”Isällä, isännällä, kasvot nauravat vakaviakin puhuessa, otsassa on vuosikymmenten kertomukset. Hän on pieni mies; hänen vaimonsa, emäntä, on vielä pienempi, mutta puheliaampi, ja vikkelä kuin kärppä – kuin vieraassa ympäristössä. Taloa asuttavat lisäksi kolme aikamiespoikaa. Kylällä kerrottiin, että nämä ihmiset ottavat elantonsa teknologiaa hyljeksien.
Isäntä: 'Tässä paikassa minä tulla muljahdin outoon maailmaan, kätilönä oli pihkakourainen karhunkaataja, ja siitä tuli sieluuni pöllimäinen mielenlaatu ja mieltymys metsätöihin. Aikanaan könysin savotoissa Tuntsalla saakka, Sallan perimmäisissä erämaissa, paloaukeilla, Nokisavotaksi sitä hommaa 60-luvulla kutsuttiinkin. Kolme neljä kuukautta piti perillä kerrallaan olla, erossa perheestä. Oli se meininki: tuhat miestä ja neljännestuhatta hevosta yhtä aikaa ähkimässä. Nyt sen urakan hoitaisi muutama kone, ja koneessa aina yksi mies, jos sitäkään.'
Kirjahyllyt pursuavat lusikoita ja pyttyjä, pojat ovat isänsä lailla juosseet ja hiihtäneet mestaruuksia siellä täällä. He puhuvat vuorotellen kuin esittäisivät moniäänisen ihmisen monologia: 'Aina ollaan terveitä kun liikutaan ilman koneita.' 'Meidän ei tarvitse erikseen treenata urheiluun, kun me elämme kuin treenaten.' 'Viime talvena vedettiin miesvoimin vahvoja tuulenkaatoja toista kilometriä.' 'Sitä naapuritkin nauroi, eivät ymmärtäneet, että se oli samalla urheilutreeni, ja säästettiin luontoa, sillä vähillä lumilla hevonenkin raapii jäkälät rikki.' 'Kirveellä ja käsisahalla metsää on hoidettava, ettei metsän henki suutu.' 'Omituiseksi menevät ajat, kun eivät ihmiset osaa yksinkertaisimpiakaan töitä, eivät enää saa heiniä seipäille.'
Emäntä palaa tien varresta, tuo ison nipun päivän lehtiä. Olohuoneessa on kirjoja hämmästyttävän laajat valikoimat. He jatkavat:
'Meillä on viisi lehmää, mutta ei lehmäkoneita, äiti ja joku pojista aina lypsävät ilomielin. ' 'Jos välttämättä tarvitaan koneita, lainataan naapureilta silloin, kun eivät itse tarvitse.' 'Eletään nuukasti, mutta ei ikinä ole nälkää nähty eikä vilua koettu.' 'Monet kadehtivat meidän elämäntapaa, mutta meistä tämä on vain luonnollista.' 'Kerskakulutus tuntuu järjettömältä, tuhoonhan se vie.' 'Pelkkä metsä antaa mahdottoman paljon, marjoja, sieniä, riistaa.' 'Nuoret sanoo, ettei syrjäseuduilla ole mitään tekemistä, mutta valehtelevat: meiltä loppuu aina aika kesken.'
Vedän isännän sivuun, ja hän puhuu: 'En sano, olenko onnellinen. Se on maailman vastaamattomimpia kysymyksiä. Uskovainen en ole, koska olen rehellinen. Uskovaisen pitää näyttää ulkokuoreltaan toiselta kuin mitä sisältä on. Lestadiolaiset ovat kuin ketjun renkaita, ketjua heiluttavat hullumieliset johtajat, ja siitä ketjusta on vaikea päästä pois. Minä haluan elää elämäni luonnon ketjussa.'”

Vastaukset 3
Vanhimmat
..jonka pitäisi työntää päänsä pakastimeeen, kaikkea se tämä kuumuus teettää.
Pohdintaa:
http://www.youtube.com/watch?v=ZF11KQh4buc
Kyllä olisi kurjaa elämä ilman kaltaistasi mansikkisuukkia.
Tuntuisi jotenkin keskeneräiseltä tämä maailman meno jos ei saisi lukea ihania kommenttejasi.
Ne huokuvat lähimmäisrakkautta ja sisäistä valoasi. Toivottavasti elät ja vaikutat pitkään. Meille tulisi niin ikävä Sinua.