Sitä tulee aina välillä mietittyä, että onko kaikki mutterit kohdallaan. No ei ainakaan kaikki, se on varma, mutta kenellä olisi. Skitso, asperger, mikälie, yritän saada selkoa asialle. Kerronpa ittestäni asioita, jotka saattavat liittyä tähän:
Olen aina viettänyt paljon aikaa yksin ja viihdyn yksinäisyydessä todella hyvin. En tosin ole tyytyväinen jatkuvaan yksinäisyyteenkään, se on itseasiassa ehkä suurin ongelma minulle, että ei ole yhtään ystävää, ei ole oikeastaan koskaan ollutkaan. Ei ainakaan ketään, ketä voisin varsinaiseksi ystäväksi tai edes kaveriksi kutsua. Sen lisäksi, että sosiaaliset taitoni ovat kovin heikot, kaveripiirin luomista hidastaa myös se, että monet ihmiset saavat minut hyvin ärsyyntyneeksi käytöksellään, tarkemmin ottaen tyhmyydellään, yksinkertaisuudellaan ja ennalta-arvattavuudellaan. Koen itseni välillä aika ylimieliseksi sen takia ja se pistää vituttamaan myös.
Olen aika älykäs (siis itse en tätä allekirjoita tai kommentoi, mutta muut ovat tätä toitottaneet) ja todella pikkuvanha ikäisekseni (19). Minua ärsyttää itseänikin, kuinka kypsä käytökseni on. Ehkä pari ikäistäni ihmistä olen tavannut, joiden kanssa on tuntenut, että ollaan jotenkin samalla taajuudella. Tiedä kyllä, että heitä/teitä on enemmänkin, mutta harvemmin törmäilen. Tulen paremmin toimeen keski-iän reippaasti ylittäneiden kanssa. Aika usein unohdan, että olen vain 19 ja luulen, että olen jo vanha, katkeroitunut pappa, joka kertoo elämänviisauksiaan ja -tyhmyyksiään, kiroten ihmisten järjettömyyttä mökissään keskellä kuusimetsää.
Potentiaalisesti, varsinaisiksi skitsofreenisiksi oireiksi olen havainnut sekalaiset ja nopeasti muuttuvat ajatukset, yksittäisen asian toistuvan ajatuksissa ja häiritsevän muuta ajattelua, satunnaiset paranoidit ajatukset (harvemmin). Joskus tulee sellanen fiilis, että nyt joku asia on huonosti, vaikka toteankin sen järjettömäksi ajatukseksi. Äänet saa minut usein levottomaksi. Esim. jos kuuntelen musiikkia ja tulee taustamelua, se alkaa ärsyttämään suunnattomasti. Korkeat äänet ovat tosi ärsyttäviä. Valokin aiheuttaa aika kovaa ärsytystä. Jos aurinko paistaa suht kirkkaasti ja on kaupungin ääniä, tuntuu kuin aistit ei oiken toimisi ollenkaan ja tosi hankala olla. En tiedä mitä kaikkea skitsofrenia, autismin alalajit jne pitää sisällään.
Olen myös erittäin tarkka asioissa. Perfektionismi, se on kans yks mielen kirous. Värit, muodot pitää olla harmoniassa. Ruuan maku pitää olla täydellinen. Olen hyvin, hyvin itsekriittinen ja näen itseni usein objektiivisesti. En tunteile paljoa, omille asioille en itke koskaan. Olen kuitenkin nauravainen ja tyytyväinen aika useinkin, vitutuskausi iskee aina välillä. En ymmärrä muidenkaan ihmisten tunteilua.
Mielenkiinnon kohteet ovat musiikin tuottaminen ja kuuntelu, tietokoneet, kielet, historia, strategiapelit, tiede, elektroniikka, kauniiden luontomaisemien metsästys, matematiikka ja fysiikka, kokkaaminen, pohtiminen ja analysointi yleensä, vaatteiden istuvuus ja väriharmonia. Tämmösiä mahdollisimman nörttimäisiä ja OCD-maisia. En kuitenkaan siivoa melkein yhtään ja pesen vaatteita tosi huonosti. Oma kämppää on joko sekamelska tai sitten olen karsinut niin paljon tavaroita pois, että ei ole mitään mistä sotkea.
