Olet ollut pari vuotiaasta asti masentunut, sillä isäni teki silloin itsemurhan.. En ole vieläkään päässyt yli tästä, pari muistikuvaa on isästä. Sitten kun pääsin peruskouluun alkoikin kiusaaminen. Ylä-asteella se alkoi hiipua mutta silloin lapsuuden ystäväni hylkäsivät minut, jäin yksin. Lisäksi minulla on sairaus, johon pitää syödä lääkkeitä ja parin lääkkeen sivuvaikutuksena on alakuloisuus/masennus.
Eihän tästä elämästä tule mitään kun olen aina maassa, tai kun selviän hetkeksi, odotan jo että milloin tipun pohjalle taas..
Haluaisin elää elämääni ja olla onnellinen, mutta ei. Olen yleensä sosiaalinen ja hauska ja äänekäs tyyppi, mutta nykyään olen tavallistakin surullisempi. Pelottaa että joku päivä menen lääkekaapilleni ja otan pari liuskaa näitä omia lääkkeitäni enkä herää enää. Tai että viillän rannettani liian syvältä.. Viiltelen itseäni nykyyän melkein tavan vuoksi, ja jostain syystä nautin kivusta. Henkisen kipuni saan hetkeksi siirrettyä tähän fyysiseen kipuun. Muttä tämän takia kai ihmiset viiltelevätkin..?
Lisäksi minulla on pieni tytär, mutta miten voin kasvattaa hänestä terveen ja iloisen kun itse olen näin sairas? Mieheni yrittää tukea ja ymmärtää minua ja tätä sairautta, mutta ei hänkään kaikkea jaksa, eikä ymmärräkään kun hän itse ei ole ikinä kokenut tätä.
En tiedä mikä tekstini pointti oli, halusin vähän purkautua. Olen jo kirjoilla kaupungin mielenterveyspotilaana ja olen ollut viime syksynä sairaalassakin latautumassa, mutta ei tunnu auttavan, koska tämä alkaa aina uudelleen. Tuntuu kuin tahallaan masentuisin uudelleen. Onko tämä mahdollista?
Eihän tästä elämästä tule mitään kun olen aina maassa, tai kun selviän hetkeksi, odotan jo että milloin tipun pohjalle taas..
Haluaisin elää elämääni ja olla onnellinen, mutta ei. Olen yleensä sosiaalinen ja hauska ja äänekäs tyyppi, mutta nykyään olen tavallistakin surullisempi. Pelottaa että joku päivä menen lääkekaapilleni ja otan pari liuskaa näitä omia lääkkeitäni enkä herää enää. Tai että viillän rannettani liian syvältä.. Viiltelen itseäni nykyyän melkein tavan vuoksi, ja jostain syystä nautin kivusta. Henkisen kipuni saan hetkeksi siirrettyä tähän fyysiseen kipuun. Muttä tämän takia kai ihmiset viiltelevätkin..?
Lisäksi minulla on pieni tytär, mutta miten voin kasvattaa hänestä terveen ja iloisen kun itse olen näin sairas? Mieheni yrittää tukea ja ymmärtää minua ja tätä sairautta, mutta ei hänkään kaikkea jaksa, eikä ymmärräkään kun hän itse ei ole ikinä kokenut tätä.
En tiedä mikä tekstini pointti oli, halusin vähän purkautua. Olen jo kirjoilla kaupungin mielenterveyspotilaana ja olen ollut viime syksynä sairaalassakin latautumassa, mutta ei tunnu auttavan, koska tämä alkaa aina uudelleen. Tuntuu kuin tahallaan masentuisin uudelleen. Onko tämä mahdollista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuntuuko hoitosuhteesi toimivalta?
Mitä hoitoja olet kokeillut ja mitä sinulla on? Oletko saanut kuntoutusta?
Saanko kysyä mikä on diagnoosisi?
Minulla on vain keskusteluistuntoja ollut.. En ole saanut kuntoutusta. Tuputtaavat vain lisää masennuslääkkeitä, ja kun olin sairaalassa, minulle annettiin sähköhoitoa joku tuntui auttavan ainakin silloin. Muttei tuo enää vaikuta.
Sairaalassa kun olin niin minulla diagnosoitiin keskivaikea masennus.
Onko sinulle ehdotettu psykoterapiaa?
Aika ihmeellistä antaa sähköhoitoa keskivaikeaan masennukseen.
Voisit myös pyrkiä kuntoutustutkimukseen Kelan kautta.
Olin silloin raskaana kun olin sairaalassa, joten lääkäri näki parhaaksi antaa sähköshokkihoitoo kuin antaa liikaa lääkettä joka vahingoittaisi sikiötä..
Voiko psykoterapiaa pyytää vain?
Pyydä kirjallinen hoitosuunnitelma. Keskustele hoitavan psykiatrisin kanssa psykoterapian ja kuntoutustutkimuksen mahdollisuuksista.
Yleensä nuoremmille kyllä tarjotaan psykoterapiaa helpommin kuin vanhemmille.
Voisitko vähän kertoa miten masennut ilmenee? Mitä ajatuksia ajettelet monesti päivässä?
Oletko ajatellut miksi ajattelet niin? Tunnetko vihaa menneisyydessä tapahtuneita asioita kohtaan?
Oletko vieläkin vihainen kun isäsi tappoi itsensä?
Yleensä masennut on piiloutunutta vihaa jota ei tunnista. Olet vihainen koska... Olet surullinen koska... Halua... Toivoisin...
Koita pilkkoa masennusta vaikkakin se voi olla vaikeaa.
Mistä sairaudesta kärsit? Oletko miettinyt onko todella tarpeellista syödä lääkkeitä? Vai pärjäisitkö ilman?
Kyllä niitä itsetuhoisia ajatuksia on välillä, ehkä viikoittain muttei päivittäin.. Ja kyllä tunnen vihaa välillä, isääni, kiusaajiani ja entisiä ystäviäni kohtaan, kun eivät olleet tukenani silloin kun sitä tarvitsin.
Minä en itse halunnut aloittaa lääkkeiden syöntiä (minulla on epilepsia johon on jo lääkkeet joten en halunnut lisää), mutta lääkäri painosti minua ottamaan lääkkeet sielä sairaalassa. Jos en olisi suostunut ottamaan, olisin joutunut pakkohoitoon.. Minulle todettiin silloin keskivaikea masennus.
En tiedä mitä tehdä, eilen mieheni jo sanoi ettei jaksa katsoa tätä paskaa pitkään vaan lähtee kävelemään.. Mutta en vain pysty enkä jaksa ellei ole ihan pakko..
laittaa pakkohoitoon, jos ei suostu aloittamaan masennuslääkkeitä? Kai se nyt pitäisi olla oma päätös käyttääkö niitä vai eikö.