Jeesus ei ollut kristitty

Evankeelisilla kristityillä on hyvin lämmin ja läheinen suhde juutalaiseen kansaan ja israelin maahan. He tietävät, että Raamattu jota he rakastavat on keskeisesti juutalainen kirja. Se on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Raamattu on kokonansa Jumalan sanaa ja alusta loppuun totuus.
Ota Uudesta Testamentista pois ne kirjat, jotka ovat juutalaisten kirjoittamia, niin jäljelle jää vain kaksi, Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot. Poista Uudesta Testamentista kaikki, mikä viittaa juutalaisuuteen ja Israelin uskoon, niin sinulle jää luettavaksi vain muutama pakanan esittämä kysymys siellä täällä.

Nasaretin Jeesus oli syntyisin Juudan heimosta, Daavidin, Aabrahamin ja Mooseksen kansaan kuuluva. Juutalainen äiti, Maria, kasvatti Jeesuksen. Juutalainen kasvatusisä Joosef opetti Jeesukselle puusepän taidot. Koko elämänsä Jeesus vietti juutalaisessa ympäristössä. Jeesus puhui sekä arameaa että hebreaa, kieliä, joita hänen kansansa puhui.

Yhteiskunnallisesti hyljeksityt olivat Hänen ystäviään. Vaatimattomasta alusta huolimatta Jeesus on yhä maailmanhistorian suurin opettaja ja vaikuttaja. Kukaan toinen ei ole jättänyt yhtä pysyvää jälkeä historian kulkuun, ihmisten ajatuksiin ja tekoihin kuin Hän.

Jeesuksen nimi huulilla miljoonat ihmiset heräävät uuteen aamuun ja sulkevat silmänsä yöllä uneen. Kymmenille miljoonille elämä ilman Hänen tuomaansa lohdutusta ja elämäntarkoitusta olisi merkityksetön. Miten traagista siis on, jos varsinkin kristityiksi itseään kutsuvat ovat ensimmäisinä osoittamassa sormella Jeesuksen juutalaisia veljiä ja sisaria, milloin mistäkin syystä. Kirkot juutalais- ja Israel-vastaisilla tuomioillaan sotivat Raamatun Jumalaa ja Jeesusta vastaan.
Tiedä tämä, Jeesus ei kuollut kristittynä vaan, kuten Hän elikin, juutalaisena. Jeesus ei ollut ikinä kuullutkaan sanaa kristitty !
Juutalaiset ensimmäisinä hyväksyivät Jeesuksen Messiaakseen. Simon Pietari, Saulus Paavali, Leevi Matteus ja koko ensimmäinen Jeesukseen uskova seurakunta oli juutalainen. Tämä riittää juutalaisen kansan ja Israelin rakastamiseen.
17716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Israelia valtiona en rakasta sen harjoittamien jumalattomien julmuuksien ja vääryyksien takia, mutta Israelin kansaa tottakai rakastan ja toivon, että mahdollisimman moni myös saisi kansansa uskon täyteyden eli uskon Messiaaseen Vapahtajaan.

Äänestä
  • on valtiolla ja kansalla? Territorioko on valtio, rajat jonka sisällä kansa elää? Älä ole naivi.

    Sotaisampaa kansaa kuin juutalaiset saa hakea. Koko sen historia on ollut valloitussotia ja julmuuksia, ei valtion vaan kansan. Ei toki sen puoleen, etteikö vastapuolellakin.

    Valitettavasti juutalaisvaltio pysyy tänäänkin pystyssä vain amerikkalaisten juutalaisten tuella, sillä niillä on Yhdysvalloissa liikaa vaikutusvaltaa. Ellei näin olisi, juutalaiset olisivat yksin kuten Suomi viime sodissa.

    Äänestä

  • Vita kirjoitti:

    on valtiolla ja kansalla? Territorioko on valtio, rajat jonka sisällä kansa elää? Älä ole naivi.

    Sotaisampaa kansaa kuin juutalaiset saa hakea. Koko sen historia on ollut valloitussotia ja julmuuksia, ei valtion vaan kansan. Ei toki sen puoleen, etteikö vastapuolellakin.

    Valitettavasti juutalaisvaltio pysyy tänäänkin pystyssä vain amerikkalaisten juutalaisten tuella, sillä niillä on Yhdysvalloissa liikaa vaikutusvaltaa. Ellei näin olisi, juutalaiset olisivat yksin kuten Suomi viime sodissa.

    Valtio on koko valtaa pitävä koneisto tiettyjen sen hallinnassa olevien rajojen sisällä.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    ei ole valtiota ja ilman valtiota ei ole kansalaisia. Kansalaiset valisevat johtajansa myös Israelissa. Se onkin sitten toinen asia kuinka nämä johtajat käyttävät kansansa luottamusta.

    Äänestä

  • Sanotaan israelin knasan ja juutalaisten olevan Jumalan omaisuuskansaa. Sitä on kyllä vaikea tänä päivänä uskoa.
    Palaakohan Pyhä-Henki milloinkaan takaisin Israeliin ja mistähän Israelin pitäisi tehdä parannus, jotta Jumala kääntyisi uudestaan tämän kansan puoleen. Nythän Pyhä-Henki vaikuttaa vain täällä pohjoisessa lestadiolaisuudessa.
    Ennustusten mukaan Israel tulisi kokemaan uuden herätyksen, mutta kovin toivottomalle tilanne nyt näyttää siellä olevan. Ainakin he pitävät yhtä Jumalan säätämää lakia, sapattia, jonka muu maailma on hyljännyt.

    Äänestä

  • mopo kirjoitti:

    ei ole valtiota ja ilman valtiota ei ole kansalaisia. Kansalaiset valisevat johtajansa myös Israelissa. Se onkin sitten toinen asia kuinka nämä johtajat käyttävät kansansa luottamusta.

    Uusiliitto on parempi liitto, Se on hengellinen liitto ja Jumalanlapset kuuluvat hänen omaisuuskansaansa: 2.Piet.2:9: Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
    10. te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut."

    Room.9:8. "se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi."

    Room.2:28. Sillä ei se ole Juudalainen, joka ulkonaisesti (Juudalainen) on: ei myös se ole ympärileikkaus, mikä ulkonaisessa lihassa tapahtuu;
    29. Mutta se on Juudalainen, joka sisällisesti salattu on, ja sydämen ympärileikkaus on ympärileikkaus, joka hengessä tapahtuu, ei puustavissa; jonka ylistys ei ole ihmisiltä, vaan Jumalalta.

    ja ne juutalaiset, jotka turvavat seremonialakiinsa (niin kuin ne ruukaavat tehdä) eivät ole pakanoita kummmempia.

    Äänestä

  • Aapeli kirjoitti:

    Sanotaan israelin knasan ja juutalaisten olevan Jumalan omaisuuskansaa. Sitä on kyllä vaikea tänä päivänä uskoa.
    Palaakohan Pyhä-Henki milloinkaan takaisin Israeliin ja mistähän Israelin pitäisi tehdä parannus, jotta Jumala kääntyisi uudestaan tämän kansan puoleen. Nythän Pyhä-Henki vaikuttaa vain täällä pohjoisessa lestadiolaisuudessa.
    Ennustusten mukaan Israel tulisi kokemaan uuden herätyksen, mutta kovin toivottomalle tilanne nyt näyttää siellä olevan. Ainakin he pitävät yhtä Jumalan säätämää lakia, sapattia, jonka muu maailma on hyljännyt.

    Mikä viikonpäivä Vanhan testamentin aikana oli lepopäivä?

    Vanhan testamentin lepopäivä oli sapatinpäivä eli lauantai. Silloin kokoonnuttiin Jumalan sanan äärelle. Sapatti on suomeksi lepo. Sapatti oli esikuva Jeesuksesta, jossa meille tuli omantunnon lepo ja iankaikkinen autuus syntiemme anteeksisaamisessa lahjana, ilman omia tekoja.

    3 Moos. 23:3: Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, pyhä kokous.

    Hebr. 4:3: Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon.

    Matt. 11:28: Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

    Miten Jumalan lasten tulee noudattaa kolmatta käskyä?

    Jumala ei ole sitonut Uuden liiton kirkkoansa juutalaiseen sapatinpäivään, joka oli lauantai. Hän ei ole määrännyt mitään muutakaan päivää sen tilalle. Mutta hän tahtoo, että me yhä edelleenkin kokoonnumme hänen Sanansa ympärille. Yhteiseksi erityiseksi kokoontumispäiväksi kristityt valitsivat kristillisessä vapaudessa sunnuntain eli Herran päivän. Sillä Kristus nousi ylös kuolleista sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Hän toi meille oikean levon, kun hän voitti synnin ja kuoleman.

    Joh. 5:18: Jeesus ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan sanoi Jumalaa Isäksensä tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.

    Kol. 2:13-17: Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen, joka oli meitä vastaan... Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka ovat vain tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

    Kol. 3:16: Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten sydämissänne kiitollisesti Jumalalle.

    Lue Hebr. 4:1-13: Jumalan kansan lepo.

    Äänestä

  • Fakta kirjoitti:

    jumala teki töitä kuutena ekana päivänä ja lepäsi seitsemäntenä!!!!!

    On myös hengellinen Israel eli Kristuksen kirkko maan päällä, jossa suurin osa ei ole ruumiinsa puolesta Israelin kansaa.

    Mutta en silti sanoisi, että väittämät Israelin kansan kääntymisestä Kristuksen puoleen ennen loppua olisivat vääriä. Kyllä sitäkin tukevia paikkoja löytyy Raamatusta, esim. "siitä te tiedätte lopun olevan lähellä kun viikunapuu puhkeaa lehteen".

    Kyllä nykyäänkin on Kristukseen uskovissa ja Pyhän Hengen omistavissa sellaisia, jotka ruumiinsa puolesta kuuluvat Israelin kansaan (eli juutalaisia), mutta koskaan ei tiedä mitä tulee vielä tapahtumaan. Ehkä Israelin kansa kokee vielä suuretkin herätykset?

    Äänestä

  • mopo kirjoitti:

    ei ole valtiota ja ilman valtiota ei ole kansalaisia. Kansalaiset valisevat johtajansa myös Israelissa. Se onkin sitten toinen asia kuinka nämä johtajat käyttävät kansansa luottamusta.

    Asiaa voi verrata vaikkapa Natsisaksaan ja saksalaisiin. Ei kokonaista kansaa voi vetää tilille jumalattoman valtakuntansa tekemistä pahoista teoista.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Asiaa voi verrata vaikkapa Natsisaksaan ja saksalaisiin. Ei kokonaista kansaa voi vetää tilille jumalattoman valtakuntansa tekemistä pahoista teoista.

    asiaa voidaan verrata Suomeen ja suomalaisiin. Kansa valitsee eduskunnan ja eduskunta hallituksen, mutta koskaan ei hallituksella 100 prosenttista kansan tukea, eikä tule olemaan todellisessa demokratiassa, mutta siksihän tätä meidänkin valtiomuotoamme kutsutaan demokratiaksi.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    On myös hengellinen Israel eli Kristuksen kirkko maan päällä, jossa suurin osa ei ole ruumiinsa puolesta Israelin kansaa.

    Mutta en silti sanoisi, että väittämät Israelin kansan kääntymisestä Kristuksen puoleen ennen loppua olisivat vääriä. Kyllä sitäkin tukevia paikkoja löytyy Raamatusta, esim. "siitä te tiedätte lopun olevan lähellä kun viikunapuu puhkeaa lehteen".