Sosiaalinen kanssakäyminen ja sellaiset monille hyvin yksinkertaiset ja arkiset asiat, kuten miten varaan ajan lääkärille tuottavat melko suuria vaikeuksia. Olen tietyllä tavalla aika näppärä käyttämään kieltä jne, mutta jos pitäisi muuten vaan puhua jotain, ei siitä tule yhtään mitään. Joudun väkipakolla vääntämään suusta jotain, jos tilanne välttämättä niin vaatii. En vain koe tarvetta. Säästä tai työstä/koulusta tai perheasioista puhuminen ei kiinnosta pätkän vertaa. Minulla ei vaan kiinnostuksen aiheet mene yhteen monenkaan ihmisen kanssa. Olen myös huomannut, että en monasti tajua simppeleitä asioita, ajattelen aina vaikeamman kautta ja muutenkin tiettyjen asioiden tajuaminen vie ehkä keskivertoa kauemmin, en osaa ottaa esimerkkiä.
Pikaisesti historian havinaa; olen ollut psykiatrisella osastolla vastentahtoisesti, syinä "vakava masennus ja psykoottinen oireilu". Kaikki tosin pitivät minua ihan terveenä nuorena miehenä osastolla, lukuunottamatta jotain huoneen epäsiisteyttä jne. Yläasteaikana oli kova masennus, itsemurhasuunnitelmia, myös aggressiivisia ajatuksia muita ihmisiä kohtaan. Vanhemmat erosivat, kun olin pieni, äidillä jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia, jonka kanssa asuin. Käytin huumeita jossain vaiheessa, alkoholia vain satunnaisesti, mutta hyvin humalanhakuisesti. Oli hyvin addiktoitunut tietokonepeleihin. En syönyt, enkä nukkunut tarpeeksi. Muutenkin väliinpitämätön. Lääkkeitä en ole koskaan syönyt.
No joo, eiköhän siinä tarpeeksi tekstiä. Kiitos, jos jaksoit lukea tai edes yritit. Mitä olet tästä mieltä?
Olen aina viettänyt paljon aikaa yksin ja viihdyn yksinäisyydessä todella hyvin. En tosin ole tyytyväinen jatkuvaan yksinäisyyteenkään, se on itseasiassa ehkä suurin ongelma minulle, että ei ole yhtään ystävää, ei ole oikeastaan koskaan ollutkaan. Ei ainakaan ketään, ketä voisin varsinaiseksi ystäväksi tai edes kaveriksi kutsua. Sen lisäksi, että sosiaaliset taitoni ovat kovin heikot, kaveripiirin luomista hidastaa myös se, että monet ihmiset saavat minut hyvin ärsyyntyneeksi käytöksellään, tarkemmin ottaen tyhmyydellään, yksinkertaisuudellaan ja ennalta-arvattavuudellaan. Koen itseni välillä aika ylimieliseksi sen takia ja se pistää vituttamaan myös.
Olen aika älykäs (siis itse en tätä allekirjoita tai kommentoi, mutta muut ovat tätä toitottaneet) ja todella pikkuvanha ikäisekseni (19). Minua ärsyttää itseänikin, kuinka kypsä käytökseni on. Ehkä pari ikäistäni ihmistä olen tavannut, joiden kanssa on tuntenut, että ollaan jotenkin samalla taajuudella. Tiedä kyllä, että heitä/teitä on enemmänkin, mutta harvemmin törmäilen. Tulen paremmin toimeen keski-iän reippaasti ylittäneiden kanssa. Aika usein unohdan, että olen vain 19 ja luulen, että olen jo vanha, katkeroitunut pappa, joka kertoo elämänviisauksiaan ja -tyhmyyksiään, kiroten ihmisten järjettömyyttä mökissään keskellä kuusimetsää.
Potentiaalisesti, varsinaisiksi skitsofreenisiksi oireiksi olen havainnut sekalaiset ja nopeasti muuttuvat ajatukset, yksittäisen asian toistuvan ajatuksissa ja häiritsevän muuta ajattelua, satunnaiset paranoidit ajatukset (harvemmin). Joskus tulee sellanen fiilis, että nyt joku asia on huonosti, vaikka toteankin sen järjettömäksi ajatukseksi. Äänet saa minut usein levottomaksi. Esim. jos kuuntelen musiikkia ja tulee taustamelua, se alkaa ärsyttämään suunnattomasti. Korkeat äänet ovat tosi ärsyttäviä. Valokin aiheuttaa aika kovaa ärsytystä. Jos aurinko paistaa suht kirkkaasti ja on kaupungin ääniä, tuntuu kuin aistit ei oiken toimisi ollenkaan ja tosi hankala olla. En tiedä mitä kaikkea skitsofrenia, autismin alalajit jne pitää sisällään.
Olen myös erittäin tarkka asioissa. Perfektionismi, se on kans yks mielen kirous. Värit, muodot pitää olla harmoniassa. Ruuan maku pitää olla täydellinen. Olen hyvin, hyvin itsekriittinen ja näen itseni usein objektiivisesti. En tunteile paljoa, omille asioille en itke koskaan. Olen kuitenkin nauravainen ja tyytyväinen aika useinkin, vitutuskausi iskee aina välillä. En ymmärrä muidenkaan ihmisten tunteilua.
Mielenkiinnon kohteet ovat musiikin tuottaminen ja kuuntelu, tietokoneet, kielet, historia, strategiapelit, tiede, elektroniikka, kauniiden luontomaisemien metsästys, matematiikka ja fysiikka, kokkaaminen, pohtiminen ja analysointi yleensä, vaatteiden istuvuus ja väriharmonia. Tämmösiä mahdollisimman nörttimäisiä ja OCD-maisia. En kuitenkaan siivoa melkein yhtään ja pesen vaatteita tosi huonosti. Oma kämppää on joko sekamelska tai sitten olen karsinut niin paljon tavaroita pois, että ei ole mitään mistä sotkea.
Sosiaalinen kanssakäyminen ja sellaiset monille hyvin yksinkertaiset ja arkiset asiat, kuten miten varaan ajan lääkärille tuottavat melko suuria vaikeuksia. Olen tietyllä tavalla aika näppärä käyttämään kieltä jne, mutta jos pitäisi muuten vaan puhua jotain, ei siitä tule yhtään mitään. Joudun väkipakolla vääntämään suusta jotain, jos tilanne välttämättä niin vaatii. En vain koe tarvetta. Säästä tai työstä/koulusta tai perheasioista puhuminen ei kiinnosta pätkän vertaa. Minulla ei vaan kiinnostuksen aiheet mene yhteen monenkaan ihmisen kanssa. Olen myös huomannut, että en monasti tajua simppeleitä asioita, ajattelen aina vaikeamman kautta ja muutenkin tiettyjen asioiden tajuaminen vie ehkä keskivertoa kauemmin, en osaa ottaa esimerkkiä.
Pikaisesti historian havinaa; olen ollut psykiatrisella osastolla vastentahtoisesti, syinä "vakava masennus ja psykoottinen oireilu". Kaikki tosin pitivät minua ihan terveenä nuorena miehenä osastolla, lukuunottamatta jotain huoneen epäsiisteyttä jne. Yläasteaikana oli kova masennus, itsemurhasuunnitelmia, myös aggressiivisia ajatuksia muita ihmisiä kohtaan. Vanhemmat erosivat, kun olin pieni, äidillä jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia, jonka kanssa asuin. Käytin huumeita jossain vaiheessa, alkoholia vain satunnaisesti, mutta hyvin humalanhakuisesti. Oli hyvin addiktoitunut tietokonepeleihin. En syönyt, enkä nukkunut tarpeeksi. Muutenkin väliinpitämätön. Lääkkeitä en ole koskaan syönyt.
No joo, eiköhän siinä tarpeeksi tekstiä. Kiitos, jos jaksoit lukea tai edes yritit. Mitä olet tästä mieltä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten muka jätit lääkkeet ottamatta osastolla?
Syljin pois. Myöhemmin kerroin siitä heille, mutta siinä vaiheessa he olivat vakuuttuneita, etten tarvitse lääkkeitä. Tosin silti olivat valmis heti niitä antamaan, jos muuttaisin mieleni.
No et todellakaan kuullosta skitsolta. Varmaan äitisi ongelmat ovat kuitenkin vaikuttaneet sinuun jonkin verran. Ajattelet aika monimutkaisesti asioista ja eihän siinä ole mitään pahaa, mutta "yksinkertaistaminen" voi auttaa. Olen huomannut että mielenterveysongelmiin liittyy usein se että asioita, itseään, muiden reaktioita miettii ja kelaa tosi paljon. Jotkut ihmiset, tasapainoisemmat sellaiset, ovat vaan mitä ovat eivätkä niin paljon mieti näitä asioita. Helpomman olon voi saada itselleen vähän harjoittelemalla, meditaatio voi olla hyvä keino. Tai vaan päättämällä ettei kelaa turhia asioita, elää hetkessä.
Olet perfektionisti, viittaa siihen että sinulla on kovia vaatimuksia itseäsi kohti. Muista olla kiltti itsellesi! Ja hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Vaikutat tosi fiksulta ja kaikin puolin "normaalilta" :-). Jos olet vain 19 olet niin oman itsesi alkutaipaleella että ei ihmekään jos jokin tuntuu ongelmalliselta. Mitä enemmän tulee ikää ja mitä enemmän oppii itsestään sitä helpommaksi ja tasapainoisemmaksi elämä yleensä muuttuu. Uskon että näin käy sinun kohdallasi! Muista luottaa itseesi äläkä anna muiden määritellä sitä oletko terve vai sairas. Kaikkea hyvää sulle!