Heipparallaa.
Olen 17-vuotias tyttö. Mulla on mennyt viimeiset 2 vuotta päin persettä. 15-vuotiaana sairastuin lievään paniikki/ahdistushäiriöön, ja siitä lähtien olen ollut sisäänpäin kääntynyt ja arka muiden ihmisten parissa. Aloitin vuosi sitten lukion, josta ei tullut yhtikäs mitään, koska en ollut ikinä koulussa. Lopetin siis lukion ja hain ammattikoulun puolelle, aloitan ensi kuussa. Ja uusi koulu ei kiinnosta minua ollenkaan, ei sitten yhtään. Oikeastaan mikään ei kiinnosta enää, sillä kaikki menee kuitenkin perseelleen.
Alkuvuodesta rakas isoäitini kuoli. Sen jälkeen äitini oli masentunut pitkään, joka veti myös minua maahan. Isä aloitti juopottelun yli vuosi sitten ( lievittääkseen suurta stressiä kuulemma...) ja eräs ilta tässä kuukausi sitten hän kännipäissään löi äitiäni. Hän on joka ilta kännissä. Tunnen häntä kohtaan suurta vihaa. En haluaisi olla hetkeäkään kotona, mutta missä muuallakaan voisin olla? Lisäksi isäni firma menee laman takia konkurssiin ja meiltä meni asunto alta. Joudumme muuttamaan pieneen koppiin, minä, äiti ja isä. Isä varmaan jonain iltana vedettyään perseet pimahtaa, ampuu meidät ja sitten itsensä... Lisäksi vanhemmat eivät tue minua missään, päinvastoin, painavat minua joka asiassa alas.
Minulla on kaksi kaveria, mutta he ovat sellaisia, joille en voi avautua... Olen ihan yksin ja minulla on jatkuvasti paha mieli. Päässäni on sellainen nappi, että kun olen muiden seurassa, napsautan sen päälle ja olen "iloinen" ja sitten yksin ollessani olen oma itseni taas eli surullinen ja masentunut....Se on yllättävän helppoa.
En ole edes varma miksi kirjoitin tämän tekstin tänne. Ehkä tämä oli joku avunhuuto? Onko olemassa samassa tilanteessa olevia ihmisiä jonka kanssa voisi keskustella? Miten löytäisin apua ja helpotusta? En uskalla avautua kenellekkään, jonka tunnen. h e l p me.
Olen 17-vuotias tyttö. Mulla on mennyt viimeiset 2 vuotta päin persettä. 15-vuotiaana sairastuin lievään paniikki/ahdistushäiriöön, ja siitä lähtien olen ollut sisäänpäin kääntynyt ja arka muiden ihmisten parissa. Aloitin vuosi sitten lukion, josta ei tullut yhtikäs mitään, koska en ollut ikinä koulussa. Lopetin siis lukion ja hain ammattikoulun puolelle, aloitan ensi kuussa. Ja uusi koulu ei kiinnosta minua ollenkaan, ei sitten yhtään. Oikeastaan mikään ei kiinnosta enää, sillä kaikki menee kuitenkin perseelleen.
Alkuvuodesta rakas isoäitini kuoli. Sen jälkeen äitini oli masentunut pitkään, joka veti myös minua maahan. Isä aloitti juopottelun yli vuosi sitten ( lievittääkseen suurta stressiä kuulemma...) ja eräs ilta tässä kuukausi sitten hän kännipäissään löi äitiäni. Hän on joka ilta kännissä. Tunnen häntä kohtaan suurta vihaa. En haluaisi olla hetkeäkään kotona, mutta missä muuallakaan voisin olla? Lisäksi isäni firma menee laman takia konkurssiin ja meiltä meni asunto alta. Joudumme muuttamaan pieneen koppiin, minä, äiti ja isä. Isä varmaan jonain iltana vedettyään perseet pimahtaa, ampuu meidät ja sitten itsensä... Lisäksi vanhemmat eivät tue minua missään, päinvastoin, painavat minua joka asiassa alas.
Minulla on kaksi kaveria, mutta he ovat sellaisia, joille en voi avautua... Olen ihan yksin ja minulla on jatkuvasti paha mieli. Päässäni on sellainen nappi, että kun olen muiden seurassa, napsautan sen päälle ja olen "iloinen" ja sitten yksin ollessani olen oma itseni taas eli surullinen ja masentunut....Se on yllättävän helppoa.
En ole edes varma miksi kirjoitin tämän tekstin tänne. Ehkä tämä oli joku avunhuuto? Onko olemassa samassa tilanteessa olevia ihmisiä jonka kanssa voisi keskustella? Miten löytäisin apua ja helpotusta? En uskalla avautua kenellekkään, jonka tunnen. h e l p me.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tarvitset poikaystävän viemään sinut pois.
.. paniikkihäiriöösi?
Onko hoitosuhdetta?
Onko sinulla jotain lähisukulaista, tätiä, setää, enoa, joka voisi auttaa sinua, niin että esim. voisit muuttaa hänen luo asumaan vaikka väliaikaisesti.
Olet kyllä alaikäinen, mutta jos vanhempasi eivät pane hanttiin, voit muuttaa vaikka opiskelijakämppään, saat asumistukea.
Kannattaisi hakea apua nuorisopsykiatrian polilta, jos sellainen on kotikaupungissasi tai sitten terveyskeskuksesta.
Se on monilla juuri noin kuin sinullakin että täytyy esittää muille että kaikki on ihan hyvin, vaikkei oikeasti olekaan. On vaikea myöntää muille että voi huonosti.
Elämäntilanteesi vaikuttaisi nyt sellaiselta että sinun pitäisi siitä päästä mahdollisimman pian mahdollisimman kauas. Ainakin heti sitten kunhan täytät 18v. Mieti jo valmiiksi kaikki muuttamisasiat ym. jotta voit sitten toteuttaa sen kunhan aika on oikea. Ja kerro vanhemmillesi siitä asiasta ajoissa ettei se tule yllätyksenä niille.
Kirjoita minulle jos haluat jutella jotain:
darksoul
[email protected]
(liitä nimi loppuosaan)