Taivas ja Helvetti

Mikä on lestadiolaisen perustelu siihen että Lestadiolainen menee taivaaseen ja kaikki muut ihmiset helvettiin?

Mielestäni on naurettavaa, että herra lestadius, jonka hengen perintöä koko uskonto on, laati säännön, että minä olen tuleva pelastumaan ja muut, jotka eivät minuun usko, joutuvat helvettiin! Lestadius taisi olla aika itsekeskeinen mies!

Tämä asia tuli esille, kun olin pieni poika ja olin leikkimässä serkuillani, jotka sattuivat olemaan lestadiolaisia. Siinä sitte serkkupoika alkaa selittään: "sinä et pääse taivaaseen, minä vain pääsen" kysyin serkulta että miksen? Se sano, että kysy vaikka meidän äitiltä.
Tästä on itselleni jäänyt ikävät muistot.
231384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Minusta on hyvin terve ajatus, että Jumala tahtoo koota omansa yhteen. Kun mä oon seurannut kuinka "VL lestojakin" yritetään hajottaa, ihan samaan tilaan kun ulkopuoliset ovat. No sitä en kyllä tiedä, onko jossain lahkossa eksynyt Jumalan lapsi, mutta häntä tulisi kutsua pois.

Kristinoppia: Jumalan tahto on koota omansa yhteen. Rakkaus johtaa Jumalan lapset yhteen. On siis kaksi valtakuntaa, Jumalan valtakunta ja sielun vihollisen valtakunta. Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, koska siellä ei ole Kristusta, siellä on vain epäuskoa. Pyhällä Hengellä on siis taivaan valtakunnan avaimet. Toisella päästetään katuvat ihmiset synneistään ja toisella sidotaan katumattomat ja tottelemattomat heidän väärään tilaansa, että he ymmärtäisivät tehdä parannuksen.

Raamatussa on Sana: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan,
niin kaikki tämä teille annetaan.”

Ylösnoustuaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Rauha olkoon teille! Niin kuin Isä Minut lähetti, niin myös Minä lähetän teidät.”

Ja kun Hän nämä sanonut oli, puhalsi Hän heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joilta te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” Joh.20: 21-23

Room. 1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta”: Tämä usko ei ole siis mitään opinnollista kirjanoppineisuutta, vaan syntyy uskosta uskoon.

Että tällaista...

Äänestä
  • Mehän olemme kristittyjä kaikki. Eli jumalan lapsia. Raamattu niin sanoo.
    Mikä tekee lestadiolaisuudesta juuri sen oikean uskonnon?
    Jos mitataan jollain maallisella määreellä (uskonnon ikä, jäsenmäärä) Se ei sitä ole.
    Ehkä se on juuri uskoa uskoonsa. Jokainen uskoo siihen mitä pitää oikeana.

    Totuushan on, että minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa... Jokaiselle meistä on lapsena opetettu käsitys omasta moraalista. Moraali on sellainen asia johon kukaan toinen ihminen ei voi vaikuttaa. Poikkeuksena ajat jolloi kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Silloin ihminen on heikko, ja alkaa ehkä kyseenalaistaa omia uskomuksiaan. Pappani kääntyi lestadiolaiseksi juuri ennen kuolemaansa samoin kuin hänen veljensä, joka oli huijari ja roisto.

    Näitä kahta tapausta lukuunottamatta en tiedä muita,jotka ovat kääntyneet lestadiolaiseksi, mutta tunnen useita ihmisiä, jotka ovat hylänneet vanhan uskonsa ja ostaneet television. Toisaalta nämä kyseiset henkilöt usein kuvittelevat, että nyt kun uskonto ei enää kiellä, kaikki kielletty pitää kokeilla.

    Äänestä

  • Heppu Normaali kirjoitti:

    Mehän olemme kristittyjä kaikki. Eli jumalan lapsia. Raamattu niin sanoo.
    Mikä tekee lestadiolaisuudesta juuri sen oikean uskonnon?
    Jos mitataan jollain maallisella määreellä (uskonnon ikä, jäsenmäärä) Se ei sitä ole.
    Ehkä se on juuri uskoa uskoonsa. Jokainen uskoo siihen mitä pitää oikeana.

    Totuushan on, että minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa... Jokaiselle meistä on lapsena opetettu käsitys omasta moraalista. Moraali on sellainen asia johon kukaan toinen ihminen ei voi vaikuttaa. Poikkeuksena ajat jolloi kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Silloin ihminen on heikko, ja alkaa ehkä kyseenalaistaa omia uskomuksiaan. Pappani kääntyi lestadiolaiseksi juuri ennen kuolemaansa samoin kuin hänen veljensä, joka oli huijari ja roisto.

    Näitä kahta tapausta lukuunottamatta en tiedä muita,jotka ovat kääntyneet lestadiolaiseksi, mutta tunnen useita ihmisiä, jotka ovat hylänneet vanhan uskonsa ja ostaneet television. Toisaalta nämä kyseiset henkilöt usein kuvittelevat, että nyt kun uskonto ei enää kiellä, kaikki kielletty pitää kokeilla.

    No eihän järjellä tarvi perustella, vaan raamatulla. Toki uskovaisia Jumaln lapsia on ollut niin kauan, kun ollut apostolit ja pyhä raamattu. Kun kertoo mitä uskoo, ja kuinka uskoo raamatun, niin sillon se on niin. Luopumusta tulee, mutta tiedän kyllä ihnisiä omakohtaisesti, jotka ovat kääntyneet VL: kin.

    Äänestä

  • Fakta kirjoitti:

    ...Jeesus ollut juutalainen? Mitenkä ihmeessä sitten lestadiolaiset ovat "lähimpänä Jumalaa", kuin Jumalan Poika - juutalainen????

    Äänestä

  • keukeu kirjoitti:

    Pelastus on kaikille kansoille.

    Room.9:8: Se on: ei ne ole Jumalan lapset, jotka lihan puolesta lapset ovat; mutta ne, jotka lupauksen lapset ovat, ne siemeneksi luetaan.

    28. "Sillä ei se ole Juudalainen, joka ulkonaisesti (Juudalainen) on: ei myös se ole ympärileikkaus, mikä ulkonaisessa lihassa tapahtuu;
    29. Mutta se on Juudalainen, joka sisällisesti salattu on, ja sydämen ympärileikkaus on ympärileikkaus, joka hengessä tapahtuu, ei puustavissa; jonka ylistys ei ole ihmisiltä, vaan Jumalalta".

    ...Jesse ollut lestadiolainenkaan... miksi VL:t silti ovat "muiden yläpuolella"? Moraalisesti? Aiheen otsikko on "Taivas ja helvetti". Eipä ole vastausta kuulunut siihen, että:
    "Mikä on lestadiolaisen perustelu siihen että Lestadiolainen menee taivaaseen ja kaikki muut ihmiset helvettiin?" Siis: MIKSI LESTAT, EIKÄ MUUT?? Vastaas tuohon, suoraan kiitos, ei mitään ...tanan raamatun katkelmia. Yksinkertaisesti: MIKSI??

    No jos te olette samoja Jumalan lapsia, niin miksi te olette muualla, väärässä hengellisyydessä, ja hajalla?

    Jumalan valtakuntia on raamatussa vain yksi (Ef.4:4-6). Ei niitä ole monessa paikkaa, sillä rakkaus Johtaa heidät yhteen. Ei Jumlan lapset riitele ja ole erillään. Heillä on yksimielisyys opissa ja elämässä (1.Kor.1:10; apt.2:42). Jumala tahtoo koota omansa yhteen. Vain Pyhän Hengen Papit voivat antaa syntejä anteeksi. Ei muut näin opeta.

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    vl-höpötystä. ei päätä eikä häntää.

    Äänestä

  • tuttua kirjoitti:

    vl-höpötystä. ei päätä eikä häntää.

    1. Mikä sä olet ja missä käyt tilaisuuksissa?

    2. Eikö raamatussa ole Pyhän hengen papit?

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    1. Mikä sä olet ja missä käyt tilaisuuksissa?

    2. Eikö raamatussa ole Pyhän hengen papit?

    On helppo arvostella toisia, kun kirjoitetaan anonyymina, eikä kerrota omaa "puljuansa"...

    Lars Leevi Lestadiuksen määrittelemä uskonto on vielä hyvin nuori. Taitaa helvetissä olla tungosta kun kaikki ennen häntä eläneet joutuivat sinne. Miten tämä selitetään? Toivoisin, että vastaus olisi ymmärrettävä eikä joitakin yksittäisiä lainauksia raamatusta. Tämä on asiallinen kysymys eikä mikään arvostelu.

    Äänestä

  • Viivi kirjoitti:

    No onhan sitä samaa uskoa ollut sitten apostoleista, ja raamatun jälkeisenä aikana...

