fokkapuomi

Mitä etua saa etustaagiin ja fokan skuuttikulmaan kiinnittyvästä puomista, eli miksi sellaista käytetään ja missä olosuhteissa? Alaliesma kai pysyy sillä aina samassa tiukkuudessa. Käytetäänkö samaa fokkaa välillä ilman puomia ja välillä puomin kanssa?
20631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Sanoisinpa, että siitä ei saa mitään hyötyä, mistä johteun niitä ei käytetä. Ongelmia fokkapuomi aiheuttaisi vendoissa ja jiipeissä; yli mennessään puomi kolisi mastoon, kanteen, kaiteisiin ja ties mihin, ja aivan turhaan

Äänestä
  • niitä on sitten laitettu veneisiin koska ei ole ollut parempaakaan tekemistä

    Äänestä

  • sinullakin kirjoitti:

    niitä on sitten laitettu veneisiin koska ei ole ollut parempaakaan tekemistä

    No ei todellakaan ole.

    Äänestä

Joissakin veneissä sitä käytetään itsejalustavana järjestelmänä. Puomi ja fokka ovat siis sen verran lyhyitä että mahtuvat menemään maston etupuolelta. Skuutiköysi puolestaan veneen keskilinjalla puomissa kiinni. Näin vendat hoituvat ilman uudelleen jalustamista.

Äänestä
  • Pitäähän puomikin olla jossain kiinni skuuttikulman päässä? Muussakin kuin purjeen skuuttikulmassa

    Äänestä

Rakenteellisia seikkoja.
Purjeen venettä eteenpäin vievä voima siirretään veneelle jalusköydellä tai puomilla.
Puomia käytettäessä voima siis siirtyy puomin työntövoimana ja jalusvoimaksi tarvitaan vain pieni osa kokonaisvoimasta, kun puomittomassa jalustuksessa koko purjeen voima kohdistuu jalusköyteen, joka sitten tarvitsee käsittelyyn suurempia voimia ( vinssi ).
Siksi vanhoissa suuremmilla keulapurjeilla olevissa veneissä käytettin puomeja.

Äänestä

Tämä on useamminkin keskusteltu asia mutta idea käynee ilmi
http://www.garryhoyt.com/id38.html

Googleta jibboom

Sama lopputulos kuin itseskuuttaavala fokalla joita näkee rannassa useammissakin veneissä.

Äänestä
  • Samaan pääsee siirtämällä keulapurjeen skuuttauspistettä eteenpäin/ulospäin löysättäessä skuutia avotuuleen käännyttäessä . Skuuttipisteen siirtämisen voi korvata vetämällä keulapurjeen skuutin erityisen säätököyden (barberhauler) päässä olevan blokanläpi. Barberhauler- säätököysi taas kulkee veneen ulkoreunan varvaslistaan kiinnitetyn heittoblokan kautta lukkoon, mahdollisesti vinsin kautta. Kiristämällä barberia keulapurjeen skuuttipiste/skuutin veto siirtyy eteenpäin/ulospäin. Näin keulapurjeen takaliiki ei skuutin löysäämisen seurauksena tarpeettomasta aukea/kierry alaliikin löystymisen tahdissa. Vene on nopeampi ja mielestäni parempi ajaa varsinkin isommassa aallokossa.

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Samaan pääsee siirtämällä keulapurjeen skuuttauspistettä eteenpäin/ulospäin löysättäessä skuutia avotuuleen käännyttäessä . Skuuttipisteen siirtämisen voi korvata vetämällä keulapurjeen skuutin erityisen säätököyden (barberhauler) päässä olevan blokanläpi. Barberhauler- säätököysi taas kulkee veneen ulkoreunan varvaslistaan kiinnitetyn heittoblokan kautta lukkoon, mahdollisesti vinsin kautta. Kiristämällä barberia keulapurjeen skuuttipiste/skuutin veto siirtyy eteenpäin/ulospäin. Näin keulapurjeen takaliiki ei skuutin löysäämisen seurauksena tarpeettomasta aukea/kierry alaliikin löystymisen tahdissa. Vene on nopeampi ja mielestäni parempi ajaa varsinkin isommassa aallokossa.

    Barberin käytöstä jennin skuuttauksessa:

    http://archives.sailboatowners.com

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Samaan pääsee siirtämällä keulapurjeen skuuttauspistettä eteenpäin/ulospäin löysättäessä skuutia avotuuleen käännyttäessä . Skuuttipisteen siirtämisen voi korvata vetämällä keulapurjeen skuutin erityisen säätököyden (barberhauler) päässä olevan blokanläpi. Barberhauler- säätököysi taas kulkee veneen ulkoreunan varvaslistaan kiinnitetyn heittoblokan kautta lukkoon, mahdollisesti vinsin kautta. Kiristämällä barberia keulapurjeen skuuttipiste/skuutin veto siirtyy eteenpäin/ulospäin. Näin keulapurjeen takaliiki ei skuutin löysäämisen seurauksena tarpeettomasta aukea/kierry alaliikin löystymisen tahdissa. Vene on nopeampi ja mielestäni parempi ajaa varsinkin isommassa aallokossa.

    Mites tää nyt muuttaa tilannetta.
    Purjeen veto tulee tässäkin jaluksen kautta.
    Puomi siirtää sen purjeen vedon jalusköydeltä, käytettiinpä barbereita tai ei, vai mitä yrität selittää ?

    Äänestä

  • Eeh ! ! kirjoitti:

    Mites tää nyt muuttaa tilannetta.
    Purjeen veto tulee tässäkin jaluksen kautta.
    Puomi siirtää sen purjeen vedon jalusköydeltä, käytettiinpä barbereita tai ei, vai mitä yrität selittää ?

    Esitetekstin mukaan puomin homman idea tuntuu olevan se, että keulapurjeen muoto säilyy skuutin löysäämisestä huolimatta. " But the efficiency of the jib drops dramatically as soon as the jib sheet is eased out, because leech tension is immediately lost - the top of the sail twists off with a direct loss of power. And dead downwind the jib just slats around and makes a nuisance of itself. The Hoyt Jib Boom corrects this by doing for the jib what the boom vang does for the mainsail - holding down the clew, maintaining leech tension, and thereby creating an efficient offwind sail." ja edelleen "To me, the most outstanding feature is its 'kick effect' ensuring efficient sail even when one starts to ease the sheet. Never again that hopelessly twisted leech - it's like having an invisible sheeting point out on the water" Eli siis, että takaliiki ei tarpeettomasti löyhdy vaikka skuutia löysätään. Samaan päästää yksinkertaisemmin käyttämällä barberia

    Tuossa tekstissähän kehuttiin että purje pysyy aukinaisena ja leveänä kevyesssä myötätuulessakin puomin ansiosta. Eikös taas barberhaulerilla vedetä ainakin skuuttipistettä sisäänpäin kryssiessä?

    Äänestä

  • Eikös tuo ole eri puomi kun se on kannessa kiinni eikä staagissa? Purjeen alaliesman tiukkuus muuttuu puomin eri asennoissa.

    Äänestä

  • 7 kirjoitti:

    Tuossa tekstissähän kehuttiin että purje pysyy aukinaisena ja leveänä kevyesssä myötätuulessakin puomin ansiosta. Eikös taas barberhaulerilla vedetä ainakin skuuttipistettä sisäänpäin kryssiessä?

    Keulapurjeen kohdalla barberia käytetään nimenomaan vetämään skuttauspistettä eteen/ulos löysättäessä skuuttia avotuuleen käännyttäessä. Nykyveneissä skuuttikiskot ovat niin sisällä, että erillisiä sisäänpäinvetäviä barbereita ei tarvita.

    Äänestä

  • 7 kirjoitti:

    Eikös tuo ole eri puomi kun se on kannessa kiinni eikä staagissa? Purjeen alaliesman tiukkuus muuttuu puomin eri asennoissa.

    Alaliikin kireys muuttuu, samoin kuin takaliikin kireys, mutta takaliiki pysynee paremmin vedossa kuin jos puomia ei käytettäisi. Puomin outhaul-säätö lienee enemmän kryssiä varten, ilman sitä keulapurje menettäisi tehojaan verrattuna siihen, että puomia ei käytettäisi.

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Keulapurjeen kohdalla barberia käytetään nimenomaan vetämään skuttauspistettä eteen/ulos löysättäessä skuuttia avotuuleen käännyttäessä. Nykyveneissä skuuttikiskot ovat niin sisällä, että erillisiä sisäänpäinvetäviä barbereita ei tarvita.

    tarkoittanee leveissä pulleissa veneissä käytetään skuuttikiskolta ulospäin vetäviä barbereita

    Äänestä

  • 22 kirjoitti:

    tarkoittanee leveissä pulleissa veneissä käytetään skuuttikiskolta ulospäin vetäviä barbereita

    Tärkeämpää on vetää eteenpäin kuin ulospäin, yhdistämällä molemmat vetosuunnat saadaan paras lopputulos. Veneen ei tarvitse olla mitenkään leveä, jotta fokan barberi toimisi. Fokkabarbereita käytettiin mm. H-veneissä yleisesti 90-luvulla, kun purjehdittiin "vanhoja" olympiaratoja, joissa eka kierroksella ajettiin kaksi slööri osuutta ja toisella kierroksella suora lenssi. Nykyään H:lla ajetaan kryssi-lenssiratoja, jolloin fokanbarbereista ei ole hyötyä.

    Äänestä

  • 11 kirjoitti:

    mutta mihin se kiinnitetään h-veneessä? pitääkö laittaa joku tanko veneen ulkopuolelle ?

    Äänestä

  • tukipiste? kirjoitti:

    mutta mihin se kiinnitetään h-veneessä? pitääkö laittaa joku tanko veneen ulkopuolelle ?

    Ei H:ssa koskaan fokanpuomia olla käytetty, vaan fokkaa säädettiin barbereilla. Skuutit vedettiin barberiköyden päässä olleen blokan läpi. Fokan barberin säätököysi taas vedettiin sivuvanttien etupuolelle kanteen kiinnitetyn blokan kautta kajuutan kylkeen kiinnitetylle skuuttilukolle.

    Äänestä

  • Kiitos hyvästä linkki vinkistä.
    Hyvää kesän jatkoa tv. Gullervo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puomista kirjoitti:

Mitä etua saa etustaagiin ja fokan skuuttikulmaan kiinnittyvästä puomista, eli miksi sellaista käytetään ja missä olosuhteissa? Alaliesma kai pysyy sillä aina samassa tiukkuudessa. Käytetäänkö samaa fokkaa välillä ilman puomia ja välillä puomin kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu