Olen poikki tästä kesästä...eli ongelma on tämä:
Olen koulunkäyntiavustaja ja määräaikainen työsuhteeni päättyi ja nyt haen uutta työtä syksyksi. Olen ollut "kesälomalla" nyt jo viisi viikkoa. VAU! Monen mielestä pitkä kesäloma on niiiiin ihanaa. Miksi siis tunnen näin, etten jaksa olla kotona?!
Olen 4,5-vuotiaan tyttäreni kanssa kotona, mies on töissä päivisin, hänellä oli jo kaksi viikkoa kesälomaa. Tytär on nyt peli-iässä, hän haluaisi pelata kanssani koko ajan, olen niiiin täynnä muistipelejä, palapelejä ja kaikkia fucking pelejä! Jos taas kieltäydyn pelaamasta, hän kysyy mitä sitten teet, jos et pelaa..?
Niin, siinäpä vasta kysymys. Minulla ei ole mitään tekemistä! Asumme kuumassa kerrostaloasunnossa, eikä ole tossiaan päivisin mitään teklemistä. Ulkoilemme kyllä päivittäin, uimme, pyöräilemme ja puistoilemme. Mutta en jaksa enää vain niitäkään...
Meillä perheenä ei ole paljon kavereita, tyttärelläni ei ole vielä ainuttakaan sellaista kaveria, joka esim.pimpottaisi ovikelloa ja pyytäisi leikkimään. Olen pitänyt yhteyttä kyllä niihin harvoihin ystäviin ja ystävien lapsiin. Se parituntinen ystävän kanssa hurahtaa nopeasti, mutta mitäs sen jälkeen? Mieheni on poissa n9h päivässä. Kaksi tuntia ei riitä täyttämään päivää.
Kaikkein eniten ärsyttää lapseni tapa vinkua. Hän sanoo äiti sillain vinkumalla venyttäen usein. Olen sanonut siitä hänelle todella monta kertaa, mutta ei tehoa.
Olemme myös viettäneet aikaa kahdestaan mieheni kanssa, lapseni oli hoidossa isovanhemmilla. Mutta se ahdistuksen tunne tulee heti takaisin siitä vinkumisesta
Olen koulunkäyntiavustaja ja määräaikainen työsuhteeni päättyi ja nyt haen uutta työtä syksyksi. Olen ollut "kesälomalla" nyt jo viisi viikkoa. VAU! Monen mielestä pitkä kesäloma on niiiiin ihanaa. Miksi siis tunnen näin, etten jaksa olla kotona?!
Olen 4,5-vuotiaan tyttäreni kanssa kotona, mies on töissä päivisin, hänellä oli jo kaksi viikkoa kesälomaa. Tytär on nyt peli-iässä, hän haluaisi pelata kanssani koko ajan, olen niiiin täynnä muistipelejä, palapelejä ja kaikkia fucking pelejä! Jos taas kieltäydyn pelaamasta, hän kysyy mitä sitten teet, jos et pelaa..?
Niin, siinäpä vasta kysymys. Minulla ei ole mitään tekemistä! Asumme kuumassa kerrostaloasunnossa, eikä ole tossiaan päivisin mitään teklemistä. Ulkoilemme kyllä päivittäin, uimme, pyöräilemme ja puistoilemme. Mutta en jaksa enää vain niitäkään...
Meillä perheenä ei ole paljon kavereita, tyttärelläni ei ole vielä ainuttakaan sellaista kaveria, joka esim.pimpottaisi ovikelloa ja pyytäisi leikkimään. Olen pitänyt yhteyttä kyllä niihin harvoihin ystäviin ja ystävien lapsiin. Se parituntinen ystävän kanssa hurahtaa nopeasti, mutta mitäs sen jälkeen? Mieheni on poissa n9h päivässä. Kaksi tuntia ei riitä täyttämään päivää.
Kaikkein eniten ärsyttää lapseni tapa vinkua. Hän sanoo äiti sillain vinkumalla venyttäen usein. Olen sanonut siitä hänelle todella monta kertaa, mutta ei tehoa.
Olemme myös viettäneet aikaa kahdestaan mieheni kanssa, lapseni oli hoidossa isovanhemmilla. Mutta se ahdistuksen tunne tulee heti takaisin siitä vinkumisesta
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse olen kaikkien lasteni kohdalla päässyt eroon vinkumisesta yksinkertaisesti sillä, että en ole reagoinut siten lausuttuun "äitiin" yhtään mitenkään. Alkuun lapsi ei ymmärrä, mistä reagoimattomuus johtuu ja hetken sitä ihmeteltyään olen sanonut, että minua kutsutaan näin: --- ja en aio kuulla, jos se sanotaan vinkumalla. Jonkin aikaa kestää ja sitten lapsi sen jo oppii.
Lautapelit ovat rasittavia, jos niitä pitää pelailla jatkuvasti. Opeta lapsesi tekemään yksinkin jotain. Tai tee hänen kanssaan pelien sijasta jotain hyödyllistä (toki joskus kannataa pelatakin, mutta kuitenkin). Tai ota välillä aikaa ihan vain itsellesi ja katso vaikka jokin elokuva videolta ja anna lapsen viihdyttää itseään välillä.
Kotona on joskus rasittavaa, mutta pitkälti sekin on asennekysymys.
Lautapelit ovat kivoja ja hyödyllisiä, siinä opitaan tekemään jotain vuorotellen ja opitaan voittamaan ja häviämään ja opitaan, että "se oli vain peliä". Mä itse tykkään valtavasti pelata lautapelejä lasteni kanssa, se on ihan yksilöllistä jos kokee sen rasittavaksi.
Jos lapsella on kavereita tai sisaruksia, niin he pelaavat myös keskenään tai jos itsekin on mukana, niin peleistä tulee hauskempaa kun on isommat porukat.
"Leikki on lapsen työtä". Kaikki leikkiminen ja pelaaminen on hyödyllistä ja opettaa lapselle erilaisia taitoja.
lienee oireesi työväsymystä omalapsi tietysti on luonteva kohde.
On se kumma kun jaksaa vinkua sinä ammattilaisena tiedät mistä vinkuminen johtuu.
En ihmettele ettei sinulla ole kavereita, samanlaisia on harvassa "Ihminen hakee kaltaistensa seuraa, joka tekee hänet kaltaisekseen."
Tosi asia on ainoa ihminen maailmassa jolla on oikeus pyytää sinulta aikaa seuraa ja hoivaa on LAPSESI voihan v'''ulanväki.
Paras että lopetat lasten teon tuohon yhteen.
Kyllä mä pelaan lapseni kanssa joka ikinen päivä, ollaan tehty myös tehtäväkirjoja. Hän osaa jo lukea kun minulla on ollut hänelle paljon aikaa ja olen voinut opettaa ja hän on ollut kiinnostunut.
Emme halua toista lasta, emme ole halunneetkaan lapsen syntymän jälkeen. Lapsi oli toivottu ja tietysti rakastan häntä yli kaiken, mutta on kai vaan niin syyllinen olo, että miksen vain pysty nauttimaan tästä kotiajasta.
Hän ei vaan halua leikkiä yksin. Joka päivä tätä samaa...100 prosenttisesti minulla on aikaa hänelle. Kenelläkään ei ole yhdelle lapselle aikaa 100 prosenttia, jos on enemmän kuin yksi lapsi. Kyllä se aika on jo 50% jos on kaksi lasta. tai jos on vauva, ni se on 90 ja 10. Tuntuu vaan, että haluan tehdä jotain muutakin kuin olla lapseni kanssa. Toivottavasti pääsen töihin syksyllä.
Ymmärrän tunteesi, sohaiset tällä aiheella siihen muurahaispesään jossa vanhemmuuteen ja etenkin äitiyteen liittyvät tabut majailee.
Niinkuin on jonkun vastauksesta näemme, äiti ei voi sanoa olevansa väsynyt siihen että viettää liki kaiken aikansa lapsen kanssa. Jos lapsen on tehnyt, niin sen kanssa on viihdyttävä. Piste. Ja oltava onnellinen äippä joka pelaa kehittäviä lautapelejä tai mitä tahansa puuhaa lapsi haluaakin. Eikä mihinkään saa tuskastua. Jos tuskastut ja haluat tuulettaa tunteitasi, sanotaan että älä tee lisää lapsia.
