Korpoströn nopeusrajoitus

Korpoströmin ja rumarin välisessä salmessa saa monen kanssaveneilijän vihat niskoilleen, ajamalla sääntöjen mukaan. Salmessa on nopeusrajoitus, MUTTA, lisäkyltilssä kerrotaan että ei koske alle 7 m veneitä. Minulla on Korppoossa mökki ja salmessa tulee ajettua usein, yleensä n. 20 solmua lasissa. Siis täysin sääntöjen mukaan. Rumarin kohdalla hiljennän aallonmuodostuksen välttämiseksi aivan väylän varrella olevan sataman veneille.

Joten, ennen kuin heristätte nyrkkiä, lukekaan rajoituskyltit kunnolla.
4380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se helistäminen keilletään?

Äänestä

Siellä tehdään kyllä luvattoman paljon allookkoa, oli aika epämiellyttävää asioida tankkauslaiturilla.

Äänestä

Rumarissa yöpyneenä nämä huristelijat ovat kyllä todella kíusallisia. Suurin osa hiljentelee kun näkee että väylällä on veneitä parkissa, mutta sitten on näitä "oma napa ihana on, kattokaa kun tässä menen" ajattelijoita.. näille on sitä nyrkkiä edes turha heilutella, tykkäävät vaan

Äänestä
  • Rumar on paikka jossa ohiajavien pitäisi viimeistään tajuta hiljentää ja välttää aaltoja. Väylä menee arviolta 30 m päästä laiturista ja siinä osa todellakin painaa tyyliin "näättekste kuinka isot aallot mun veneestä tulee?!!!!" Voin kuvitella että myöhään illalla yöllä siinä painetaan surutta hanat kaakossa isoillakin jahdeilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaksksksk kirjoitti:

Korpoströmin ja rumarin välisessä salmessa saa monen kanssaveneilijän vihat niskoilleen, ajamalla sääntöjen mukaan. Salmessa on nopeusrajoitus, MUTTA, lisäkyltilssä kerrotaan että ei koske alle 7 m veneitä. Minulla on Korppoossa mökki ja salmessa tulee ajettua usein, yleensä n. 20 solmua lasissa. Siis täysin sääntöjen mukaan. Rumarin kohdalla hiljennän aallonmuodostuksen välttämiseksi aivan väylän varrella olevan sataman veneille.

Joten, ennen kuin heristätte nyrkkiä, lukekaan rajoituskyltit kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu