Outo turvalukko

Turvalukkoa vailla

Tampereen keskustassa kauppakadulla olevassa pienessä rautakaupassa, oli vain yhtä lajia turvalukkoa. Merkki DX DSG 6 Dulimex. Siinä tulee lukosta kaksi vierekkäin olevaa pyöreää tappia, jotka sitten menevät karmin vastakappaleeseen ja hoitavat lukitsemisen. Myyjä kehui avainta, joka on poikkileikkaukseltaan tähtimäinen, eli siinä on niitä lovipintoja neljään suuntaan. Myyjä sanoi, että niitä avainreiän päälle tulevia kilpiä on kaksi kappaletta, mutta kun sitä toista ei sitten löytynytkään paketista, sanoi myyjä, ettei niitä kuulukaan olla kuin yksi ulkopuolelle. Ja että ei sitä sisäavaimenreikää kaipaa kuin pelokkaat ämmät.
Kun siinä kilvessä kuitenkin on se läppä, joka käännetään siihen reiän päälle, kuten ikkunalukitsimien rei'issäkin, niin mielestäni se kilpi kyllä se sisäpuolen kilpi ja ulkopuolen kilpi puuttuu vallan.
Myyjä kertoi, että kyllä sitä lukkoa on myyty ja ihmiset ovat olleet tyytyväisiä. Kertoi vielä, että ihmisiä huiputetaan näillä markkinajohtajatuotteilla, vaikka monet ulkolaiset ovat paljon parempia.
Onko siis tämä DX-turvalukko hyvä? Ja entäs kun vertaa näihin mainittuihin Abloyhin ja Bodaan?

3

3049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhalukko-vanha-ukko

      Ko. lukko on käytännössä sama kuin Zeiss-Ikon turvalukko, joka oli valtalukko vielä -60 luvulla.

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Eihän turvalukkoa tms. avaimella avattavaa kuulu sisäpuolelta lukitakaan. Hätätilanteessa on päästävä ulos ilman avainten etsintää.


      • Osa-aikaeläkeläinen

        Luin huonosti. Ei ulkopuolella kuulu läppää avaimenreiän päällä olla. En ole missään turvalukossa sellaista nähnyt. Hyvin toimivat ilman ulkoläppääkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10791
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      11
      3459
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      231
      2334
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      2173
    5. Deodoranttiteollisuus

      Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin
      Jämsä
      3
      1640
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1174
    7. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1160
    8. 184
      1142
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      59
      1019
    10. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      77
      979
    Aihe