erota sovussa.
Joskus on rakastettukin, miksi myöhemmin vihataan?
Miksi ihmiset eivät kasva aikuisiksi ja myönnä, että kummassakin on vikansa.
Miksi ei osata käsitellä negatiivisia tunteita oikein.
miksei ihmisille anneta jo koulussa ihmissuhdekasvatusta, jollei perheissä osata.
Miksi vielä vedetään lapsetkin vaurioitumaan mukaan.
Mikä meitä vaivaa kun inhimillisyys unohdetaan?
Joskus on rakastettukin, miksi myöhemmin vihataan?
Miksi ihmiset eivät kasva aikuisiksi ja myönnä, että kummassakin on vikansa.
Miksi ei osata käsitellä negatiivisia tunteita oikein.
miksei ihmisille anneta jo koulussa ihmissuhdekasvatusta, jollei perheissä osata.
Miksi vielä vedetään lapsetkin vaurioitumaan mukaan.
Mikä meitä vaivaa kun inhimillisyys unohdetaan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi kuvitellaan kaikki aina samanlaisiksi kuin itsensä?
Ei kauaakaan aikaa sitten tässä oli samanlainen valitus ja vastausten enemmistö taisi olla etteivät asiat ole tuolla tavalla.
Aitoon vihaan pystyt vain jos olet ensin rakastanut.
ei pitäisi astua kuvioon rakkauden jälkeen.
Se on heikko puolustus
Vai ei ole asiat niin? Eikö yksikin ole liikaa?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Avioerolapsia vieraannutetaan usein toisesta vanhemmasta/1135258591810
Voi hyvä tavaton. Jos ihmiset pitävät toisistaan, miksi yleensä pitäisi erota?
Ero tulee siitä että välit menevät poikki. Ja jos on ollut tunteita ennen, ei niitä korvata järjellä sen myöhemminkään. Puheesi ovat hurskastelevaa haihattelua.
hurskastelija joka haluaa oikeuttaa halpamaiset tunteet huonoilla syillä.
Ihminen voi silti käyttäytyä kunnolla.
Ja pitää ne typerät vihat sisällään.
Höpö höpö hurskastelija. Ihgmisellä on oikeus olla pettynyt jos siltä tuntuu. Ihmisellä on täysi oikeus pysyä kaukana siitä joka on häntä loukannut. Ihmisellä on täysi oikeus vihata ja halveksia sellaista joka on sen teoillaan osoittanut ansaitsevansa.
Kyllä se niin on että vain tunneköyhä hyväksikäyttäjä pystyy olemaan 'ystävä' sellaisen ihmisen kanssa jota on joskus rakastanut mutta johon on sittemmin pettynyt. Asialliset hommat voi ja pitääkin hoitaa, mutta mitään muuta yhteydenpitoa ei ole pakko harrastaa vaikka olisitkin tilapäisesti puutteessa (mies) tai kylppärisi pitäisi remontoida (nainen).
miten pienillä prosenteilla kuitenkin liikutaan; luulin että tilanne olisi paljon pahempi. Syyt, seuraukset tunteet, teot ovat yhdessä monimuotoinen soppa ja ihmissuhteiden ideaalia ei ole olemassakaan.
Entä jos etävanhempi on pahoipidellyt lasta, eikä ole siitä jäänyt kiinni. Siis saanut tuomiota ja pahoinpitelyn jälkiä ei ole näkyvissä. Sehän on rikos. Oletko sitä mieltä, että lähivanhempi voi turvallisin mielin lähettää lapsen tällaisen vanhemman luo?
Ja mikähän mahtaa olla sinun oikea tapasi käsitellä negatiivisiä tunteita. Onko se niin, että on minun tapani ja väärä tapa.
tuntee syntyvät ihmisen sisällä.
Hänellä on niistä vastuu.
Onko oikeampi tapa siirtää ne kostoon?
Mitä arvelet?
Voisitko tarkentaa vielä.
Kuka kostaa ja ketä kenelle. Se ei vieläkään selvinnyt.
Jos joku polttaisi taloni, haastaisin hänet oikeuteen, mutten polttaisi hänen taloaan. Hakisin oikeutta. Jos kokisin oikeuden tapahtuneen, olisin tyytyväinen. Eikö siinäkin tapauksessa oikeuslaitos lopulta hoitaisi koston puolestani? En toivottavasti menisi ja sanoisi, että sattuuhan näitä ja voin ihan hyvin asua teltassa.
Typerää hurskastelua. Eroamisia on monenlaisia ja kaikki ovat omanlaisiaan tapauskohtaisesti. Jotkut eroavat perkeleillä, toiset ojentaen/vastaanottaen ruusun yhteisistä vuosista.
Minä ainakin olen eronnut sovussa ja muutenkin tyylikkäästi enkä suostu ottamaan vastaan yleistyksiä.
Ihmisten eroihin on tuhat syytä.
Juoppous, väkivalta: henkinen tai fyysinen tai molemmat.
Itse en ainakaan pystyis eroomaan sovussa jos ois pahoin kohdeltu.
Eikä sellaiselle ihmiselle halua lapsiaankaan antaa, oli sitten kysymys kummasta sukupuolesta tahansa.
Itse erosin sovussa ja olin hänen tyttäreensä kauan senkin jälkeen yhteydessä. Meillä ei ollut yhteisiä lapsia, mutta hänen tyttärestään tuli hyvä kaveri, aikuinen tosin jo olikin.
Vihaa ei kannata pitää sisällään se pitää purkaa jotenkin pois.
Suomessa on paljon masennusta ja yksi syy masennukseen on vihan kieltäminen.
Jos vain esittää että kaikki on hyvin ja nielee vihan siitä voi tulla pahaa myöhemmin.
Kuinka monta kertaa jostain tappajastakin lehdessä sanotaan "Hän oli niin kiltti ja ystävällinen. Ei hänestä olisi moista uskonut."
Jos tämä kiltti ja ystävällinen persoona olisi myöntänyt ajoissa vihansa olisi voitu selvitä ilman turhia kuolemia.
Vihaa voi purkaa kun sen tuntee ja myöntää, jos sen nielee niin se on edessä paljon pahempana.
Ajatellaas näin..Tulee ilmi,että toinen on pettänyt jo kauemman aikaa.Petetty osapuoli haluaa heti erota,sillä tuntee itsensä todella häpäistyksi.Miten silloin voi erota toisesta sovusta???Kaikkee kanssa..Sitä paitsi niitä eron syitä on monia muitakin,joissa tuskin voi tuntea mitään lämmintä toista kohtaan..
Tiedä häntä sovussa tai ei mutta erota me kyllä osataan ja mitä se kenellekään kuuluu miten itsekukin eronsa hoitaa. Minulle niitä on kertynyt kaksi ja molemmat ihan erilaisia, mutta erilaisia olivat miehetkin.
Niin, lapset kärsivät aina erossa, ennen ja jälkeen se on valitettava totuus. Niin ovat tehneet minullakin, nyt on kaikki hyvin, paremmin kuin koskaan.