Hain teologiseen Helsinkiin, mutta nyt olen alkanut jänistää. Salaa melkein toivon, etten pääsisikään sisälle. Minulla on ihan järjetön esiintymis- ja sosiaalisten tilanteiden kammo. Minkälaista teologian opiskelu on käytännössä? Onko paljon esiintymisiä ja ryhmässä työskentelyä pakollisena?
Entä minkälaista porukkaa siellä yleisesti ottaen on? Ovatko opiskelutoverit itsevarmoja älykköjä, jotka tilanteessa kuin tilanteessa löytävät aina (oikeat) sanat ja uskaltavat myös sanoa ne? Esiintyykö teologian opiskelijoiden keskuudessa kilpailuhenkisyyttä, kunnianhimoisuutta ja ns. pätemisen tarvetta? Kaverini opiskelee oikiksessa, ja siellä ilmapiiri on hyvin kilpailuhenkinen ja kuulemma herkemmälle ihmiselle raskas. Luojan kiitos, etten itse ole kiinnostunut oikeustieteestä ;)
Entä miten on koulukiusaamisen laita? Olen itse entinen koulukiusattu, joten pohdin tällaisiakin asioita. Satun läheisteni kokemusten perusteella tietämään, että myös yliopistossa voi esiintyä kiusaamista, valitettavasti.
Sitten vielä kiinnostaisi tietää, ovatko teologian opiskelijat pääsääntöisesti uskovaisia. Ja että opiskeleeko teologisessa myös muiden uskontojen, kuin kristinuskon, edustajia? Onko ateisteja?
Millaista on opiskelu käytännössä?
1
1332
Vastaukset
- op
Ensimmäiset kaksi vuotta on pääasiassa perusopintoja, jotka tarkoittavat massaluennoilla (koko vuosikurssi yhdessä) istumista, tenttikirjan tai parin lukemista ja sitten näiden luentojen ja kirjojen tenttimistä. Klassiset kielet ovat lähempänä tavallista kielten opiskelua. Ryhmätyöskentelyä oli muistaakseni ensimmäisenä vuonna kahdessa kurssissa, esiintymistä ei juuri ollenkaan (jos ei välttämättä halua olla suuna päänä :D).
Porukkaa löytyy aivan laidasta laitaan. On juuri lukiosta tulleita, eläkeikää lähestyviä ja siltä väliltä. Löytyy itsevarmoja älykköjä, mutta kaikki eivät todellakaan ole. 200 aloittavaan mahtuu monenlaisia ihmisiä :) Kilpailuhenkiseksi en ole ilmapiiriä teologisessa kokenut, kaikkea muuta. Yksittäisiä pätijöitä tietysti on, mutta missäpä ei.
Koulukiusaamisesta en osaa sanoa, itse en ole törmännyt. Kun vuosikurssilla on 200 ihmistä, niin ei ehkä sellaista asetelmaa pääse niin helposti syntymään?
En osaa sanoa, ovatko teologian opiskelijat pääsääntöisesti uskovaisia, varmasti suuri joukko on, kun kerran papiksi teologian maisterin tutkinto tarvitaan. On fundamentalisteja, liberaaleja, agnostikkoja, ateisteja... Ketä nyt sattuu uskonto kiinnostamaan :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 918635
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on978633- 146993
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1756203Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585268En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234305Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54150- 384093
- 373869
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..743765