Miten se on noitten "ilmaisten" OVI- karttojen toimivuus vanhoissa aparaateissa.
Minä ostin E-75 puhelimen sen tiedon varassa, kun näin Nokian sivuilta että siihenkin käy vaihtaa OVI-kartasto
Sainkin ladattua tarvittavan sotan ja kartat joita katsoin tarvitsevani lomareissulla Keskieurooppaan. Kokeillessani toimivuutta kotona Kokkolassa olin jopa riemastunut siitä miten hyvin toimi ääniohjauskin, kun asensin langattoman kuulokkeen moottoripyörän kypärään ja pidin puhelinta taskussa.
Mutta kun sitten lähdin matkaan, vaikeudet alkoivat Jyväskylän kohdalla. Osoittautui että olin pois kartalta, koska jostain syystä van ½ suomea, se länsiosa, tuli näkyviin.
Porvoossa sitten palastin kartalle, ja sieltä Vantaan lentoasemalle rilluttelin ilman pienintäkään ongelmaa ääniohjauksen varassa.
Keskieuroopassa sitten (johon onneksi tulin menneeksi lentäen) sama kenkkuilu jatkui. Wienissä jossa todella olisin tarvinnut karttapalvelua, toistui sama kuin Itäsuomessa, koko kaupunkia ei löytynyt ollenkaan muuta kuin oikein luonnosmaisessa mittakaavassa.
Slovakiassa taas, jonka eräässä pikkukaupungissa vietin viikon, kartta itsessään toimi, mutta mitään suunnistusoppastusta ajaen / kävellen ei tapahtunut, vaan ilmaantui viesti toisensa jälkeen joiden mukaan minun olisi pitänyt hyväksyä joku helevetin Nokian ja paikallisen firman välinen sopimus (ja maksaa siitä), sekä myös varoitus, että ulkomailla ollessa nettiavusteisen systeemin käyttö voi tulla kalliiksi koska se vaatii paljon datasiirtoa (se oli, Herra paratkoon, tiesossani jo kotimaassa tapahtuneiden yritys-erehdys-kokeilujen jälkeen joten ymmärsin varoa).
No kaiken kaikkiaan sain , monesti yli 10 min. kestävän odottelun jälkeen, toimimaan "näytä oma sijainti"-toiminnon, ja sillä sitten kapinetta kädessä pitäen sain jotenkuten suunnistettua sinne minne oli menossa (kunhan tiesi minne on menossa)
Mutta oli se sellaista tuhertamista että paperikarttakin olisi ajanut saman asian.
Miten siis on, olenko minä asennellut ne OVI-jutut sittenkin jotenkin väärin, vai eikö ne sittenkään ole täysin yhteensopivat noitten vanhempien nokialaisten kanssa?
Vai tapahtuuko tuollaista kaikissa puhelimissa? Entä miksi se jossain toimii ja jossain muualla ei ? Esmes satelliittiyhteys täällä kotona kokeillessani toimi aina perfect sen jälk. kun se oli ensin saatu. Mutta Slovakiassa katkeili tämän tuosta, ja riippumatta siitä oltiinko pääkaupungin katukuiluissa vai maaseudun avoimen taivaan alla.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Miten sait Nokian ilmaisen navigoinnin toimimaan sinun puhelimessasi, joka ei ole tuettujen listalla Nokian sivulla? http://www.nokia.fi/palvelut-ja-sovellukset/ovi-kartat/lataukset
No siinä missä ne tuetut laitteet on, on myös linkki "löydä ovikartat-sovellus muulle nokian laitteelle" ja sieltä sitten löytyy pitkänpitkä jono noita muita, joukossa E75, ja sillä saa asennettu softan. Kartttoja voikin sitten lisäillä vaikka suoraa kartastosta.
Siihen jonoon on kuulemma lisäilty tässä kevään mittaan puhelin toisensa jälkeen, voi olla että ohjelmia ei sittenkään ole tarpeeksi testattu.
Joten voi olla että vielä alkaa toimiinkin, ma olen ollut koko ajan kehityksen eturintamassa mitä tulee datajuttuihin, joten olen kyllä oppinut ymmärtämään lastentauteja.
Sitäpaitsi toraroin vähän itekki, E75:n mukana oli leasingissa (sonera) vuoden ilmainen paketti Nokia-kartat. ohjelmalle, jostga siis luovuin tahallani kun läksin kokeileen :s
Ne puhelimet tukevat kyllä Nokia ovi maps sovellusta mutta eivät sitä ilmaista navigointia. Ne ilmaisen navigoinnin tukevat laitteet on listattu siihen http://www.nokia.fi/palvelut-ja-sovellukset/ovi-kartat/lataukset sivulle.
Ps: Oletko päivittänyt puhelimesi ohjelmisto uudempaan? Jos et, niin näin se tapahtuu: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9171404
Onkos se näin, että jos yrittää asentaa jonkun toisen puhelimen karttaversiota puhelimeen, joka ei ole tuettu, niin asennus ei suostu asentamaan sitä? Minulla on tallessa E52:n karttaasennusversio, jonka sain asennettua kyllä laitteelleeni kun ei ollut minun puhelimelleni vielä omaa optimoitua versiota
Tota ma en usko enää mitään selityksiä mitä tulee Ovi-karttojen toimivuuteen E75:ssä.
Kävin tässä myyntipisteessäkin, ja siellä oleva myyntitykki väitti että minun koneeni navigointipalvelu toimii kotisuomessa, koska E75:n sopimukseen kuuluu 1 v ilmaiset kartat.
Mutta että ulkomailla sitten vaaditaan jotain lisäjärjestelyjä paikallisten operaattorien kautta, jotka järjestelyt maksavat sit vähän extraa.
Todellakin ne ilmaiset kartat luvattiin. Mutta vaihdoin Ovi-karttoihin, koska niillekin luvattiin tässä koneessa toimiva softa.
Myyntitykki kehotti sumplimaan tämän puhelimen pois ja ottamaan uuden siitä mallistosta mikä on Nokian nettisivuilla nähtävissä, johon varmasti luvataan toimiva Ovi.
Meinasin ryhtyä toimiin, mutta päätin kuitenkin kokeilla vielä yhtä juttua. Poistin sim-kortin laitteesta ja käynnistin GPS:n. Sehän lähti käyntiin aivan entiseen tapaan, ja navigointi pelasi ihan kuin ennenkin.
Jos nyt asia olisi niin kuin myyjä väitti, niin mikä lainalaisuuden perusteella minä saan tuon navigoinnin laitteeseen jolla ei ole yhteyttä operaattoriin, eikä siis minkäänlainen dataliikenne voi tulla kysymykseen?
Ja miks helkkarissa tämä ei toimi ulkomailla? Kaiken järjen mukaan tuo "ilmainen navigointi" ei voi olla sen kummosempi juttu kuin että Ovi kansio sisältää määrätyn softan joka automaattisesti soveltaa määrättyjä yksinkertaisia pelisääntöjä ajo- ja suunnistustilanteisiin, ja ammentaa niitä näkyville ja kuuluville tarpeen mukaan.
Tai ehkä se olisi toiminutkin ulkomailla ainakin siellä missä sain katukartat muuten näkyviin, ehkä hätäilin, enkä malttanut tutkia miten saisin operaattoria ja hintaa koskevan ilmoituksen kylmästi sivuutettua :(
Nyt vituttee kun olen kotona enkä pääse aivan heti testaamaan, josko se sittenkin toimisi ulkomailla. Kun ei pidä sim-korttia sisällä ollenkaan, poistuu teoreettinenkin mahdollisuus että joutuisi maksamaan joitakin naurettavia datamaksuja tiedonsiirrosta jonka tarpeellisuus ei ole minulle vieläkään valjennut.
Sillä satelliiteistahan tulee se tieto jonka mukaan paikannus ja reitin suunnittelu tulee niihin karttoihin mitkä on ladattu muistiin.
Yksi mitä olen vahvasti alkanut epäilemään, on, että E75een lataamani Ovikartastosofta ei olekaan loppuun saakka testattu, siis ei yksinkertaisesti tee puhelimesta ovi-yhtenesopivaa. Tätä epäilystä tukee sekin, että kaikki kartat eivät toistuvista yrityksistä huolimatta ota latautuakseen kunnolla. Esmes Suomi on kuin kahtaia jaettu, länsiosa toimii mutta itäosa ei.
Ja onko jostain itävihamielisyydestä kyse, kun Itävallan kartta ei ottanut toimiakseen, naapurin Sovakian kartta sensijaan tuli kaikkine yksityiskohtineen.
Mitä mahdat tarkoittaa "toisen puhelimen karttaversiolla", siis Nokian Ovi-sivustoilla löytyy luettelo pulelimista jotka ovat alunperin tuettuja, sekä samalta sivulat pitkä luettelo puhelimista jotka ovat tulleet tuetuiksi matkan varrella. Muihin en viitsisi edes kokeilla.
Olen ymmärtänyt tämän niin että on tarpeen työstää softaa kuhunkin puhelimeen sopivaksi. Ja ainakin minun puhelimeni (E75) kohdalla näyttää siltä että tuo työstäminen ei olekaan loppuun suoritettu.
Mutta tämmöistä näiden asioiden kanssa on ollut ainakin siitä saakka kun minä 20 v sitten aloin näitä harrastaa.
En minä ainakaan löytänyt tuota kännykkämallia siitä listasta...... muista listoista se saattaa löytyä, mutta siinä saattaa olla ovi kartat ilman ilmaista navigointia.
"En minä ainakaan löytänyt tuota kännykkämallia siitä listasta"
No sepä kumma. Älä etikkään jos et tartte sitä. Minä sen kuitenkin löysin ja asennettuani Ovi suitella puhelimeen huomasin että suite tunnisti mallin (kokeilin toistakin puhelinta piruuksissani, mutta tuli ilmoitus että "valitettavasti lataus ei onnistu, ehkä malli ei ole tuettu).
Nyt siis:
1. Minulla on Ovi-kartat puhelimessa PISTE
2 Mikä helkkarin ulkomaanihme se ILMAINEN NAVIGOINTI on, minulla tulee ajo-ohjeita sekä silmille että korville enkä maksa niistä penniäkään, mitä muuta tarvitaan jotta olisi ILMAINEN navigointi KYSYMYSMERKKI
Tuota noin, oletko JU1PP1 koskaan siis käyttänyt tiedonsiirtoa navigoinnin aikana? Kokeilin kerran itse vain ainoastaan sisäisen GPS:n avulla, ja ei oikein tahtonut millään saada yhteyttä satelliitteihin autossa. Mutta A-GPS:n ja verkkopaikannuksen kanssa kylläkin (mutta ne siirtävät dataa).
Eli jos et käyttänyt datansiirtoa navigoinnin aikana, etkä ladannut karttoja valmiiksi muistikortille, niin ei se puhelin voi näyttää mitään karttaa näytöllä, vain ne harvat paikat, mitkä on olleet alustavasti muistissa.
Mutta koska sinun E75 ei ole mainittuna siellä 'ilmaisten navigoinnin laitteiden' listassa, niin ei siihen sitten saa sellaista. Jos kokeilet asentaa jollekin muulle puhelimelle tarkoitetun karttaversion, niin sitten tulee kuulemma valitus että malli ei ole tuettu, eikä ilmaisen navigoinnin karttaa pysty asentaa. Mutta en ole varma, oliko aiemmissa ilmaisen navigoinnin kartoissa sitä puhelimen mallin tunnistusta, sillä minä pystyin asentaa E52:lle linkitetyn karttaohjelman. Omani tuli myöhemmin tuetuksi.
Minulla on tallessa tuo E52:n versio, minkä ei pitäisi huomioida sitä, mitä mallia puhelin on. Siksi sain sen kai asennettua. Mutta nyt ne on vissiin päivittänyt, että asennusvaiheessa tarkistetaan, onko malli oikea. Mutta sitä vanhempaa versiota voisit kokeilla, jos innostaa. Sama käyttöjärjestelmä, melkein samanlaiset muutenkin laitteet ominaisuuksiltaakin.
Itsekkin haukkasin kakkaa hommatessani ovi mapsin, yhtää lomaa en pilaa enää näitten nokioiden kanssa.
Mikä siinä ei toimi, eihän navigointiin kukaan nyt sokeana luota eikä saa luottaa vaikka olisi mikä gps.
Mielestäni E52 ja OviMaps toimivat hyvin. Opastuksetkin tulevat jo hyvissä ajoin ennen kääntymistä.
Jopa ryhmittymisistä ilmoitetaan, ei tosin aina. Kartat ovat yllättävän hyviä.
Nokia ei ajata turhan pienille kinttupoluille oikomis innossaan niin kuin monet navigaattorit tekevät.
Mielestäni tuo ilmainen navigointi toimii paremmin kuin monissa varsinaisissa navigaattoreissa.