Kävin tässä vähän aikaa sitten silmälääkärisä, koska oikeassa silmässä ja sen ympärillä on ollut paineen tunnetta ja olen nähnyt lieviä kaksoiskuvia (jotka katoavat kun laitan lasit päähäni). Silmälääkärin mukaan kaikki oli hyvässä kunnossa ja sanoi, että kaksoiskuvat johtuvat siitä että silmissä eri vahvuudet. Kun kysyin aivokasvaimen mahdollisuudesta hän sanoi että ei voi olla, koska se olisi tullut kyseisessä tutkimuksessa ilmi. Myös yleislääkäri sanoi ettei se voisi olla aivokasvain. Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia huolia. Voiko kyseessä olla MS-tauti. Ja kaksoiskuvat joita näen todellakin näyttävät katoavan silmälasien kanssa ja näkyvät kun pidän molempia silmienä tai vain yhtä silmääni auki.
Voiko olla ms-tauti tai aivokasvain
eräshenkilö
2
659
Vastaukset
- miekku
Silloin kun minulla ovat silmät oireilleet, ollut siis näköhermon tulehdus, ovat molemmat silmät oireilleet yhtä aikaa, siinä eivät silmälasit ole auttaneet.
Muuten tutkittiinko sinulta poskiontelot ? Tuo paineen tunne saattaisi liittyä poskiontelotulehdukseen.- eräshenkilö
Poskionteloita ei ole tutkittu. Kun sinulla on silmät oireilleet, oletko nähnyt kaksoiskuvat vain molemmat silmät auki?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2283346- 592837
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I252463Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182461Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve721934Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841850Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401822Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191815Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911672Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli68994