    Kyllä nykyäänkin on Kristukseen uskovissa ja Pyhän Hengen omistavissa sellaisia, jotka ruumiinsa puolesta kuuluvat Israelin kansaan (eli juutalaisia), mutta koskaan ei tiedä mitä tulee vielä tapahtumaan. Ehkä Israelin kansa kokee vielä suuretkin herätykset?

    Hengellinen israel

    Olen ymmärtänyt, että uudessaliitossa on olemassa hengellinen israel, johon kuuluvat kaikki uskovaiset: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, OMAISUUSKANSA, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ette ennen olleet kansa, mutta nyt olette Jumalan kansa, jotka ennen , ette olleet armahdetut, mutta nyt olette armahdetut” (1Piet.2:9-10). Edelleen: ”Se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi” (Room.9:8). Vielä sanotaan: ”Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan” (Gal.3:29)

    Raamattu opettaa, että kun viimeinen pakana kääntyy, yksikään ihminen ei sen jälkeen tule uskoon, vaan tulee loppu: ” Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu”(Mat.24:14). Siis huomaa: ”loppu”. ”Sillä minä en tahdo, veljet –ettette olisi oman viisautenne varassa- pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti kuin pakanain luku on sisälle tullut (täyteen tullut, ja niin kaikki israel on pelastuva” (Room.11:25-26). On siis kysymys hengellisen israelin pelastumisesta. Sen tähden on käsitettävä sanat ”KAIKKI ISRAEL”, niiden täydessä merkityksessä, nimittäin koko hengellistä Israelia koskeviksi. Vielä kun sanotaan: ”Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, vaan on sisällisesti teissä” (Luuk.17:20-21).

    ”Ne, jotka opettavat koko lihallisen Israelin kääntymystä, ovat yleensä myös tuhatvuotisopin kannalla. He ajattelevat, että Israelin kääntymyksen jälkeen juutalaiset tekevät lähetystyötä menestyksellisesti pakanain keskuudessa ja silloin vallitsisi erityinen rauhan aikakausi. Tähän he etsivät tukea jostakin Vanhan Testamentin ennustuksista. Erehdys on siinä, että nuo ennustukset eivät puhu maallisesta, vaan hengellisestä rauhasta ja siitä, kun evankeliumi lähti apostolien toimesta kaikkeen maailmaan. Apostolithan olivat juutalaisia. Kysymys ei ole jostain vielä tulevasta ajasta, vaan Uuden Testamentin ajasta, jota apostolit sanoivat "viimeiseksi ajaksi" (esim. 1. Joh. 2:18). Juutalaiset eivät voisi luullun kansallisen kääntymyksensä jälkeen tehdä lähetystyötä menestyksellisesti, koska juutalaisten paatumus kestää siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle. Lähetystyö olisi sen jälkeen turhaa ja toivotonta, mistä mielestäni näkyy, mihin ristiriitoihin joudutaan, kun ei pysytä selvässä Jumalan sanassa” .

    Äänestä

  • Fakta kirjoitti:

    Mikä viikonpäivä Vanhan testamentin aikana oli lepopäivä?

    Vanhan testamentin lepopäivä oli sapatinpäivä eli lauantai. Silloin kokoonnuttiin Jumalan sanan äärelle. Sapatti on suomeksi lepo. Sapatti oli esikuva Jeesuksesta, jossa meille tuli omantunnon lepo ja iankaikkinen autuus syntiemme anteeksisaamisessa lahjana, ilman omia tekoja.

    3 Moos. 23:3: Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, pyhä kokous.

    Hebr. 4:3: Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon.

    Matt. 11:28: Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

    Miten Jumalan lasten tulee noudattaa kolmatta käskyä?

    Jumala ei ole sitonut Uuden liiton kirkkoansa juutalaiseen sapatinpäivään, joka oli lauantai. Hän ei ole määrännyt mitään muutakaan päivää sen tilalle. Mutta hän tahtoo, että me yhä edelleenkin kokoonnumme hänen Sanansa ympärille. Yhteiseksi erityiseksi kokoontumispäiväksi kristityt valitsivat kristillisessä vapaudessa sunnuntain eli Herran päivän. Sillä Kristus nousi ylös kuolleista sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Hän toi meille oikean levon, kun hän voitti synnin ja kuoleman.

    Joh. 5:18: Jeesus ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan sanoi Jumalaa Isäksensä tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.

    Kol. 2:13-17: Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen, joka oli meitä vastaan... Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka ovat vain tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

    Kol. 3:16: Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten sydämissänne kiitollisesti Jumalalle.

    Lue Hebr. 4:1-13: Jumalan kansan lepo.

    Sapatti ja Kristus. Raamattu osoittaa, että Kristus oli Luoja yhtä todellisesti kuin Isäkin (ks. 1.Kor. 8:6; Hepr. 1:1,2; Joh. 1:3). Hän siis oli erottamassa seitsemännen päivän lepopäiväksi ihmiskunnalle.

    Kristus liitti sapatin niin hyvin lunastavaan kuin luovaankin työhönsä. Jumalana (Joh. 8:58; 2.Moos. 3;14) hän liitti sapatin dekalogiin voimakkaaksi muistuttajaksi tästä viikoittaisesta kohtaamisesta Luojan kanssa ja hänen palvonnastaan. Ja hän lisäsi toisenkin syyn sapatin vietolle: hänen kansansa vapahtamisen (5.Moos. 5:14,15). Näin sapatti on merkkinä niille, jotka ovat tunnustaneet Jeesuksen Luojakseen ja Vapahtajakseen.

    Kristuksen kaksoistehtävänä Luojana ja Lunastajana tekee ymmärrettäväksi, miksi hän väitti Ihmisen Poikana olevansa "myös sapatin herra" (Mark. 2:28). Tuollaisella arvovallallaan hän olisi voinut poistaa sapatin jos olisi halunnut, mutta hän ei tehnyt sitä. Päinvastoin hän sovelsi sitä kaikkiin ihmisolentoihin sanoessaan: "Sapatti on ihmistä varten" (jae 27).

    Maanpäällisen palveluksensa aikana Kristus antoi esimerkin uskollisesta sapatinvietosta. "Tapansa mukaan" hän osallistui jumalanpalvelukseen sapattina (Luuk. 4:16). Hänen osallistumisensa sapatin jumalanpalvelustilaisuuksiin osoittaa, että hän tunnusti sen jumalanpalveluspäiväksi.

    Niin kiinnostunut Kristus oli sapatin pyhyydestä, että puhuessaan hänen taivaaseenastumistaan seuraavista vainoista hän neuvoi opetuslapsiaan: "Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina" (Matt. 24:20). Jonathan Edwards totesi tämän osoittavan, "että kristityt vielä silloinkin noudattivat tarkoin sapattia." *10

    Kun Kristus päätti luomistyönsä, hän lepäsi seitsemäntenä päivänä. Tämä lepo merkitsi päätökseen saattamista ja saavutettua tulosta. Suuressa määrin samoin hän teki maanpäällisen toimintansa lopussa, kun hän saattoi päätökseen toisen suuren tekonsa historiassa. Perjantaina iltapäivällä, viikon kuudentena päivänä, Kristus päätti lunastustyönsä maan päällä. Hänen viimeiset sanansa kuuluivat: "Se on täytetty!" (Joh. 19:30). Raamattu korostaa, että hänen kuollessaan "oli valmistuspäivä, sapatti oli juuri alkamassa" (Luuk. 23:54). Kuolemansa jälkeen hän lepäsi haudassa ja siten osoitti, että hän oli saattanut päätökseen ihmissuvun lunastuksen. *11

    Näin siis sapatti todistaa Kristuksen luomis - ja lunastustyöstä. Sapattia viettäessään hänen seuraajansa iloitsevat hänen kanssaan siitä, mitä hän on aikaansaanut ihmiskunnan hyväksi. *12

    Sapatti ja apostolit. Opetuslapset pitivät sapattia suuressa kunniassa. Tämä käy ilmi Kristuksen kuoleman yhteydessä. Kun sapatti oli alkamassa, he lopettivat hautausvalmistelunsa ja "sapatin he viettivät levossa lain käskyn mukaan" tarkoituksenaan jatkaa työtään sunnuntaina, "ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen" (Luuk. 23:56; 24:1).

    Apostolit kokoontuivat Kristuksen tavoin jumalanpalvelukseen sapattina. Evankelioimismatkoillaan Paavali meni synagogaan sapattina ja saarnasi Kristusta (Ap.t. 13:14; 17:1,2; 18:4). Pakanatkin pyysivät häntä saarnaamaan Jumalan sanaa sapattina (Ap.t. 13:42,44). Sellaisilla paikkakunnilla, missä ei ollut synagogaa, apostoli etsi sapatinpäivänä tavanomaisen rukouspaikan (Ap.t. 16:13). Kristuksen tavoin Paavalikin osoitti osallistumisellaan sapattina järjestettyihin jumalanpalvelustilaisuuksiin hyväksyvänsä seitsemännen päivän erityiseksi jumalanpalveluspäiväksi.

    Tämä apostolin uskollinen viikkosapatin noudattaminen poikkesi täysin hänen asenteestaan vuotuisia juhlasapatteja kohtaan. Hän teki selväksi, että kristityt eivät olleet velvollisia viettämään näitä vuotuisia lepopäiviä, koska Kristus oli naulinnut seremonialliset säädökset ristille (katso tämän kirjan lukua 18). Hän kirjoitti: "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla - aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä" (Kol. 2:16,17). Koska "tekstiyhteys käsittelee rituaalikysymyksiä, tässä mainitut sapatit ovat seremoniallisia juutalaisiin vuotuisiin juhliin liittyviä sapatteja, jotka olivat vain esikuvia ja varjoja siitä, mikä sai täyttymyksensä Kristuksessa." *13

    Samoin galatalaisille kirjoittaessaan Paavali vastusti seremonialain vaatimusten noudattamista. Hän sanoi: Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla - aikoja ja määrävuosia. Pelkään pahoin, että olen tehnyt teidän takianne turhaa työtä" (Gal. 4:10,11).

    Monet arvelevat Johanneksen viittaavan sunnuntaihin, kun hän sanoo, että "Herran päivänä Henki valtasi minut" (Ilm. 1:10). Kuitenkin ainoa päivä, johon Raamatussa viitataan Herran erityisenä omaisuutena, on sapatti. Kristus sanoi: "Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti" (2.Moos. 20:10); myöhemmin hän käyttää siitä nimitystä 'minun pyhä päiväni' ja 'Herran pyhä päivä' (Jes. 58:13). Kristus sanoi olevansa "sapatin herra" (Matt. 12:8). Koska siis Raamatun mukaan ainoa päivä, jota Herra nimittää omakseen, on seitsemännen päivän sapatti, näyttää johdonmukaiselta päätellä, että Johanneskin viittasi Herran päivästä puhuessaan sapattiin. Ainakaan Raamatusta ei löydy ennakkotapausta, mikä antaisi aiheen päätellä, että hän soveltaisi tuota sanontaa viikon ensimmäiseen päivään sunnuntaihin. *14

    Missään ei Raamattu käske meitä viettämään mitään muuta viikoittaista päivää kuin sapattia. Se ei julista mitään muuta viikonpäivää siunatuksi tai pyhäksi. Uusi testamentti ei myöskään osoita, että Jumala olisi muuttanut sapatin jollekin toiselle viikonpäivälle.

    Päin vastoin Raamattu ilmoittaa, että Jumalan aikomuksena oli, että hänen kansansa viettäisi sapattia halki ikuisuuden: "Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra" (Jes. 66:22,23).

    Äänestä

  • öhöm kirjoitti:

    jumala teki töitä kuutena ekana päivänä ja lepäsi seitsemäntenä!!!!!

    ...kukapa ottaa selvää, mistä viikonpäivästä se lähti? Joissakin maissa viikko alkaa sunnuntaista, tai kuten täällä, maanantaista. Alkaa se mistä vaan, seitsemän päivää siitä tulee. Missään ei sanota, että Jumala lepäsi sunnuntaina, ei sen puoleen että lauantaina, maanantaina tai torstainakaan. Päättäkää itse.

    Äänestä

Kysympä vaan. Jos Israel työnnettäisiin mereen, meniskö sun uskos:)

Äänestä
  • Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, vaan israel ja palestiina ovat aikojen loppun saakka sotajalalla keskenään ja Aapelin usko pysyy sitä myöten.

    Äänestä

  • Hehee, siinähän menisikin monilta jauhot suuhun ja pasmat sekaisin! ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aapeli kirjoitti:

Evankeelisilla kristityillä on hyvin lämmin ja läheinen suhde juutalaiseen kansaan ja israelin maahan. He tietävät, että Raamattu jota he rakastavat on keskeisesti juutalainen kirja. Se on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Raamattu on kokonansa Jumalan sanaa ja alusta loppuun totuus.
Ota Uudesta Testamentista pois ne kirjat, jotka ovat juutalaisten kirjoittamia, niin jäljelle jää vain kaksi, Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot. Poista Uudesta Testamentista kaikki, mikä viittaa juutalaisuuteen ja Israelin uskoon, niin sinulle jää luettavaksi vain muutama pakanan esittämä kysymys siellä täällä.

Nasaretin Jeesus oli syntyisin Juudan heimosta, Daavidin, Aabrahamin ja Mooseksen kansaan kuuluva. Juutalainen äiti, Maria, kasvatti Jeesuksen. Juutalainen kasvatusisä Joosef opetti Jeesukselle puusepän taidot. Koko elämänsä Jeesus vietti juutalaisessa ympäristössä. Jeesus puhui sekä arameaa että hebreaa, kieliä, joita hänen kansansa puhui.

Yhteiskunnallisesti hyljeksityt olivat Hänen ystäviään. Vaatimattomasta alusta huolimatta Jeesus on yhä maailmanhistorian suurin opettaja ja vaikuttaja. Kukaan toinen ei ole jättänyt yhtä pysyvää jälkeä historian kulkuun, ihmisten ajatuksiin ja tekoihin kuin Hän.

Jeesuksen nimi huulilla miljoonat ihmiset heräävät uuteen aamuun ja sulkevat silmänsä yöllä uneen. Kymmenille miljoonille elämä ilman Hänen tuomaansa lohdutusta ja elämäntarkoitusta olisi merkityksetön. Miten traagista siis on, jos varsinkin kristityiksi itseään kutsuvat ovat ensimmäisinä osoittamassa sormella Jeesuksen juutalaisia veljiä ja sisaria, milloin mistäkin syystä. Kirkot juutalais- ja Israel-vastaisilla tuomioillaan sotivat Raamatun Jumalaa ja Jeesusta vastaan.
Tiedä tämä, Jeesus ei kuollut kristittynä vaan, kuten Hän elikin, juutalaisena. Jeesus ei ollut ikinä kuullutkaan sanaa kristitty !
Juutalaiset ensimmäisinä hyväksyivät Jeesuksen Messiaakseen. Simon Pietari, Saulus Paavali, Leevi Matteus ja koko ensimmäinen Jeesukseen uskova seurakunta oli juutalainen. Tämä riittää juutalaisen kansan ja Israelin rakastamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu