Ekan kerran sain piirasta näin: Äiti teki omenapiirakkaa. Sainpa siitä sitten palasen maistaa, minäkin.
mun eka kerta
olkaapa hyvät
28348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muisto likkakaverin ensikerrasta.
Oltiin jotain 16- 17 ikäisiä ja likalla oli käsitys, että
siitintä ei saa liikuttaa edestakaisin, se saattaa laueta ja
hän tulee raskaaksi, kun kortonkiakaan ei ollut,
muutoin voi paritella huoletta.
Vähäisen suostuttelun jälkeen oltiin ilman housuja ja
työnsin kaluni reikään, ehtona etten liikuttanut sitä.
Siinä oltiin aikansa, tunsin kuinka likan tuhero kävi
kosteammaksi, jopa sydämmen lyönnit tuntu
terskassa, mutta en liikuttanut, kun lupasin,
työnsin vain syvemmälle.
Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun hän
alkoi läähättään, ravisteleen pyllyään ja sai
kostean orkun.
Ei sitä kestänyt minunkaan kalu, vaan kuti karkasi
samaan matkaan.
Pois oli siitin kiskaistava herkuimmalla hetkellä,
eikä takaisinkaan voinut työntää.
Seuraaviksi kerroiksi hankin paketin kortonkeja,
niitä oli aina mukana ja sitten sai liikuttaa, vaikka
hyvää se oli liikuttamattakin.
Minkälaisia on kokemukset toisilla ensimmäisistä kerroista.
Eka kertani oli sellainen että baarissa nainen tuli istumaan viereeni ja alkoi hivellä reittäni. Sovittiin hinnasta ja mentiin naisen asunnolle. Riisuiduimme ja kävin sängylle selälleni. Nainen alkoi hyväillä kulliani, laittoi kortsun ja otti sen sitten suuhun, minä hiplailin hänen pillua. Pian nainen istuutui kyrvälleni ratsastamaan ja minä puristelin hänen tissejä samalla. Jonkin ajan päästä nainen nousi päältäni, otti kortsun pois ja runkkasi minut loppuun.
Tälläinen oli minun eka ja toistaiseksi ainoa kertani.