Ilmoittakaa koko komppania menevänne yhdessä Sotilasvakuutukseen eikä mihinkään lapselliseen valan vannomiseen.
Valalle saavat mennä vain ne, jotka luulevat kaikkitietävän ja kaikkivaltiaan olevan olemassa. Muutenhan vala on mitätön. Koska tälläisia lapsenuskoisia ressukoita on enää järkevistä alokkaista vain 10%, on selvää että kaikki eikä edes pääosa komppaniasta voi osallistua valapelleilyyn.
Siksipä ryhdikkäät alokkaat sopivat, että meidän komppania meneekin kaikki yhdessä kunnolliseen puolueettomaan Sotilasvakuutukseen, johon kaikki varusmiehet voivat osallistua puhtain omatunnoin riippumatta kotikasvatuksestaan.
Vakuutukselle koko komppania, koska vain 10% uskoo Jahve 3-jumal
4
467
Vastaukset
- fasasfko
Oli kerran leppäkerttu! Se oli sininen ja PSUIIIRRRR kun se itki niitä sähköisiä kyyneleitä ja minä sanoin "gorggeli" minun isokaimalle. Hurjan banaaniselta se maistui, vaikka iskikin gojiraan aika nimeni on pat.
- Atte Ateisti
Kieltämättä olisi kiva nähdä mitkä olisivat seuraukset, jos alokkaiden ENEMMISTÖ vaatisikin vakuutusta valan sijaan. Yhtä päteviähän molemmat ovat, eikä vakuutuksen antaminen ole uskovaisellekaan varusmiehelle ongelma - Raamattuhan päinvastoin kehottaa pitäytymään vannomisista.
Nythän on ollut helppo viedä lauma "poikkeavia" sivummalle saamaan erityiskohtelun, kun taas kenttäpiispat ja papit ovat vieneet "pääjoukkoa".
Olisi kiva nähdä armeijan kirkonmiesten reaktio, kun edessä marssivan suuren kristityn sotajoukon sijaan marssitettaisiinkin ja äkseerattaisiin "lakki-päästä-rukoilkaamme" vain jotain vemppaosaston kokoista joukkoa.
Mutta eihän se näin mene. Miksikö? Siksi että ei intissä kyseenalaisteta mitään, ja jengi siellä keskimäärin ei todellakaan ole mitenkään fiksua.- Esakalevin
Enpä menisi syyllistämään vain alokkaita. Armeijan autoritääriseen komentokulttuuriin sopeutuminen, selviytyminen vie alokkailta energiaa yksilölliseltä ajattelulta. Fiksutkin käyttäytyvät vähemmän fiksusti. Kysymys koskee paljon myös upseereita!? Ja koko instituutiota, jonka nyt antaa ns. kirkolliselle työlle omituisen erityisaseman.
Eivät kai kaikki kapiaiset ole uskovaisia? Heidän kaikkien tulisi alkaa huolehtia varusmisten ja itsensäkin uskonnonvapauden turvaamisesta. Ateistit ja muut uskonnottomat ovat yhtä hyviä sotilaita kuin uskiksetkin. Ja kun esim. pääkaupunkiseudulla yli 30 prosenttia ei kuulu kirkkoon, armeijan pitäisi alkaa sopeutua siihen jo tuon määrän vuoksi. - hololololololo
Esakalevin kirjoitti:
Enpä menisi syyllistämään vain alokkaita. Armeijan autoritääriseen komentokulttuuriin sopeutuminen, selviytyminen vie alokkailta energiaa yksilölliseltä ajattelulta. Fiksutkin käyttäytyvät vähemmän fiksusti. Kysymys koskee paljon myös upseereita!? Ja koko instituutiota, jonka nyt antaa ns. kirkolliselle työlle omituisen erityisaseman.
Eivät kai kaikki kapiaiset ole uskovaisia? Heidän kaikkien tulisi alkaa huolehtia varusmisten ja itsensäkin uskonnonvapauden turvaamisesta. Ateistit ja muut uskonnottomat ovat yhtä hyviä sotilaita kuin uskiksetkin. Ja kun esim. pääkaupunkiseudulla yli 30 prosenttia ei kuulu kirkkoon, armeijan pitäisi alkaa sopeutua siihen jo tuon määrän vuoksi.Minun mielipiteeni on että ateismi on paska uskonto. Ajavat omaa asiaansa äänekkäämmin kuin mikään kirkko suomessa. Keep it up, näytätte aina todella järkeviltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135