Vikaa aivoissa?

Kävin tässä vähän aikaa sitten silmälääkärisä, koska oikeassa silmässä ja sen ympärillä on ollut paineen tunnetta ja olen nähnyt lieviä kaksoiskuvia (jotka katoavat kun laitan lasit päähäni). Silmälääkärin mukaan kaikki oli hyvässä kunnossa ja sanoi, että kaksoiskuvat johtuvat siitä että silmissä eri vahvuudet. Kun kysyin aivokasvaimen mahdollisuudesta hän sanoi että ei voi olla, koska se olisi tullut kyseisessä tutkimuksessa ilmi. Myös yleislääkäri sanoi ettei se voisi olla aivokasvain. Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia huolia. Minua jäi huolettamaan, että näkyisikö aivokasvain todella silmälääkärin testeissä
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eräshenkilö kirjoitti:

Kävin tässä vähän aikaa sitten silmälääkärisä, koska oikeassa silmässä ja sen ympärillä on ollut paineen tunnetta ja olen nähnyt lieviä kaksoiskuvia (jotka katoavat kun laitan lasit päähäni). Silmälääkärin mukaan kaikki oli hyvässä kunnossa ja sanoi, että kaksoiskuvat johtuvat siitä että silmissä eri vahvuudet. Kun kysyin aivokasvaimen mahdollisuudesta hän sanoi että ei voi olla, koska se olisi tullut kyseisessä tutkimuksessa ilmi. Myös yleislääkäri sanoi ettei se voisi olla aivokasvain. Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia huolia. Minua jäi huolettamaan, että näkyisikö aivokasvain todella silmälääkärin testeissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu