Pöydän kannelle eri sävyjä

Kiitosta! Reunojen ja keskiosan häivytyskohdassa voisi varmaan vanulla tms. töpöttämällä saada mukavaa pintaa aikaiseksi.

Noita lakkojakin on niin erilaisia. Voisikohan tähän käyttää vielä Liberonin "Vanhanaikaista viimeistelyä"?
Entäs sellakka?

Hulluksi tulee, kun on niin paljon eri vaihtoehtoja :)

pöydät kauniiksi kirjoitti:

Kiitosta! Reunojen ja keskiosan häivytyskohdassa voisi varmaan vanulla tms. töpöttämällä saada mukavaa pintaa aikaiseksi.

Noita lakkojakin on niin erilaisia. Voisikohan tähän käyttää vielä Liberonin "Vanhanaikaista viimeistelyä"?
Entäs sellakka?

Hulluksi tulee, kun on niin paljon eri vaihtoehtoja :)

Lue lisää

* Pintakäsittely

Sellakka on kauniisti sanottuna kirpun kakkaa. Ei nyt aivan, mutta melkein; shellakka tehdään kuten silkkikin, pienen hyönteisen erittämästä kotelosta. Kotelot kerätään, murskataan, pestään ja jalostetaan sellakaksi. Sellakka myydään joko hiutaleina tai valmiiksi alkoholiin sekoitettuna liuoksena. Hiutaleet voi itse sekoittaa haluamansa vahvuiseksi liuokseksi tai niitä voi sulattaa lämmöllä ja käyttää pienten kolojen kittaamiseen sellaisenaan.

Sellakkaliuosta voi tehdä itse: hiutaleet laitetaan lasipurkkiin ja päälle kaadetaan spriitä. Yleensä teen paksun sekoituksen astiaan, noin 1 osa sellakkahiutaleita ja 1½-2 osaa spriitä. Tätä pitää vielä ohentaa spriillä puoleen tai vielä ohuemmaksi kun tehdään viimeisiä kiilllotuskerroksia tai siistitään kulunutta sellakkapintaa.

Sellakkaa saa useissa eri ruskean ja punertavanruskean sävyissä lähes läpikuultavan kirkkaasta meripihkansävyisten kautta tummanruskeaan. Väri riippuu sellakkahyönteisen isäntänään käyttämästä puusta ja sellakan puhtausasteesta. Kunnostuksessa pärjää yhdellä verrattain vaalealla värillä, jos joutuu tekemään pinnan alusta asti voi joutua etsimään sävyä tarkemmin. Itse käytän vaaleaa kiillotussellakkaa ja hyvin tummaa ”piironkisellakkaa” joka sopii vanhojen tummaksi petsattujen huonekalujen pintaan.

Lähes kaikki lakatut huonekalut 1800-luvulta 1920-30-luvulle on käsitelty sellakalla. Sen jälkeen selluloosalakka valtasi alaa. Sellakan tunnistaa helposti: ota pikku tippa spriitä (esim. Sinol) rättiin ja pyyhkäise sillä pintaa näkymättömästä paikasta. Jos pintalakka sulaa ja tarttuu rättiin, esine on käsitelty sellakalla.

Sellakka ei kestä myöskään vettä, joten toinen tapa tunnistaa pinta on se, että pöydänkansissa on lasien ja kukkaruukkujen jättämiä pyöreitä vesijälkiä. Nämä saa kuitenkin helposti kiillotettua piiloon.

Sellakkaa ei yleensä levitetä pensselillä vaan kiillotustullolla. vain puhtaalta puupinnalta liikkelle lähtiessä ensimmäiset paksut kerrokset levitetään siveltimellä, sen jälkeen tasoitus on parempi tehdä tullolla. Tullo tehdään vanhasta villasukan varresta tai kerästä villalankaa joka harsitaan löyhälle kerälle. Tullon koko riippuu siitä mitä sillä kiillotetan: isoa pöydänkantta kiillottaessa voi käyttää isoa, jopa reilun tennispallon kokoista tulloa, pienten kolhujen korjaamiseen tai vaikkapa sellakatun tuolin uudelleenkäsittelyyn on järkevää tehdä paljon pienempi, jopa tikkuaskin kokoinen pikkutullo.
Huonekalujen kunnostuksessa pinta puhdistetaan ensin. Tähän on hyvää esimerkiksi hyvin hieno teräsvilla (karkeutta 000 tai 0000) ja pinttyneisiin likatahroihin varovasti tippa paloöljyä. Jos puu on paljaana, älä käytä öljyä koska se imeytyy puuhun ja tekee öljyläikän. Hankaa isoimmat vesijäljet (vaalea hilseilevä kerros) pois ainakin irtovalta osalta. Älä missään tapauksessa jynssää puusta petsiä pois
Sellakkaliuosta otetaan tulloon ja pyyhitään sillä pinta. Jos pinnassa on vain vähän virheitä ja vesijälkiä, yksi nopea kerros voi riittää häivyttämään vesijäljet.
Kunnostettaessa pintaa pyyhitään varovasti kuivahkolla tullolla. Rätti ei saa pysähtyä pinnalle missään vaiheessa, koska muuten vanha lakka sulaa ja on vaarassa tarttua tulloon. Tulloa kuljetetaan ”liidättämällä”, niin että se on jo vauhdissa kun se osuu pintaan ja jatkaa matkaa vielä kun se irtoaa pinnasta. Sillä ei siis ole tarkoitus jynssätä pintaa vaan kostuttaa pinta sellakalla. Jos pinta tuntuu kaikesta huolimatta tarttuvan, tipauta jollekin pinnalle (ei käsiteltävälle huonekalulle) yksi tippa paloöljyä ja kuivaa se sellakkatullolla. Tämän jälkeen tarttuminen vähenee, mutta liika paloöljy myös himmentää pinnan, eli käytä tippoja vain tarpeeseen


Sellakan tärkein ominaisuus tuossa käytössä on se että se "kastelee" vanhan lakan jolloin vaaleat kohdat eivät näy. Nehän siellä eniten paistavat silmään. Pienet vesijäljet häviävät tyystin ja isommatkin häivyttyvät todella paljon. Pinnasta ei tule uuden lakkapinnan näköinen, mutta vaaleat lakan murtumat lakkaavat näkymästä. Esineestä tulee siisti ja se silti "näyttää ikänsä".

Kolhujen täyttäminen sellakalla on toissijaista vain täyttämisen takia, lähinnä käytän sitä itse sen vuoksi että repeytyneen vanhan pintalakan reunat tasoittuvat. Paksua sellakkaa voi laittaa pensselillä kolhun kohdalle. Sellakka täyttää reunat aavistuksen verran koholle että teräsvillalla saa sitten häivytettyä rajaa niin että se ei peilaa ripsureunana silmään.