Kunpa olisin tullut sulle tekemään vaikka tikusta asiaa ja yrittänyt tutustua ensin suhun. Olisit saanut mustakin kenties paremman kuvan. En ole yrittänyt luoda sinusta mitään täydellistä haavekuvaa, mihin ihastuin, eikä se ole pelkkä ulkonäkökään, vaikka kaunis oletkin. Vaikea selittää. Joka tapauksessa maailmani olet ylösalaisin laittanut, eikä se haittaisi jos sitä ajattelisi positiivisessa valossa. Tiedän kuitenkin tilanteesi, olisihan se joka tapauksessa selvinnyt. Olisin vain halunnut antaa itsestäni paremman vaikutelman, toivon tässä tietenkin sitä, että se olisi johtanut johonkin, turha sitä kieltää.
Kukaan muu ei kiinnosta, mitä ihmettä pitäisi tehdä, en osaa ajatella järkevästi enää.
En tiennyt tämän olevan edes mahdollista, mennä jostakin näin sekaisin. En ole hirveästi yrittänyt taistella näitä tunteita vastaan, ikäänkuin taistelisi näkymätöntä vastaan, jotain mitä ei voi voittaa tai koskettaa. Toivoisin, että olisit ollut tyly mua kohtaan, voisi olla helpompi unohtaa, pakko kai se joskus on onnistua. Tai sitten olisin vain kertonut selvästi mitä tunnen, mitäköhän se olisi muuttanut. Tänne kun kirjoitan saan jollain tasolla helpotusta, mutta samalla tunnen suurempaa kaipausta, epätoivoa sanoisin, ENKÄ tahdo olla epätoivoinen!!! :( Ei voi mitään.
Kukaan muu ei kiinnosta, mitä ihmettä pitäisi tehdä, en osaa ajatella järkevästi enää.
En tiennyt tämän olevan edes mahdollista, mennä jostakin näin sekaisin. En ole hirveästi yrittänyt taistella näitä tunteita vastaan, ikäänkuin taistelisi näkymätöntä vastaan, jotain mitä ei voi voittaa tai koskettaa. Toivoisin, että olisit ollut tyly mua kohtaan, voisi olla helpompi unohtaa, pakko kai se joskus on onnistua. Tai sitten olisin vain kertonut selvästi mitä tunnen, mitäköhän se olisi muuttanut. Tänne kun kirjoitan saan jollain tasolla helpotusta, mutta samalla tunnen suurempaa kaipausta, epätoivoa sanoisin, ENKÄ tahdo olla epätoivoinen!!! :( Ei voi mitään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
minne päin tämä
tarkemmin pks:lle
Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä? Tiedät kyllä vastauksen jos mietit :) Olis ihan kiva tavata ja jutella kanssasi, voit sä jonkun suudelmankin saada ;)
tiedä kaikkea, en kertonut jokaista yksityskohtaa ylempänä. Jos hän niin haluaisi, tietäisin mitä tekisin.
Se on kuitenkin helpompi sanoa kuin tehdä. Itseasiassa olin kerran jo päättänyt mennä juttelemaan, odotin ja odotin, en kuitenkaan häntä silloin nähnyt. Seuraavasta kerrasta en sitten enää tiedä. Tuntuu jo että alkaa helpottamaan, onhan tässä aikaa kulunut. Pään täynnä tyhjää, öitä
Pitkä aika tästä on kulunut??
Jos olet hän keneksi luulen niin...
Kiitos silloin kutsusta
Anteeksi en päässyt olin kipeä (kuumessa)
ja Näkemiin. Olitte kivoja naapureita..
Nyt tuli itseleni ainakin parempi mieli :)
varattuun naiseen -ko??
Mitä sä sitten voisit siinä hävitä, jos tunteesi hänelle osoittaisit livenä niin että tapaisitte? Uskon että hänkin pitäisi ajatuksesta, eiköhän se edellisessä viestissä tullut selkeesti esille. Jos teillä kummallakin on kerran tunteet, niin siitähän voi kehittyä vaikka mitä. On helppo sanoa, että en sua enää rakasta, en sua enää ajattele. Ne eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Jos toiseen on ihastunut ne tunteet ei siitä heti häviä, se on vaan itsesuojeluvaistoa, sanoa ettei kiinnosta, jos on pettynyt tulokseen, näin on ;)
Ei kun puita pesään, siitähän voi kehittyä vielä vaikka mitä.
Tästä ei käy ilmi naisen tunteita ap:ta kohtaan. Mikäli nainen tuntee yhtä voimakkaasti kuin ap, niin pitäisin mahdollisena että teille voisi syntyä suhde.
