asumuserossa

Ajattelin tänne herätellä keskustelua kun olen perheineni kovin vaikeassa tilanteessa. Päädyin muutama kuukausi sitten monen asian summana siihen että käskin mieheni pakata rojunsa. Ero oli riitaisa, mies ei meinannut uskoa ensinäkään että olin oikeasti tosissani. Sain kumminkin hänet lähtemään ja lopulta jopa ymmärtämään että asunnon hakuun hänen nyt vaan on ryhdyttävä, eikä eläteltävä toiveita siitä että muutaman viikon mietittyäni ottaisin hänet takaisin kotiin.
Nyt välimme ovat parantuneet huomattavasti tuon eron jälkeen, ja olen alkanut miettiä asioita jotka vaatisivat sitä ehdotonta muutosta jos mahdollisesti yrittäisimme vielä paikata liittomme ja palata yhteen. Haluaisin palstan lukijoilta kommenttia kun nyt lyhyesti kerron ongelmista jotka ajoivat minut tekemään ratkaisuni.
-Mieheni ei osallistunut kotitöihin/kaikki piti erikseen pyytää jos halusi hänen jotain tekevän.
-Lasten kanssa vietti aikaa minimaalisen vähän. Kotona oleili mielellään tv:n ja tietokoneen läheisyydessä.
-Kaljalle meno tarkoitti aina *päätäyteen*ja siihen löytyi aina rahaa vaikka vuokrat tms. oli maksamatta. reissuille lähdettiin joko salaa tai käyttäen teko syynä "hei mä käyn kioskilla" taktiikkaa.
- Valehteli asioista, esim laskujen maksu. (aiheutti luottamus pulaa)
- Petti ja jäi kiinni (vei luottamuksen kokonaan)
-Valitti ettei pääse mihinkään , mut ei koskaan tarjoutunut itse hoitamaan lapsia jotta minä saisin vapaata.

nyt kun on oltu erillään muutoksia on tapahtunut ainakin lasten kanssa olemisessa. Viettää paljon aikaa heidän kanssaan ja ollaan epäviralliseti oleiltu saman katon alla. On osallistunut kodin hoitoon sekä ruoka ostoihin. meidän välit on lämmenneet alun "jäätymistilasta", ollaan oltu yhdessä perheenä monissa paikoissa; kyläilty,reissattu yms.
Ongelmia on kumminkin vielä paljon ratkottavan. Olis kiva lukea muiden kokemuksia että onko tilapäinen asumusero auttanut ongelmissa vai näyttänyt ettei mitään ole tehtävissä?
0127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

E_vangeline kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu