikossa 30% kerrallaan.
Vesiarvot ovat ihan hyvät, sinulla on varmaan paljon kasveja koska nitraattia on noin vähän? Nitraatti ei kuulukaan olla nolla, muuten se olisi Todella epäilyttävää. Nitriittitesti ei näytä koskaan nollaa koska testin perusväri on se pienin lukema joksi on laitettu jotain 0,1 paikkeille.
Sorppa, luin ongelmasi väärin. Luin että kala on muuttunut valkean sameaksi. Nyt tsekkasin uudelleen, että se on vaan se silmä. Mä veikkaisin, että taisto on telonut vähän itseään siirron ja kotiutumisen yhteydessä ja saanut naarmun silmäänsä. Sellainen paranisi itsestää. Kyseessä voi olla myös loinen, johon taas ei oikein ole hoitokeinoa...siis siihen silmässä asuvaan. Myös taistoilla käy vanhemmiten niin, että niiden silmät samenvat hiukan siitä pupillin keskeltä (myöskin loinen joka iskee vanhenevaan kalaan).
Kehotan seuraamaan tilannetta ja niin kauan kuin ongelma ei tartu, ole lääkitsemättä jos sinulla ei ole erillistä sairaala-akvaariota.
ps. miten kauppias melkein tappoi liskosi? - Char
bettaristic kirjoitti:
Ensinnäksin, se on lappoaminen se termi. Se letkun pätkä millä vettä siirretään toimii lappona ja toimitus on nimeltään lappoaminen.
Kalastosta, joka sinulla on:
-seeprakaloista väitän edelleenkin että lämpimässä ovat. Kyllä olen itsekin pitänyt niitä samoissa lukemissa ja hienosti pysyvät hengissä, eivät kuitenkaan kude. Pidän kutemista kuitenkin merkkinä viihtymisestä, ja se tapahtuu tavallisesti vain alle 24 asteen lämmössä.
-kiilakyljet on ok
-punapyrtsörasbora, njaah...tästä tiä mitään, mutta mitä lähteitä käytössäni on, niin lämpö pitää olla alle 26 astetta
-albiinomonninen on ok
-partamonneista toinen on liikaa akvaarioosi, ei niille riitä molemmille lääniä (Ancistrus sp.), partaimumonninen nimistä lajia ei ole olemassa, partamonnin muinainen nimi taas on imulla.
Vettä vaihdat kalastoon nähden noin 3 kertaa liian vähän. Kaloja on akvaariossa varmasti tarpeeksi ja vähän ehkä liikaakin, joten vettä pitäisi vaihdaa vähintään puolet viikossa, mielellään kaksi kertaa viikossa 30% kerrallaan.
Vesiarvot ovat ihan hyvät, sinulla on varmaan paljon kasveja koska nitraattia on noin vähän? Nitraatti ei kuulukaan olla nolla, muuten se olisi Todella epäilyttävää. Nitriittitesti ei näytä koskaan nollaa koska testin perusväri on se pienin lukema joksi on laitettu jotain 0,1 paikkeille.
Sorppa, luin ongelmasi väärin. Luin että kala on muuttunut valkean sameaksi. Nyt tsekkasin uudelleen, että se on vaan se silmä. Mä veikkaisin, että taisto on telonut vähän itseään siirron ja kotiutumisen yhteydessä ja saanut naarmun silmäänsä. Sellainen paranisi itsestää. Kyseessä voi olla myös loinen, johon taas ei oikein ole hoitokeinoa...siis siihen silmässä asuvaan. Myös taistoilla käy vanhemmiten niin, että niiden silmät samenvat hiukan siitä pupillin keskeltä (myöskin loinen joka iskee vanhenevaan kalaan).
Kehotan seuraamaan tilannetta ja niin kauan kuin ongelma ei tartu, ole lääkitsemättä jos sinulla ei ole erillistä sairaala-akvaariota.
ps. miten kauppias melkein tappoi liskosi?Anteeksi, kun minä aina sanon vain lappasin, vaikka lappoamista se on, mutta kai tuosta ymmärsi sentään. :)
No tuo kalasto on suunniteltu yhdessä kauppiaan kanssa johon luotan ja ongelmia ei ole ollut niin en sitä ala muuttamaan tuosta, kun ovat viihtyneet ja kutemista en seeproilta odotakkaan edes.
Kaloja tosiaan voisi olla vähemmän, mutta rasboroita oli vain 3kpl jäljellä enkä ala tappamaan terveitä kaloja niin otin niille 2 kaveria, koska parvikala kuitenkin niin viihtyvät paremmin.
Seeprat ovat niitä joista voisin periaatteessa luopuakkin, mutta koska e.kauppa ei niitä ota niin en ala niitäkään tappamaan turhaan.
Kiilakyljet taas ovat ihan alusta saakka kaunistaneet akvaariotani ja otin niitä nyt 2 lisää, koska 4 tuntui niin vähältä ja ne ovat oikein sopivia taistelukalan kanssa ja kauniita katsella.
Partamonnia tarkoitin ja niitä on 2 molemmissa akvoissani (toinen akva isompi ja lähinnä tetrapohjainen).Yksi monni tuli yhden käytetyn akvan mukana ja en viitsinyt tappaa tervettä kalaa - taas sama juttu. Sanoin, että en kaloja ota mukana, mutta se sitten tuli ja jäi minulle - siksi niitä on kaksi akvassa.
Tuo vedenvaihto on minulla ainakin toiminut ja akvapäiväkirjasta näkisin nyt ihan selkeästi miten menee, mutta se tuskin selventää tätä "ongelmaa" yhtään, koska vesiarvot ok.
Kasveja on tosiaan paljon - oikein arvasit. Ja juuri nitraatin takia niitä onkin paljon, että pysyisi alhaalla, koska on päässyt kerran nousemaan. Nitraatti on minulla sellaista 3-5mg\l yleensä aina testatessa nykyään.
En alkanutkaan lääkitsemään, kun seuraan kalaa ja nyt silmä onkin muuttunut taas violetimmaksi ja se "nyppylä" siinä on edelleen, mutta en tiedä mistä se on tullut. Ehkä taisto on yöllä tosiaan vain kolhinut itseään. Pitää seurata kalaa nyt.
On minulla vara-akvaariona 40l mitä käytän karanteenitapauksissa ja lisäksi vielä 10l muoviboxi. Suodatin, lämmitin ja lämpömittarikin löytyy ylimääräisinä, jos karanteeniin joutuu laittamaan kalan.
no ei tuo tarttuvalta vaikuta, mutta jos epäilen, että tattuu saa taisto mennä omaan akvaan kyllä hetkeksi ja saa yleislääkityksen sitten, kun varmuutta ei ole ainakaan vielä, jos on sairaus niin mikä oikein on ajattelin Parasite Clearia laittaa lääkkeeksi tai Tetran Topic:ia (se yleislääke, joka tekee vihreän veden).
Se lisko juttu on kyllä outo ja monimutkainen selittää..Koitetaan silti. :)
Eli otin näitä tuliliskoja ja otin ensin 3kpl:tta. Yksi kuoli vajaassa viikossa ja soitin lähimmälle e.lääkärille joka näihin eläimiin on erikoistunut klaukkalaan ja yhdessä saimme diagnisoitua, että liskolla on ihonsyöjäbakteeriloinen - lisko kuoli siihen. :/
Sain sitten ns. korvausliskon ja otin yhden lisäksi.
Tällä yhdellä alkoivat olla epäilyttävän samantapaiset oireet, kun edellisellä joka kuoli ja en lajia vielä tuntenut kunnolla ja lääke tuohon on vaikea saada.
Kysyin ottaako e.kauppa sen karanteeniin, koska heillä on kokemusta lajista niin osaavat seurata (tyhmimpiä tekojani). Suostuivat ottamaan liskon karanteeniin.
Lisko oli siellä noin 2 viikkoa ja kävin katsomassa sitä ja soitin ja kyselin vointia ja ajattelin kotiuttaa liskon, koska oli mennyt se noin 2 viikkoa.
Soitin ja silloin vasta selvisi, että lisko on ollut vain tunnin karanteenissa, lisäksi liskoa ei ole siellä muka - no lisko löytyi sitten kuitenkin, mutta ei minulla muka ole siihen mitään "varausta" vaan se myydään heti, jos joku sen haluaa ja sanoivat vaan "tule heti aamusta, jos sen haluat, mutta miksi otat, jos kerran heti siitä luovuitkin"..
En ollut kiireiden vuoksi päässyt liskoa katsomaan vajaaseen viikkoon ja mikä muutos olikaan, kun menin..
Liskolla näkyivät lonkkaluut laihuudesta, koska se ei ollut syönnyt (oletan) ja se vain oli. Tunnistin kyllä omakseni ja jopa lisko taisi minut tuntea, koska lähti veteen, kun kuuli ääneni ja alkoi kiivetä lasia pitkin, että pääsisi pois..
Koitin kysyä onko lisko syönnyt yms. "ei ole tietoa - olen täällä toista päivää". Soitin sitten tähän e.kauppaan missä nykyään aina asioin ja sanoi, että noin 5% mahdollisuudet selvitä elossa, jos on kerta ihan rääpäle ja ei kannattaisi ehkä ottaa sitä ollenkaan enää..
Päätin kuitenkin, että hitto mehän lähdetään kotiin nyt, kun ei saa mitään selkoa mitä liskolle on edes tehty vai onko tehty edes mitään. Suodatinkin oli vain niin hyvin laitettu, että lisko menee veteen niin pyörii ympyrää liian kovassa virtauksessa. :/
No niin minun piti sitten ostaa liskoni uudelleen itselleni takaisin (maksoin siis sen uudestaan) ja menttin kotiin, lisko suoraan karanteeniin ja kalojen yleislääkitykselle viikoksi. Sitten alkoi (tai no jatkui) armoton ruokasotamme, joka kesti noin 2-3 viikkoa, kun ei osannut syödä oikeen ja mikään ei edes maistunut.
Eli niin sitä sitten pinseteillä, lusikalla ja kädestä koitin syöttää ja jätin ruokaa ihan liskon viereen kastelin sitä että ei kuivu (veteen ei suostunut vieläkään).
Kun sain sen lopulta syömään ja jopa meni veteen asti niin muut hiukan syrjivät pientä rääpälettä piti pakosta käsitellä liskoa, että se syö 2 kertaa päivässä ja ei paastopäivää ja muut vain kerran. Eli sillä oli oma pieni tila jossa ruokin sen kerran päivässä yksin ja kerran päivässä terrassa muoden kanssa ja lihosihan se sitten niin, että viikon vain jouduin tuota siirtelyä tekemään.
Nyt lisko voi hyvin ja on kasvanut melkeen lajimittoihin ja on siis 5 tervettä iloista liskoa, mutta olipahan alku tähänkin harrastukseen. :)
Aika sekavasti ja pitkästi, mutta tuon asian jälkeen en ole pahemmin todellakaan kauppaa käyttänyt ne 8 muuta alimittaista monnista jotka sain sieltä.
Mielestäni e.kauppa käyttäytyi todella törkeästi minua ja eläintä kohtaan. Jos eläintä ei halua hoitaa olisivat sanoneet sen ja olisin varmasti jälkeenpäin ajatellen selvinnyt yksin, koska ei sitten ollutkaan sitä ihonsyöjäbakteeriloista.
Se on kyllä todella pelottava sairaus, kun iskee ja lisäksi tarttuu vielä, että toimin itsekkin kaiketi hölmösti, kun luotin, että ne joilla kokemusta on osaavat paremmin hoitaa, jos lisko sairastuu pahasti. :/
Selittää varmasti epäluuloni kaikkea kohtaan mitä kaupasta saan tai ostan. Yhtään elävää eläintä en enää osta sieltä - se on varma.
Mutta onnellinen loppu silti ja pääasia on se nyt. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517053Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414794HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002718- 1442006
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321597Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3971530- 171497
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki221306Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111203