Onko kokemuksia kuinka käyttäytyy mustasukkaisuuden uhri. olen erehtynyt joskus epäilemään turhaan jonka jälkeen itse olen kuullut jatkuvasti olevani mustasukkainen ja epäileväni jotain vaikka todellisuus on aivan toinen, mutta aviopuolison käytös muuttunut alistavaksi, haukkuja kuuluu jatkuvasti ja omasta mielestään puolisossa itsessään ei ole mitään vikaa vaan kaikki on minun syytäni, vaikka kyselenkin että oletko vielä loukkaantunut. siis kysyisinkin voiko näitä turhia epäilyjäni koskaan antaa anteeksi vai onko paras erota. Haluaisin kuulla kommentteja vain mustasukkaisuuden "uhreilta".
mustasukkaisuuden uhri
luovutanko jo
1582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
itse siis ymmärsin ja sisäistin kuinka olin käyttäytynyt ja kuinka se häntä oli loukannut ja kerroin sen hänelle useasti, pääsin itse epäilyksistäni irti. kannustin häntä lähtemään ulos kavereiden kanssa ja vieraalle paikkakunnalle töihin(hän itse sitä tahtoi). koskaan kumpaakaan hän ei tehnyt. Ja tosiaan usein kysyin mikä häntä vaivaa, oli etäinen. On edelleen etäinen ja nalkuttaa koko ajan, mutta ei puhu niistä negatiivisista tunteistaan minua kohtaan, vaikka selvästi niitä on. se loukkaa minua. Ei taida olla ulospääsyä kun puheyhteyttä ei ole, vai kuinka?