    Matt.7:13. Menkäät ahtaasta portista sisälle; sillä se portti on lavia ja avara tie, joka vie kadotukseen, ja niitä on monta, jotka siitä sisälle menevät;
    14. Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.
    15. Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista, jotka teidän tykönne lammasten vaatteilla tulevat, mutta sisältä he ovat raatelevaiset sudet.
    16. Heidän hedelmistänsä te tunnette heidät: hakeeko joku viinamarjoja orjantappuroista, taikka fikunia ohdakkeista?

    Pyysin asiallista vastausta enkä raamatunlauseita, vaan enpä saanut. Tuo ei selvittänyt mitään.

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    1. Mikä sä olet ja missä käyt tilaisuuksissa?

    2. Eikö raamatussa ole Pyhän hengen papit?

    oikea uskovaisten joukko = ennenkuulumatonta hölynpölyä!

    Äänestä

  • Viivi kirjoitti:

    Pyysin asiallista vastausta enkä raamatunlauseita, vaan enpä saanut. Tuo ei selvittänyt mitään.

    kykene selittämään harhaoppejaan. he vain uskovat niihin.

    Äänestä

  • ainoa kirjoitti:

    oikea uskovaisten joukko = ennenkuulumatonta hölynpölyä!

    Missä muualla on Jumalan lapsia? Ja Miksi ne ovat muualla?

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    Missä muualla on Jumalan lapsia? Ja Miksi ne ovat muualla?

    pimein ymäpäri maailmaa. siksi koska sanomaa on käsketty viedä "kaikkeen maailmaan".

    Äänestä

  • pilvin kirjoitti:

    pimein ymäpäri maailmaa. siksi koska sanomaa on käsketty viedä "kaikkeen maailmaan".

    No niinhän niitä on...mutta niitä ei ole eriseurat.

    Heb.10:25. "Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän".

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    Missä muualla on Jumalan lapsia? Ja Miksi ne ovat muualla?

    Ne ovat varmaan muualla sen takia, että ne asuvat muualla eivätkä ole koskaan kuulleetkaan lestadiolaisuudesta.

    Äänestä

  • Viivi kirjoitti:

    Ne ovat varmaan muualla sen takia, että ne asuvat muualla eivätkä ole koskaan kuulleetkaan lestadiolaisuudesta.

    Onko ne siis opiltaan ja elämältään samoja vai onko ne eriseuroja?

    Koskaan, ette vastaa mihin puljuun itse kuulutte, jos kysyy?

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    kykene selittämään harhaoppejaan. he vain uskovat niihin.

    pystyvän selittämään sellaista, mitä ei ole.

    Harhaopin selittäminen on mahdotonta, koska sellaista ei ole. Usko perustuu Raamatuun ja Jumalan sanaan, mutta sinun tulkintasi on vain erilainen ja vain sillä perusteella sanot harhaopiksi.

    Äänestä

  • Viivi kirjoitti:

    Ne ovat varmaan muualla sen takia, että ne asuvat muualla eivätkä ole koskaan kuulleetkaan lestadiolaisuudesta.

    Jos luulee pelastuvansa sillä, että on lestadiolainen, niin pahemmin ei voi usko mennä pieleen.

    Sille tosiasialle ei myöskään mahda mitään, että uskovaiset, joita nimitetään lestadiolaisiksi uskovat pelastuvansa. Muitakin voi olla, mutta tuomio on Jumalan ja ihmienn ei näe kenenkään sydämeen.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Eipä ole sekän mun asia, mutta en kuiteskaan kaikenmaailman eriseuroihin luota...

    Eihän se lestoilta ole pois, jos he uskovat ettei Jumalan valtakunnan ulkopuolella ole pelastusta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heppu Normaali kirjoitti:

Mikä on lestadiolaisen perustelu siihen että Lestadiolainen menee taivaaseen ja kaikki muut ihmiset helvettiin?

Mielestäni on naurettavaa, että herra lestadius, jonka hengen perintöä koko uskonto on, laati säännön, että minä olen tuleva pelastumaan ja muut, jotka eivät minuun usko, joutuvat helvettiin! Lestadius taisi olla aika itsekeskeinen mies!

Tämä asia tuli esille, kun olin pieni poika ja olin leikkimässä serkuillani, jotka sattuivat olemaan lestadiolaisia. Siinä sitte serkkupoika alkaa selittään: "sinä et pääse taivaaseen, minä vain pääsen" kysyin serkulta että miksen? Se sano, että kysy vaikka meidän äitiltä.
Tästä on itselleni jäänyt ikävät muistot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu