Teksti-tv:ssä taisi olla uutinen, että Koksan hoitajat pakenevat yksityissektorille, oliko liian uupumuksen ja työtaakan alta. Alkaa olla sitä hölmöläisen mattoa Kotkassa, kun kunta säästelee ja kukaan ei ehdi mitään. Eikä taida olla järkeä tappaa itseään työn takia, kun muitakin alan paikkoja löytyy. Ja kuka siitä kärsii eniten - no tavallinen pulliainen tietenkin. Rahakkaat voivat mennä vaikka hesaan sillä audillaan tai mersullaan - Mehiläisen ovesta sisään - ja lyödä rahat tiskiin- oli sitten kyseessä flunssa tai sydänleikkaus. Rahalla saa ja hevosilla pääsee. Tavallinen roskaväki voi sitten kuolla jonoihin tai mitä haluaa. Missä lie ne päättäjät, ketkä tätä peliä pelaavat. Siis mitkä puolueet. ? Oikeastaan ei ole vaikea arvata.
Kohta ei ole Kymenlaakson alueella mitään kunnon palveluja..paitsi hautaustoimi varmaan pärjää. Ei ole pitkä matka muutella pääkaupungin suuntaan, kun työt on nollassa- terveydenhuolto kuralla ja kohta lähtevät kai mattolaituritkin venelaitureiden perään. Kaikki vaan seis. Karavaani kulkee.
Kohta ei ole Kymenlaakson alueella mitään kunnon palveluja..paitsi hautaustoimi varmaan pärjää. Ei ole pitkä matka muutella pääkaupungin suuntaan, kun työt on nollassa- terveydenhuolto kuralla ja kohta lähtevät kai mattolaituritkin venelaitureiden perään. Kaikki vaan seis. Karavaani kulkee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jatkuvasti täällä kurapalstalla sekoitetaan sairaanhoitopiiri ja Kotka keskenään. Tarkkuutta kura-ammuksiinne, kiitos!
Se on sitä sosialidemokratiaa, sosialisoidaan demokraatttisesti kaikki herrojen taskuun niin kansa on tasa-arvoisesti pa. Tällälailla ne tuloerotkin tasoittuu.
Oliko televisiossa ollut nainen Kotkasta vai Sairaanhoitopiiristä. Eilisissä KL-uutisissa siis.
Kovasti oli asiaa.
sekoilevat sekä Kotkan kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa että sairaanhoitopiirissä vai mikä hiton Carea se nyt on?
miten helvetin huono johtaminen kaupungissamme on, kaikki mammona ja ylinmääräinen laitetaan venäläisten turistien houkuttelemiseksi Kotkaan. He tulevat ennen kaikkea ostoksille tänne ja ilmaiselle kävelylle Sapokkaan. Kotkan kaupunki on kuin kiiltokuva, päältä niin kaunis, mutta peruspalvelut mättää pahasti kuntalaisten päänmenoksi. Tavalliset kotkalaiset asukkaat on kuin kirosana, jos haluavat sairaanhoitopalveluja tai hoivapaikan iäkkäille vanhemmilleen. Kiire sairaalassa tuottaa noidankehän kun mitä useampi työntekijä pakenee sitä vaikeammaksi käy tilanne. Säästöistä tuleekin päinvastoin entistä suurempia kuluja.
Eihän näissä kaupungin matkailuinvestoinneissa ole päätä eikä häntää. Tulot Wellamosta, maretariumista ja muista " nähtävyyksistä " sekä turistien kaupunkiin jättämien eurojen kunnallisverotuotto ei riitä kattamaan edes kaupungin niitä varten ottamien lainojen korkokuluja.
Ja uusia kotkassa korkeakoulututkinnon suorittaneita tulee tilalle. Vanhat eläkkeelle,ja kävelysauvojen ostoon. Nuorille työpaikkoja. Teillä on jo kaikki. Osasta näkee,että alkaa olee juomuja naamassa. Kotiin nauttimaan,olettehan jo rotkon reunalla niin kuin minäkin.
Suurin osa syö itsensä sairaaksi sekä laiminlyö "hengentemppelinsä"huollon ja yhteiskunnan tulee olla maksumiehenä.
Suomessa ei ole ikinä ollut hoitohenkilökuntaa niin paljon kuin nyt/nenä.
Eikä tarvitse kortistoa plarata vaan tekniikka on tullut avuksi.
Silti ei vaan resursit riitä.
Hyvä!
Lisää tulee jonoihin läskin ja viinan tuottamia narisijoita plussana vielä päälle kuolemanpekoiset luulosairaat mummot.
tervetulleita. He ovat motivoituneita ja uransa alussa. Eivät ole vielä ehtineet tulla kyynisiksi ja sairauslomalle jäämiskynnys on korkea.
Jos ikää on yli 60v ,niin irtisanomisilmoitus pikaisesti vetämään. NUORILLE TÖITÄ.
Minkä ikäisiä tätejä siellä töissä on ? Käsittääkseni 60:ntä on kevyttä kamaa.
Kouvola omistaa enemistön sairaanhoitopiiristä eili siten myös koksista ei Kotkan kaupunki
""""""""Kouvola omistaa enemistön sairaanhoitopiiristä eili siten myös koksista ei Kotkan kaupunki """"""""""""
Kun tuntuu olevan epäselvää - kuka niitä Koksan ja tk:n rahoja jakaa, niin tarkentakaapa hieman kiitos. Eli, jos tk:n on kuukauden jono normiasioissa ja Koksaan odottelu jonossa kestää 3,4,5kk - niin mistä tämä johtuu ?? Ei ennenvanhaan tarvinnut kuukautta odotella terkkaan pääsyä. Onko siis kansa lisääntynyt vai mikä siinä mättää. Jos tumpelotk-lääkärit eivät osaa tehdä diagnooseja ja vaan katselevat asioita ja odottelevat, niin joku pahemman syövän saanut saattaa kupsahtaa jo siinä odottelussaan. Ei tarvita kuin ärhäkkä luusyöpä tai joku "verisyövän" tapainen, mitä ei heti senkka-arvolla nähdä, niin adios..ja taas häipyi yksi veronmaksaja. Ja kenen syy. Ettei ainakaan siinä, että lähetteitä ei saa sitten kuin polvillaan rukoilemalla. Ja odottelee sen puolen vuoden suuntaan. Tätäkö on terveydenhoito tänä pänä? Mutta jos kerran kunnassa kaikilla on kaikki hyvin terveyden puolella, ni mikä ettei. Terveitä kuin pukit.
Eli, jos sitä rahaa on, niin ei tarvitse rikkaan odotella päivääkään, kun on jo tulokset kourassa. Ja hoidon voi aloittaa hetimiten. Että ainoastaan köyhä se on kuka näistä terveydenhuollon kurahommista kärsii.