Täällä on aika paljon ollut puhetta rakkaudesta. Se kai liittyy narsismiin siten että narsisti ei sitä oikeasti tunne.'
Haluankin tiedustella Teiltä arvon kirjoittajat, mitä Teille tarkoittaa rakkaus? Mikälainen se on Teille tunteena?
Haluankin tiedustella Teiltä arvon kirjoittajat, mitä Teille tarkoittaa rakkaus? Mikälainen se on Teille tunteena?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lämpöä, hellyyttä, toisen hyväksymistä, uskollisuutta, huolehtimista, välittämistä, kaipausta ja ikävöintiä toiseen, toisen läheisyyden kaipuuta, turvallisuutta, iloa ja riemua toisen persoonasta, fyysistä ja henkistä yhteenkuuluvuutta. Rakkaus on voimakasta kiintymystä, jolla omat fyysiset, psyykkiset ja henkiset tarpeet tyydyttyy toisen samalla tavalla tuntevan kanssa. Rakkaus tunteena minulle on noita kaikkia ed. mainittuja ja ehkä vielä enemmänkin. Rakkaus saa ihmisen toimimaan positiivisella tavalla, se on voimaa antavaa energiaa, jota ihminen tarvitsee ja jota ilman ihminen voi huonosti. Mitä enemmän rakkautta antaa sitä enemmän sitä saa, eli "se, jolla on, annetaan vielä lisää, mutta se jolla sitä ei ole, otetaan sekin vähä pois". Rakkaus on tarkoitettu voimavaraksi, energian antajaksi, elämän tarkoitukseksi. Mikään ei voi korvata rakkautta, jokainen sitä tarvitsee, jokaiselle se kuuluu ja jokainen sen ansaitsee.
Rakkaus on aihe, josta voisi puhua loputtomiin ja silti siihen ei koskaan kyllästy. Se on tärkein puheenaihe ihmisen elämässä, se on lauluissa, runoissa ja kaikessa. Rakkaus ei kuole koskaan...
Molemminpuolinen rakkaudentunne ilmenee juurikin kuvaamallasi tavalla. Se sisältää vahvoja molemminpuolisia heijastuksia ja ykseydentunteen sekä itseen, että toiseen. Se on se äidin katse, josta on palanut jokaisen sieluun jälki -- niillä joilla on ollut hyvä äitisuhde. Se herää sisäisesti ja sen heijastaa myös toiseen, katsoo toista niin kuin äiti on katsonut itseä, yhteys itseen. Mitä pidemmälle rakkaussuhde kehittyy, sen syvemmälle heijastuksissa mennään, kunnes tulee sellainen piste, jossa pettyy toiseen, koska kukaan ei lopulta kykene tuota heijastusta kannattelemaan, jolloin rakkaudentunne muuttuu erilaiseksi, symbioottisen jakamisen tilalle tulee erillisyyden tunne, jota kannattelee muisto tuosta symbioosista, joka taas on heijastus siitä lapsuudensymbioosista. Jos tuo sisäinen äidin leima puuttuu tai se on vääristynyt, suhde ei voi edetä erilliseen vaiheeseen vaan se jää erilaisten valtakuvioiden kautta symbioosia epätoivoisesti etsiväksi torsoksi ... mutta se tunne, joka kannattelee koko suhdetta, ilmenee juurikin kuvaamallasi tavalla.
Universaali hyvää haluava ja hyvään pyrkivä voima, tunne josta kumpuaa usko itseen ja toiseen.
Hellä yhteenkuuluvaisuuden tunne ja yhteisen tunnemaailman jakaminen toisen kanssa on ehkä suurinta rakkautta. Joskus tulee syvä lämmin rakkauden tunne elämää kohtaan katsoessani vaikka uimarannalla leikkiviä lapsia, tai kaunista maisemaa. Joskus tulee lämmin tunne vierastakin ihmistä kohtaan hänen tehdessään virheen, näkiessäni hänen harmistuksensa ja nöyryytensä. On se erikoinen tunne, ei oikeastaan ole rajoittunut mihinkään erityiseen, ilmenee eri tavoin. :)
Niin, rakkautta ei voi rajata, se on kaikkialla vaikuttava voima. Siellä missä sitä on, ihmiset voivat hyvin ja jokainen tuntee olevansa yhteydessä niin itseensä kuin toisiinsa. Rakkaus on yhdistävä voima ja sillä ei ole rajoituksia, eikä rajoja.
Mulle se tarkoittaa järjen ja tunteen liittoa, jossa oma hyväksytty vajavuuteni kohtaa toisen samanlaisen.
Hyvin kiteytit. Minä tällaisena ja sinä tuollaisena. Siitä se lähtee :)
No, sitähän se loppuviimeksi ainakin parisuhteen kannalta katsottuna on. Järki toimii käytännöllisenä ohjaajana ja tunteet ohjaavat emotionaalisen puolen tarpeita. Rakkaus ottaa huomioon toisen tarpeet kaikilla osa-alueilla. Toinen hyväksytään sellaisena kuin hän on, toista ei yritetä muuttaa ja mukauttaa omia tarpeita vastaavaksi, annetaan toiselle vapautta olla itsenäinen suhteen sisälläkin, tehdä omat päätöksensä ja kunnioittaa niitä. Tärkeintä suhteessa on luottamus, kaikki perustuu siihen ja se on kaiken pohja. Rakkaus perustuu aina luottamukseen, sen puuttuminen johtaa ongelmiin.
Mun mielestä tärkeintä on rehellisyys - niin itseä kuin toista kohtaan.
Kyllä, vain rehellisyyden kautta voi luottamus syntyä, olet oikeassa, rehellisyys on luottamuksen edellytys.
Onko väärin olla samanaikaisesti rehellinen ja diplomaattinen? :)
Jos, diplomatia ei perustu rehellisyyteen on se valhe ja vilppi, toisin sanoen, valehtelet ja olet epärehellinen, et ansaitse toisen luottamusta. Sano suoraan vaan siitä hatusta, että voi prkle mikä hirvitys, eikä sovi sulle yhtään....tietysti kauniimmin kuin minä sen esitin ;))
:)
Olen kyllä perusrehellinen, mutta olen elänyt silleen että jos ei ole toiselle hyvää sanottavaa, niin en ainakaan sano mitään loukkaavaa. Siksi olen tietyissä tilanteissa sellainen kiertelijä ja kaartelija :)
Se on mun tapani arvostaa toisen ihmisen mieltymyksiä, tapoja ja tottumuksia. Pidän mölyt mahassani. Se on jonkinlaista puuttumattomuuspolitiikkaa mulle. Toisen hyväksymistä vaikka se söisi haarukalla kaurapuuroa, hih hih..
Niin kauan kun se ei ole mun etujen vastaista, tai uhkaa mun henkistä tai fyysistä terveyttä! Silloin iskee mullakin defenssit päälle.
Olet hieno ja hyvä ihminen. Onkohan sitten enemmänkin meidän naisten ominaisuus tuo jatkuva huomauttelu ja toisen vikojen kaivaminen ja suoraan sanominen ja loukkaaminen, vai onko sekin vaan luonne kysymys? Minulla ei pysy mölyt kyllä mahassa,, turpoan liikaa ja sitten pam! jälkiseurauksista huomaan aina, että pitää pureskella hyvin ja niellä piiiiitkäään .)
Hienosta en mee takuuseen, toi oli vaan tuo piirteeni :) Syntisäkki mä oon. En tiedä miesten vai naisten ominaisuus, mutta kiukustuminen alentanee kaikilla kynnystä vastahyökkäykseen ja loukkaantumiseen. Ehkä on parempi päästää höyryt pihalle kuin padota niitä sisälleenkään. Mikä ittelleen sopii parhaiten, niin silleen.
Pah, et mikään syntisäkki ole...ei noin saa ajatella. Hieno piirre olla diplomaattinen, mutta toinen kyllä huomaa läpinäkyvyyden sen kiertelyn ja kaartelun kautta, tai sitten täytyy olla tosi sokea tai narsisti, että kaikki menee läpi.
Pohdin yön yli kommenttiasi.. :) Sokeus-sana herätti ajatuksia. Meissä kaikissa taitaa olla hieman sitä vikaa että pelaamme omilla tutuilla pelisäännoillämme, joka johtaa törmäyskurssille sellaisen kanssa joka noudattaa muös rakkaita pelisääntöjään, mutta hieman erilaisia. (jollei kyseessä ole avarasydäminen ihminen)
Mietin tuota kiertely/kaarteluani, niin totta, olen joutunut tekemään sitä juuri sellaisyen kanssa jotka ovat olleet sokeita tunteilleni. Sitten on lukuisia ihmisiä joista olen aistinut että ymmärtävät noudattamani politiikan. Sitten on narskut, jotka ei mun kokemani mukaan ole sokeita, vaan tavallista tarkkanäköisempiä, ja haluavat oikein pureutua siihen mitä en halua sanoa. Puristaa sen tiedon ulos minusta. Siinä on samalla musta empaatin ja narskun ero; toinen kunnioittaa toisen politiikkaa, toinen jyrää tahtoaan läpi.