Olen kotona vauvan kanssa, ensimmäinen kyseessä. Äitiysloma on ollut shokki. Sitä kuinka lapsi vie kaiken ajan ja tilan, on vaikea tajuta etukäteen. Ja joo, niin ihana, toivottu ja rakas kuin se mussukka onkaan, välillä tuntuu että hajoan tänne kotiin. Mies käy töissä, työaikana yrittäjän epäsäännölliset ajat eikä hän ole koskaan ollut niitä puheliaimpia tapauksia. Eikä se haitannutkaan silloin kun itse olin töissä, mutta nyt kun aikuisseuraa ei ole, toivoisi miehen juttelevan enemmän. Ihan mistä tahansa, olen jo sillä asteella. Ystävä - ja tuttavapiirissä ei ole samassa vaiheessa eläviä. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka tuossa pihallakin on jo lauma hiekkalaatikkovanhempia joka päivä. Onneksi on yksi erittäin läheinen ystävä, jonka kanssa vähintäänkin viestittelemme päivittäin. Ja äitini on myös läheinen ja lähellä, onneksi. Saattaa tiukan paikan tullen ajella sinne päiväkahville kun tuntuu että nuppi poksahtaa justiin.
Mutta niinhän on että tämä aikakausi on kai historiassa ensimmäinen kun äidit (ja osa isistä) ovat yksin lapsensa kanssa kotona pitkiä aikoja hoitovapaiden merkeissä. Kun olen tuntemuksistani jutellut erään toisen äidin kanssa, hän sanoi hyvin ettei naista ole tarkoitettukaan hoitamaan lasta yksin. Ennen oli sisarukset ja mummit/ukit - yhteisöt jotka ympäröivät äidin.
Siinä juuri on ongelma. Olet opettanut lapsellesi, että sinun aikasi menee 100 prosenttisesti lapseen. Ei lapsi tarvitse sitä 100 prosenttia. Todisteena voi käyttää vaikka tuota laskukaavaasi, että kahdelle lapselle jää enää 50 prosenttia kummallekin (mikä ei pidä paikkaansa), eivätkä hekään siitä kärsi. Ei hän haluakaan leikkiä yksin, mutta olisiko silti joskus syytä? Teet ehdottomasti hänelle karhunpalveluksen, jos et anna hänelle mahdollisuutta opetella viihtymään yksinkin välillä.
Olet niin oikeassa.
"keksi joku kiva leikki": se on minun ohjeeni omalle lapselleni. Eipä ole kertaakaan jäänyt jalkoihin vinkumaan, vaan alkaa toteutta mielikuvitustaan ja leikkii, yksin.
Tai vaikka tarvittaessa voi keksiä ja laittaa alulle lapselle jonkin sellaisen leikin, mitä hän voi jatkaa yksinkin. Ainakin aluksi, kun lapsi ei ole vielä oppinut keksimään niitä itse.
kudin käteesi, jos et muuta keksi. Ompele lapsellesi vaatteita. Käykää marjastamassa. Tai rupea kasvattamaan orkideoita.
Jos tuo ei auta, mene lääkärille. Se, mitä kerroit "vinkumisesta" ja sen vaikutuksesta sinuun, ei kuulosta kovin normaalilta.
Olen kutonut, parsinut vanhoja sukkia, tehnyt ristikoita yms., mutta en silti saa täyttä tyydytystä kotonaolosta.
En tarvitse lääkäriä vaan työpaikan.
Olen parempi äiti lapselleni, kun minulla on työpaikka, jossa saan aivojumppaa ja aikuiskontakteja.
Kyllä tuota "keksi joku kiva leikki" -juttua on käytetty. Hän leikkii 5 minuuttia yksin ja pyytää minua sitten mukaan leikkiin. Jos en mene, hän sanoo, että katsoo sitten DVD:tä. Jollen anna katsoa DVD:tä, hän todellakin jaksaa roikkua jaloissa. Ei hän vain halua leikkiä yksin. En tiedä miksei.
Halusin vain tietää, onko muitakin samassa tilanteessa olevia.
omena kauas puusta pudonnut. Vanha sanonta pitääkö selittää?
sinä haluat aikuiskontakteja etkä saa tyydytystä kotonaolosta. Lapsesi kaipaa leikkikaveria eli lapsikontaktia eikä saa tyydytystä kotonaolosta. Mitäs jos niitä tarhakavereita kutsuisi joskus talvella käymään, niin kaverisuhde vahvistuisi ja lapsella olisi kesälläkin niitä kavereita?
Mun luona käy lasteni kavereita todella paljon, ja se on lapsille tosi kiva eikä ne sitten välttämättä kaipaakaan aikuista mukaan leikkeihin.
Ymmärrän tilanteesi.! Itse olen ollut kotona kolmatta vuotta lapsen syntymän jälkeen erinäisistä syistä, joita en jaksa nyt alkaa tänne luettelemaan, mutta ei mullekaan pelkkä kotona olo sovi. En tiedä sopiiko oikeesti kellekään! Epäilen! Itse olen paremmalla tuulella kun saan käydä välissä töissä,-ja jaksan paremmin lapsen kanssa touhuta, se on minulle jo omaa aikaa.
Kukaan ei jaksa kotona loputtomiin, päivittäisiin rutiineihin ja varsinkin yksinoloon turtuu ja se vie energiaa..
Suosittelen, että koitat hakea taas töitä, vaikka jotain muuta tai sitten lähteä opiskelemaan, jos onnistuu..:) Minä oon alottamassa syksyllä työt ja sen jälkeen koitan hakea jonnekin koulutukseen tai lisää töitä.
Ymmärrän alkuperäisen tuntemukset täysin. Itse kun olin työttömänä koko kesän pidin lapsen päiväkodissa vielä kesäkuun ja valintani oli ihan oikea. Olihan hänellä vielä sen jälkeen 6 viikkoa lomaa kanssani. Aika voi käydä tosi pitkäksi leikki-ikäiselle lapselle jolla ei ole sisaruksia tai kavereita lähipiirissä. On aivan normaalia että vanhempi väsyy jos joutuu toimimaan leikittäjänä koko ajan lapselle. Se ei ole normaali olotila.
Ärsyttää ne hurskastelijat jotka toitottavat vaan lauseita tyyliin "kyllähän niiden lasten kanssa täytyy olla kun on tehnytkin jne." Kuitenkin reilusti yli 4-vuotias tarvitsee jo aivan varmasti muiden lasten seuraa. Ei ole tarkoitus että tuonikäisellä on leikkikavereina vain äiti. Se on raskasta äidille ja totta tosiaan lapsikin mielummin varmaan välillä liekkisi samanikäisen toverin kanssa. Ei ole varmaan kiva pyytää ja anella leikkikaveriksi esim. äitiä joka ei oikeastaan millään jaksaisi.
Paljon aina puhutaan menneistä ajoista ja siitä että miten ne äidit jaksoivat olla vain kotiäiteinä jne. mutta koko pointti on se että ajat ovat muuttuneet. Ennen oli suuremmat perheet ja sisaruksista oli leikkikavereiksi ja lisäksi ehkä enemmän hoitoapua mummoista ja muista sukulaisista. Myös työssäkäynti oli vähäisempää joten pihapiirissa oli todennäköisesti liuta lapsia. Ei ennen äidit viihdyttäneet tai leikittäneet lapsiaan. Lapset olivat paljon keskenään. Enää ei näin ole.
Olen huomannut että varsinkin sellaisten äitien joilla on useampi lapsi pienellä ikäerolla on vaikea ymmärtää sitä kuinka raskasta on viihdyttää sitä ainokaista, kun heistä on sitten seuraa toisilleen eikä äiti joudu itse siihen tilanteeseen että lapsiparka suorastaan roikkuu lahkeessa.
Joten ehdotukset: lapsi tarvitsee ehdottomasti samanikäistä leikkisuraa, jos ei löydy naapurustosta niin sitten sinunkin olisi ehkä kannattanut pitää päiväkoidssa muutama viikko vielä kesällä.
Toiseksi, toivottavasti lapsesi tutstuisi nopeasti pihapiirin lapsiin kun niitä onneksi on. Täytyy sanoa että monta kertaa huokaisen helpotuksesta kun kaveri tulee hakemaan lapsiani joko ulos leikkimään tai sitten tulevat vaikka meille, tietäähän se itselleni vapaa-aikaa eikä lapseni ole hihasta vetämässä leikkeihin jotka ei äitiä yhtään kiinnostaisi (varsinkin jos on kasa kotihommia odottamassa)
Toivottavasti monet äidit ymmärtäisivät myös sen kunka erilaisia lapset ovat eli jotkut tykkäävät puuhailla yksin jotain esim. piirrellä mutta jotkut eivät ollenkaan. Esim. minun lapseni haluaa aina leikkiä jotain sellaista missä ollaan vuorovaikutuksessa ja puhutaan ja jos ei ole kaveria niin sitten se on se äiti. Jopa elokuvia hän ei tykkää katsoa yksikseen.
Olen ratkaissut ongelman sillä,että olen tehnyt lapsilleni leikkikavereita.Ei tarvita äitiä leikkikaveriksi,mutta riitojen välittäjäksi ajoittain.Kumpi parempi sitten,mene tiedä?