Itse ajattelen aina niin, että jos varattuna rakastuu voimakkaasti vieraaseen ihmiseen niin se on seurausta jostain. Minusta onnellisessa parisuhteessa elävä ihminen ei rakastu vieraisiin ihmisiin. Eli jos naisella on voimakkaita tunteita tässä tapauksessa niin hänen oma suhteensa saattaa olla hiipumassa. Ihmiset eivät yleensä kerro parisuhdeongelmistaan julkisesti. Eli naisen tilanne voi oikeasti olla ihan toinen kuin mitä päällepäin näkyy. Asia selviää kun otat naiseen yhteyttä ja keksit tosiaan "tikusta asiaa".
hänellä ei varmastikaan ole mitään käsitystä minun tilanteestani. Uin niin syvällä, että todennäköisesti hukun pian. Minulla ei ole pelastusrenkaita (vyötäröltäkin menetetty muutama sentti), ei ketään jolle puhua - puran siis tänne ja vastailen vaikka minulta ei edes kysytä. Ero nykyisestä kai pelastaisi, mutta käytännössä se on mahdoton ajatus minusta riippumattomista syistä, ja kysymyksessä ei ole raha - ei koskaan kohdallani - minä antaisin kaiken ja lähtisin pyhiinvaellukselle loppuelämäkseni ilman ropoakaan, kunhan vain saisin poikaset isoiksi.. Asiat vain eivät ole minusta kiinni. Luulen, että elokuun alusta kaikki alkaa palata ennalleen (jos minua ei oteta lukuun). Toivon kaikkea hyvää ap:lle, en puutu keskusteluun tämän enempää, mutta omat ajtukseni toivottavasti antavat vinkkiä - et voi tietää kaikkea..
Ihan mielenkiinnosta kysyn edelliselta, StSorbus-nimimerkiltä tuosta kun sanot että ero on mahdoton ajatus. Miksi näin?
Oletko koskaan ajatellut että myös puolisosi voi haluta erota sinusta. Sitä moni "vieraita kuikuileva" ei ehkä useinkaan tule ajatelleeksi. Kun maailma keskittyy oman itsensä ympärille niin ei ota huomioon sen toisen osapuolen ajatuksia. Moni saattaa suivaantua poissaolevaan puolisoon, joka kaipailee ja haikailee jonkun vieraan ihmisen perään ja alkaa etsimään itselleen uutta elämää. Tiedän sellaisiakin tapauksia, joissa se jättämistä miettivä on itse tullut jätetyksi.
Minä en haluaisi puolisoa joka on kanssani velvollisuudentunnosta, esim. siksi että saadaan lapset kasvatettua aikuisiksi tai muuta. En kestäisi elää miehen kanssa joka ei rakasta minua vaan kaipaa jotain muuta. Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa näissä asioissa.
Edellisen tilanne kuulostaa surulliselta.
ei ole mitään merkitystä. Minulle on aivan sama rakastaako puolisoni minua vai ei. Hän ei ole koskaan näyttänyt sitä, lapset olen tehnyt, koska niitä halusin - miehelleni ne ovat vahinkoja. Voivoi. Surullista - minun elämäni.
Miksi ihmeessä et sitten eroa puolisostasi? Rakkaudettomassa parisuhteessa eläminen tuhoaa itsetunnon. Tuo on äärimmäisen ikävää, että lapset ovat miehellesi vahinkoja. Kyllähän lapset sen aistivat, jos isä ei rakasta heitä.
Lasten takia sinun täytyy kyllä miettiä eroa. Jos miehesi ei rakasta sinua, lapset saavat sellaisen käyttäytymismallin kotoa ja heistäkin tulee tunnekylmiä.
Minäkin elin rakkaudettoman miehen kanssa, hänelle olin pelkkä nukkevaimo, jolla voi leikkia silloin kun huvittaa ja sysätä pois kun kyllästytti. Itkin ja olin onneton. Eräänä päivänä kohtaisin miehen joka arvosti minua. Älä jää rakkaudettomaan suhteeseen, minäkin kärsin liian monta vuotta kun syytin itseäni siitä etten kelvannut miehelleni. Hän oli aina tyytymätön kaikkeen mitä tein, olin tyhmä ja ties mitä.
Olen todella surullinen puolestasi,
.
kohtaan :/.. jäi vain sitten lähinnä katseluasteelle, jossa oli kuitenkin jotain syvällisempää tunnetta.
Oma tilanteeni oli, että olin naimisissa, mutta nyt eroamassa.
Kaikki ( yllätys, yllätys ) eivät vain tiedä sitäkään.