salaattia ruukusta

eli heitinpä tuossa päivieni iloks salaatin sieminiä ruukkuun ikkunalaudalle kasvaan. nyt ovat jo vihreet versot venähtäny jonkin verran pituutta ja näyttävät niin honteloilta.-tuskin niistä syötävää salaattia koskaan saan ;) mitä pitäis siis tehdä versojen tukevoittamiseks? rucola on samas vaihees kans... kiitos ja kumarrus!
3428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla on sama ongelma ja aika vähän tilaa taimille aivan ikkunan ääressä. Ostin marketista kasvilampun - kanta sopii vanhoihin lamppuihini. Annan sillä lisävahvistusta pikavauhtia venyville taimilleni. Pian ne voikin jo totuttaa ulkona kasvamaan, kun säät koko ajan lämpenevät. Eiköhän syödä itse kasvatettua salaattia aika pian. Tsemppiä, toivoo

Äänestä
  • Hei ikkunakasvattelija, miten kasvisi voivat? Olen itse tässä kesän edetessä oppinut kantapään kautta, että sellaiset pitkiksi venyvät taimet pitää istuttaa uudelleen ja upottaa niitä päällimmäisiä sirkkalehtiä myöten, että asiat sujuvat, siis koulimisesta on kysymys.

    Onko salaattia tullut? Itse myöhästyjänä vielä upottelen niitä koulimattomia taimia pihani lukuisten istutusten sekaan. Itselläni on vain noin 2 aaria käytettävissä pikku pihassani, ja kaikki satoisat ruokaisat vinkit ovat tervetulleita.

    Äänestä

  • Valorakas kirjoitti:

    Hei ikkunakasvattelija, miten kasvisi voivat? Olen itse tässä kesän edetessä oppinut kantapään kautta, että sellaiset pitkiksi venyvät taimet pitää istuttaa uudelleen ja upottaa niitä päällimmäisiä sirkkalehtiä myöten, että asiat sujuvat, siis koulimisesta on kysymys.

    Onko salaattia tullut? Itse myöhästyjänä vielä upottelen niitä koulimattomia taimia pihani lukuisten istutusten sekaan. Itselläni on vain noin 2 aaria käytettävissä pikku pihassani, ja kaikki satoisat ruokaisat vinkit ovat tervetulleita.

    Kaikkea kannattaa kokeilla, jos innostusta riittää. Itse olen helpoimmaksi salaatinkasvatusjujuksi huomannut sen, että kun ostaa kaupasta valmista ruukkusalaattia, niin sen syötyään leikkaa lyhyeksi ja pistää ruukkuun - tai kesällä suoraan maahan! Hyvin tulee satoa, ei tarvii salaattia ostaa montaa kertaa kesässä! Kastella pitää kuivina kesinä, ettei tule kitkerää. Mutta hyvä, helppo ja halpa konsti!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokeilija kirjoitti:

eli heitinpä tuossa päivieni iloks salaatin sieminiä ruukkuun ikkunalaudalle kasvaan. nyt ovat jo vihreet versot venähtäny jonkin verran pituutta ja näyttävät niin honteloilta.-tuskin niistä syötävää salaattia koskaan saan ;) mitä pitäis siis tehdä versojen tukevoittamiseks? rucola on samas vaihees kans... kiitos ja kumarrus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu