Jehovan todistajaksi?

iLéffus

Haluaisin tulla Jehovan todistajaksi, koska pidän joitaki oppeja kristillisempinä ku muitten suuntauksien oppeja. Toisaalta on myös oppeja joita en voi ymmärtää enkä pidä Raamattuun perustuvina ja sekös harmittaa, koska muuten jt-oppi olisi kuin suoraan Jumalan sanelema.

Esimerkkeinä ny vois mainita mm.

-1914 OPPI johon en oo päässy sisälle enkä ymmärrä tällästä vuosilukujen pyörittelyä ku sellasta ei tehdä Raamatussakaan eikä sanota tarkkaa aikaa sille milloin Jeesus tulee tai alkaa hallinnoida vai miten se ny oli...

-KIPPISTÄMISKIELTO on myös omituinen vaikka perusteena onki että sillä on alunalkaen ollu pakanallinen alkuperä. Mutta jos näin lähdetään pistämään asioita kieltolistalle, niin luulen että sinne päätyis aika moni asia esim. sauna, vihkisormus, tietokoneet... On mielestäni epäloogista sallia esim vihkisormus mutta samalla kieltää kippistäminen. Vähän kuin mitätöisi yhden käskyn kymmenestä.

-MAAILMANLOPUN ENNUSTUKSET eivät mun mielestä oo Raamatullisia eikä suvaittavia kristityille. Tätä perustelen sillä että Raamatus sanotaan jotenkin näin: jos profeetta Jumalan nimiin ennustaa eikä sitten ennustus tapahdukaan, on tää merkki väärästä profeetasta. Näin ollen ajattelen, että jt-järjestö on tehny törkeätä vääryyttä Jumalan nimis useammin ku kerran.

-EHTOOLLISEN VIETTOA en käsitä vaikka kerran kävin sitä kattomas valtakunnansalilla. Puheista lukuunottamatta en ymmärtäny perusteluja sellaselle ehtoollisen vietolle. En ymmärrä miksi seurakunta osallistuu ehtoolliseen, johon eivät kuitenkaan tavallaan osallistu. Vain pieni osa todella osallistuu eli nauttii ehtoollista. En vain löydä Raamatusta perusteluja tälläiselle toiminnalle koska Jeesus ei mielestäni käskenyt vain joitakuita nauttimaan ehtoollista ja muita uskovia katselemaan vierestä.

Tässä ny oli muutama jokka mua henkilökohtaisesti häiritsee ja ovat ns. epäkohtia jt-opissa. Jos näitä ei olisi tai ne tehtäisiin toisin niin ei olisi ongelmia liittyä Jehovan todistajiin. Tällä palstalla varmaan harva on aitoja todistajia mutta jos nyt satutte tän lukemaan niin vastatkaa perusteluineen kiitos. Muutkin toki kommatkaa puolesta taikka vastaan!

28

549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • salaisuus?

      Ensin kehut jt uskontoa ja heti perään heität liudan asioita joissa jt logiikka pettää pahasti...
      >Minä lapsuudesta jt mukana olleena voin sanoa, että jt uskonnossa ei ole mitään järkeä vaikka aina on mainostettu totuutta.

    • >> Haluaisin tulla Jehovan todistajaksi, koska pidän joitaki oppeja kristillisempinä ku muitten suuntauksien oppeja.

      On varmaan moniakin suuntauksia, joilla aina jokin oppi on paremmin perusteltu kuin muilla. Vartiotorniseuran opeissa on aina jokin koira haudattuna.

      Oletko miettinyt, miksi ihmeessä sinun ylipäätään pitää valita jokin suuntaus, jonka mukaan siitä lähtien alat ajattelemaan? Ainakaan Raamatusta et sellaiselle tukea saa.

    • koo.koo

      "Tällä palstalla varmaan harva on aitoja todistajia mutta jos nyt satutte tän lukemaan niin vastatkaa perusteluineen kiitos. Muutkin toki kommatkaa puolesta taikka vastaan!"

      Unohda hämääjäuskikset kokonaan, ja ryhdy ajatelemaan itse. Täällä on sen takia niin vähän jt, koska heidän satuilunsa torpedoidaan entisten jt taholta. Jos haluat kysyä wc-seurasta/jt, niin kysy vaikka Markku Meilolta.

      Jos ostat käytetyn auton, kummalta saat luotettavampaa tietoa: entiseltä omistajalta, vai autoa kauppaavalta jobbarilta. (vertaus ontuu, koska auto on konkreettista, mutta jessulit ym. satuhahmot ovat mielikuvitusta.)

    • nuevoja

      Kyse on markkinoinnista ja siihen sokeasta uskomisesta, kuka nyt omaa tuotettaan haukkuisi. Objektiivisemman kuvan saa, kun seuraa keskusteluja laajemmin.

    • Pidätkö jehovantodistajien verioppia tai karttamissääntöä kristillisinä oppeina?

      Veriopin takia voit kuolla, ja karttamissäännön mukaan jehovantodistajien tulee käytännössä hylätä täysi-ikäiset lapsensa jos nämä eroavat lahkosta. Sama toki toisinpäin, eli vanhempansa tulee myös käytännössä hylätä jos nämä eroavat lahkosta.

      Karttamissääntöä koskien ote kirjasta "Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa":

      "Vaikka jonkin välttämättömän perheasian hoito voikin joissakin harvinaisissa tilanteissa vaatia yhteydenpitoa, tällainen kanssakäyminen tulisi pitää mahdollisimman vähäisenä. Uskolliset kristityt perheenjäsenet eivät etsi tekosyitä voidakseen olla tekemisissä erotetun sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona."

      Jehovantodistajien verioppi pähkinänkuoressa:

      "ne jotka kunnioittavat elämää Luojalta saatuna lahjana, eivät yritä ylläpitää elämää ottamalla elimistöönsä verta."

      http://www.watchtower.org/fi/hb/article_01.htm

      Jehovantodistajien verioppia käsittelevä objektiivinen artikkeli "Verikysymys uudessa valossa":

      http://veljesseura.org/?q=node/68

    • Markku_Meilo

      >>Raamatussakaan eikä sanota tarkkaa aikaa sille milloin Jeesus tulee tai alkaa hallinnoida vai miten se ny oli...

      Jeesus ei tosiaan ollut kovin tarkka paluunsa ajankohdan suhteen, hän lupasi palata seuraajiensa elinaikana. Eli Jeesus lupasi palata suunnilleen ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan loppuun mennessä.

    • ewrtyuio

      Älä tee sitä virhettä!!!!
      Mieti ja tutki asioita avoimin mielin. Ne hienot lupaukset eivät pidä, sen voin kokemuksesta todistaa. Saat virheestäsi orjuuden ihmisten alaisuudessa. Jehova tulkinta myytti on palkkä alistuskeino.

    • Ei tiedä kukaan ei edespoika,ainoastaa Isä yksi tietää näin jeesus sanoo itse,siis valvokaa ja rukoilkaa sillä ette tiedä minähetkenä hän tulee. Joka toisin opetta on väärässä.

      • Markku_Meilo

        >>Ei tiedä kukaan ei edespoika,ainoastaa Isä yksi tietää näin jeesus sanoo itse,

        Raamatun mukaan Jeesus sanoi, ettei tiedä päivää ja vuorokaudenaikaa.

        >>siis valvokaa ja rukoilkaa sillä ette tiedä minähetkenä hän tulee. Joka toisin opetta on väärässä.

        Raamatun mukaan Jeesus lupasi palata seuraajiensa elinaikana, joka toisin opettaa, opettaa muuta kuin Jeesus palstan aiheen mukaisen Raamatun mukaan:

        ”Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä totisesti minä sanon teille: te ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.” (Matt. 10:23 UMK)

        "Sillä Ihmisen Pojan on määrä tulla Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan. Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan." (Matt. 16:27, 28 UMK)

        ”Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Matt. 24:34 UMK)

        ”Hän sanoi heille lisäksi: ’Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Jumalan valtakunnan jo tulleen voimassaan.’” (Mark. 9:1 UMK)

        "Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." (Mark. 13:30 UMK)

        "Mutta minä sanon teille totuudenmukaisesti: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Jumalan valtakunnan." (Luuk. 9:27 UMK)

        "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu." (Luuk. 21:32 UMK)

      • salaisuus?
        Markku_Meilo kirjoitti:

        Siis harhauskontappaja...aseinaan raamattu ja vt seuran julkaisut......jt jengi vapisee...

      • 20010

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus8.html

      • Markku_Meilo
        20010 kirjoitti:

        >>Lue viikunapuusta

        Olen lukenut useammankin kerran. Kun kerran menit sivuraiteelle, niin kerro ihmeessä miten viikunapuujuttu muuttaa lainaamieni raamatunjakeiden asiasisältöä?

        Ainakin oman ymmärrykseni mukaan yhteen sukupolveen mahtuu useampi viikunapuun vuodenkierto, joten en näe asiassa ongelmaa. Kerro ihmeessä jos käsitän viikunapuun vuodenkierron virheellisesti?

      • 20010
        20010 kirjoitti:

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus8.html

        Israel on ajanmerkki ja viikunapuu kuvaa Israelia.
        n.1900 juutalaiset elivät pakolaisina pakanakansojen keskuudessa, mutta Herra antoi heidän palata maahansa oman pyhän nimensä tähden. Vuonna 1948 Iraelin valtio perustettiin.

        Kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin suurin osa kansasta levitti tielle vaatteitaan ja toiset katkoivat puista oksia ja levittivät ne tielle.
        Kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään, ja ne jotka seurasivat häntä huusivat:
        "Hoosianna! Daavidin Pojalle!
        Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
        Hoosianna korkeuksissa!"

        Jeesus puhui fariseuksille ja kirjanoppineille tekopyhyydestä ja lopuksi hän puhui Jerusalemista:

        Jerusalem, Jerusalem! Sinä joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi!
        Kuinka usein olenkaan halunnut koota yhteen sinun lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Mutta te ette tahtoneet tulla.
        Kuulkaa siis: teidän huoneenne jää hyljätyksi.
        Sillä minä sanon teille: tästä lähtien te ette näe minua ennen kuin sanotte: " SIUNATTU OLKOON HÄN, JOKA TULEE HERRAN NIMESSÄ!"

        Suurin osa Israelin kansasta ei vielä tänäkään päivänä tunnusta Jeesusta, eivätkä ole sanoneet vielä noita sanoja. Kyllä heidän keskuudessaan on monia, jotka uskovat Jeesukseen.

        Koska meillä on tällainen toivo, toimimme hyvin avoimesti, emmekä tee niin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen, peitteen, etteivät Isaelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaa.
        Mutta heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy vielä tänäkin päivänä poistamatta vanhan liiton Kirjoituksia luettaessa, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
        Vielä tänäkin päivänä peite on heidän sydämensä päällä Moosesta luettaessa,
        mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois.

        Silloin he sanovat: " Siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimessä."
        He saavat kivisydämen sijaan lihasydämen, niin kuin jokainen joka syntyy Jumalan sanan ja Hengen kautta.
        Uskon, että Jeesuksen todistajat eivät ehdi käydä loppuun kaikkia Israelin kaupunkeja ennen kuin Herra tulee.

        En taida kirjoittaa enempää tästä aiheesta, koska Raamatusta jokainen voi itse lukea, ja tarkistaa mitä Herra sanoo.
        Minä uskon Herraan Jeesukseen, hän on minulle todistanut rakkautensa antamalla minulle synnit anteeksi ja hän on vastannut rukouksiini hyvinä aikoina ja monien vaikeiden tapahtumien keskellä. Olen saanut myös konkreettisesti kokea hänen läsnäolonsa, joka on niin ihana, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan.

        >>Israel on ajanmerkki ja viikunapuu kuvaa Israelia.

        Mistä tuo on tarkistettavissa?

        >>Uskon, että Jeesuksen todistajat eivät ehdi käydä loppuun kaikkia Israelin kaupunkeja ennen kuin Herra tulee.

        Kuulijansa, joita Jeesus tarkoitti, ovat kaikki kuolleet miltai kaksi vuosituhatta sitten (korostus minun):

        ”Kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä TOTISESTI MINÄ SANON TEILLE: TE ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.” (Matt. 10:23 UMK)

        >>...Raamatusta jokainen voi itse lukea, ja tarkistaa mitä Herra sanoo.

        Näin minäkin ajattelen. Erilaisia pelastuksia tarjoaville Raamatun teksti ei kelpaa sellaisenaan, siksi omaehtoinen raamatunluku on paikallaan.

        sanan tutkimista, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
        Olet oikeassa, omaehtoinen raamatunluku on paikallaan.
        Minä luen Raamattua ja tutkin sitä yksikseni paljon, olen tehnyt niin monta, monta vuotta.
        Olemme erehtyväisiä ihmisiä ja olen kyllä aralla tunnolla tämän suuren kirjan ääressä.

        Israel vaikka on nyt tosi pieni maa, on jatkuvasti polttopisteessä. Se mitä tapahtuu Israelissa kiinnostaa koko maailmaa, ja sillä on tosi paljon vihollisia. Se joutuu taistelemaan olemassaolostaan
        jatkuvasti, sitä ympäröi vihamieliset naapurit joka puolelta. Tapahtuhan maailmassa vaikka mitä, miljoonia ihmisiä murhataan, kuten esim. Ugandassa tai Sudanissa mutta eipä se tunnu maailmaa paljoa kiinnostavan. Israelilaiset ovat joutuneet omissa kaupungeissaan kohtaamaan itsemurhapommittajien iskuja, joissa on loukkaanut ja kuollut paljon ihmisiä, mutta maailman mielipide on, että heidän pitäsi nöyrästi ottaa vastaan kaikki iskut. Se uhataan hävittää maailman kartalta jne. Juutalaisten historia on täynnä kärsimystä ei mikään muu kansa ole kärsinyt yhtä paljon, heillä ei ollut edes kotimaata n. 1900 vuoteen.
        Profeetat ovat puhuneet Herran sanaa ja ennustukset ovat käyneet toteen.
        Jumala ei ole hylännyt kansaansa, ei ole ketään joka on voisi ottaa Israelin paikkaa, vaikka monet niin väittävät. Koko Raamattu puhuu Israelista ja Jerusalem tulee olemaan koko maailman pääkaupunki, kun Herra Jeesus ja pyhät tulevat hallitsemaan ne tuhannen vuotta.

        Kaiken takana on saatana, koska se tietää, että sillä on vähän aikaa ja se yrittää kaikin keinoin
        estää Messiaan takaisintuloa.
        Näin on ollut aina, esimerkkinä pienten lasten surmaaminen Jeesuksen syntymän jälkeen.
        Myös juutalaisten lähtö Egyptistä kertoo selvää kieltä saatanan aikeista estää juutalaisten pääsy luvattuun maahan ja faarao toteutti pahan tahtoa.

        >>Israel vaikka on nyt tosi pieni maa, on jatkuvasti polttopisteessä. Se mitä tapahtuu Israelissa kiinnostaa koko maailmaa, ja sillä on tosi paljon vihollisia. Se joutuu taistelemaan olemassaolostaan

        Siis tuoko on peruste sille, että Jeesus viikunapuuvertausta kertoessaan tarkoitti nykyistä Israelin valtiota?

        Samantasoisella logiikalla Jeesus tarkoitti Suomea; nuoruudessani kun kerrottiin vitsiä A. Karjalaisen puheesta, jossa hän tutulla englanninääntämyksellään toisti useampaan kertaan Suomen olevan pieni maa ja tulisi olla tarkkana, ettei Suomesta tulisi vielä pienempi maa.

        >>Profeetat ovat puhuneet Herran sanaa ja ennustukset ovat käyneet toteen.

        Kuten?

        >>Jumala ei ole hylännyt kansaansa,

        Tuopllaisen esittämisessä minulle olisi lähdettävä sen osoittamisesta, että jokin jumala on olemassa.

        >>Kaiken takana on saatana,

        Kuten yllä.

        >>>Tuopllaisen esittämisessä minulle olisi lähdettävä sen osoittamisesta, että jokin jumala on olemassa.

        Kaikki kunnia on Jumalan ja Karitsan! Meidän tehtävämme on kertoa ilosanomaa uskosta osattomille. Olen onnellinen, että minulle kerrottiin pelastuksesta, mutta tiedän kyllä, että ennen sitä Jumalan oli kuokkinut minun sydämeni maaperän, niin että hyvä siemen pääsi putoamaan sinne. Kukaan ihminen ei olisi saanut sitä aikaiseksi, vaan usko tuli Jumalan sanan kautta.
        Sanaa ei voi ymmärtää ilman Pyhää Henkeä.
        Ensiksi täytyy syntyä vedestä ja Hengestä, että pääsee sisälle Jumalan valtakuntaan.
        Sitten vasta alkaa ymmärtää mitä Raamatussa puhutaan sen mukaan mitä Pyhä Henki opettaa.
        Ei sokea voi sokeaa taluttaa, muuten molemmat lankeavat kuoppaan.

        >>Kaikki kunnia on Jumalan ja Karitsan!

        Oo-la-laa sille, vai miten se meni.

        >>Meidän tehtävämme on kertoa ilosanomaa uskosta osattomille.

        Eikä perustella kertomaamme millään järkevällä tavalla.

        >>Sanaa ei voi ymmärtää ilman Pyhää Henkeä.

        Eli se onkin PH kun puuttuu asiaan ja minä odottelen, turhaan sinä punnerrat.

        >>Ensiksi täytyy syntyä vedestä ja Hengestä, että pääsee sisälle Jumalan valtakuntaan.

        Hups, siihen loppui toivoni, olen syntynyt naisesta.

        >>Sitten vasta alkaa ymmärtää mitä Raamatussa puhutaan sen mukaan mitä Pyhä Henki opettaa.

        Esittämäsi mukaan mulla ei ole sentinkään toivoa. Jotkut uskikset osaavat todella rajata epäloogisen ajattelun omiin hoteisiinsa.

        >>Ei sokea voi sokeaa taluttaa, muuten molemmat lankeavat kuoppaan.

        Mulla on ihan ikänäkö, en kaipaa (toistaiseksi) taluttajaa.

        Fariseusten joukossa oli Nikodemus-niminen mies, juutalaisten hallitusmiehistä.

        Hän tuli Jeesuksen luo yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Eihän kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssaan."
        Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: JOKA EI SYNNY UUDESTI,
        YLHÄÄLTÄ, SE EI VOI NÄHDÄ JUMALAN VALTAKUNTAA.

        Nikodemus kysyi: "Kuinka ihminen voi vanhana syntyä?
        Ei kai hän voi mennä äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan?

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totyisesti minä sanon sinulle: JOS JOKU EI SYNNY VEDESTÄ JA HENGESTÄ, HÄN EI VOI PÄÄSTÄ SISÄLLE JUMALAN VALTAKUNTAAN.

        Mikä lihasta (vanhemmista) on syntynyt, on liha,
        ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. (Jumalan lapsi on syntynyt Hengestä)

        Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle, TEIDÄN TÄYTYY SYNYTÄ UUDESTI, YLHÄÄLTÄ.

        Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Näin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.

        Nikodemus kysyi häneltä: "Kuinka tämä kaikki voi tapahtua?"

        Jeesus vastasi: "Etkö sinä, joka olet Israelin opettaja, ymmärrä tätä?"

        Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme siitä, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.

        Jos, ette usko, kun minä puhun teille maallisista asioista, kuinka sitten voisitte uskoa, jos puhun teille taivaallisista?

        Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka tuli alas taivaasta, Ihmisen Poika.

        Ja niin kuin Mooses korotti käärmeen autiomaassa, niin on IHMISEN POIKA KOROTETTAVA,
        ETTÄ JOKAISELLA, JOKA USKOO HÄNEEN OLISI IANKAIKKINEN ELÄMÄ.

        SILLÄ NIIN ON JUMALA MAAILMAA RAKASTANUT, ETTÄ HÄN ANTOI AINUTSYNTYISEN POIKANSA, ETTEI YKSIKÄÄN, JOKA HÄNEEN (JEESUKSEEN) USKOO, JOUTUISI KADOTUKSEEN,
        VAAN HÄNELLÄ OLISI IANKAIKKINEN ELÄMÄ.

        Ei JUMALA LÄHETTÄNYT POIKAANSA MAAILMAAN TUOMITSEMAAN MAILMAA,
        VAAN SITÄ VARTEN,
        ETTÅ MAAILMA PELASTUISI HÄNEN KAUTTAAN.

        JA TÄMÄ ON TUOMIO:
        VALO (Jeesus) ON TULLUT MAAILMAAN,
        MUTTA IHMISET RAKASTIVAT PIMEYTTÄ ENEMMÄN KUIN VALOA,
        SILLÄ HEIDÄN TEKONSA OLIVAT PAHOJA.

        SILLÄ JOKAINEN, JOKA TEKEE PAHAA,
        VIHAA VALOA EIKÄ TULE VALOON,
        ETTEIVÄT HÄNEN TEKONSA PALJASTUISI.

        MUTTA SE, JOKA TOIMII TOTUUDEN MUKAAN,
        TULEE VALOON,
        JOTTA KÄVISI ILMI, ETTÄ HÄNEN TEKONSA OVAT JUMALASSA TEHDYT".

        >>>>Hups, siihen loppui toivoni, olen syntynyt naisesta.
        (mikä lihasta on syntynyt, on liha)
        sitten sinulta puuttuu se tärkein "sinun täytyy syntyä uudesti, ylhäältä". ( syntyä Hengestä)
        Nimesi kirjoitetaan elämän kirjaan ja taivaassa syntyy suuri ilo.

      • 30

        "Nimesi kirjoitetaan elämän kirjaan"

        - Raamattu tuntee ainoastaan tapauksia, että se pyyhiutään.

      • 20010
        30 kirjoitti:

        "Nimesi kirjoitetaan elämän kirjaan"

        - Raamattu tuntee ainoastaan tapauksia, että se pyyhiutään.

        Ilm. 13:8 Sitä (petoa) kumartavat kaikki maan päällä asuvaiset- kaikki ne, joiden nimi ei ole kirjoitettuna maailman perustamisesta alkaen teurastetun Karitsan (Jeesuksen) elämänkirjaan.
        Ilm. 20:15 Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjasta kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen.

        Ennen kuin riennät vastaamaan omiin kysymyksiisi:

        >>>>Israel vaikka on nyt tosi pieni maa,

        >>Siis tuoko on peruste sille, että Jeesus viikunapuuvertausta kertoessaan tarkoitti nykyistä Israelin valtiota?

        >>>>Profeetat ovat puhuneet Herran sanaa ja ennustukset ovat käyneet toteen.

        >>Kuten?

        >>>>Jumala ei ole hylännyt kansaansa,

        >>Tuopllaisen esittämisessä minulle olisi lähdettävä sen osoittamisesta, että jokin jumala on olemassa.

        >>>>Kaiken takana on saatana,

        >>Kuten yllä.

        ********************************************************************

        >>>>Ensiksi täytyy syntyä vedestä ja Hengestä, että pääsee sisälle Jumalan valtakuntaan.

        >>Fariseusten joukossa oli Nikodemus-niminen mies, juutalaisten hallitusmiehistä.

        >>Hän tuli Jeesuksen luo yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Eihän kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssaan."
        Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: JOKA EI SYNNY UUDESTI,
        YLHÄÄLTÄ, SE EI VOI NÄHDÄ JUMALAN VALTAKUNTAA.

        Mennään eteenpäin sitten kun olemme päässeet vaiheeseen, jossa on selvitetty, että on olemassa jumala. Muussa tapauksessa homma on pelkkää kehäpäätelmää, joka ei johda mihinkään.

      • 30
        20010 kirjoitti:

        Ilm. 13:8 Sitä (petoa) kumartavat kaikki maan päällä asuvaiset- kaikki ne, joiden nimi ei ole kirjoitettuna maailman perustamisesta alkaen teurastetun Karitsan (Jeesuksen) elämänkirjaan.
        Ilm. 20:15 Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjasta kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen.

        Siis: nimi on kirjoitettu, ellei sitä pyyhitä. Kyse oli pyyhkimisestä.

        Siihen en ota kantaa, milloin nimi voidaan pyyhkiä.

    • iLéffus

      Joo, ehkä se on todettava että en ehkä löydä hengellistä tyydytystä jt-uskosta tai muistakaa suuntauksista. On se loppujenlopuksi aika tyhmää että pitäis alkaa ajatella jonku suuntauksen määrittelemien ajatusten mukaan, niin ku tässä ketjussa joku sanoikin. Ainahan nää suuntaukset on jonkun ihmisen alkuunpanemia ja sekin on herättäny ristiriitaisia tunteita, koska mehän noudatetaan jonkun ihmisen käskyjä eikä Jumalan käskyjä.

      Kiitti vastanneille, saitte mut ajattelemaan asioita ja ainakin nyt toistaiseksi en oo liittymäs todistajiin. Ei se vaan tarkemmin mietittynä palvele mun hengellisiä tarpeita. Ja ehkä taustalla olis pieni tarve kuulua johonkin yhteisöön...

    • aivoittelua

      ">muuten olisi kuin suoraan Jumalan sanelema "tämä torni"

      • iLéffus

        Kuten jo sanoin. Edellisen viestin viimenen lause varmaan kertonee vastauksen tähän eli : "Ja ehkä taustalla olis pieni tarve kuulua johonkin yhteisöön..."

      • pitävyyden
        iLéffus kirjoitti:

        Kuten jo sanoin. Edellisen viestin viimenen lause varmaan kertonee vastauksen tähän eli : "Ja ehkä taustalla olis pieni tarve kuulua johonkin yhteisöön..."

        " tarve kuulua johonkin yhteisöön...

    • jjyyy

      nyt ihminen ryhtiä. se lahko on niin syvältä kuin olla ja voi. josa liityt siihen niin tuet ihmisarvon loukkaamista muun muassa. todistajat hylkäävät vaikka lapsensa jos se eroaa lahkosta. antavat vaikka lapsensa kuolla jos verensiirto on ainoa keino pelastaa se. lahko valehtelee minkä ehtii ja muuttaa oppejaan. russelin haudalla on pyramidi, se kuvaa hyvin verkostomarkkinointia.

      EHDOTON EI JEHOVAN TODISTAJIEN LAHKOLLE!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      550
      2112
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      386
      1709
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1539
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1408
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1116
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1092
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1077
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      858
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      12
      833
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      823
    Aihe