Aurinkopaneeli

Aion asentaa moottoriveneeni katolle kiinteästi aurinkopaneelin. Veneessä on kaksi 110 Ah:n akkua, jääkaappi ja muut tavanomaiset laitteet, mutta ei televisiota eikä mikroaaltouunia. Maasähkö on. Paneeleita näkyy olevan ainakin kahdenlaisia (mono, poly). Kumpikohan näistä olisi se parempi? Entä teho? Niin tehokas kuin mahdollistako, 125W? Mistä kannattaisi hankkia? Myönnän heti, että paneeli olisi lähinnä mukavuustekijä; akut olisivat aina täynnä, jääkaappi koko ajan päällä ja satamissa en olisi riippuvainen maasähköstä.
5749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nuo poly-tyyppiset (multi-crystalline silicon cells) aurinkopanelit lienevät tehokkaampia ainakin pilvisellä säällä. Näin olen mainospuheista ymmärtänyt. Kyoceran moduulit Englannista tilattuina tuntuivat köyhän tee-se-itse-miehen budjetille houkutteleviltä viime talvena. Käytännön kokemusta minulla ei vielä ole.

Teho on sidoksissa pinta-alaan, joten asennuspaikka vaikuttaa siihen, miten iso kannattaa hankkia. Säätimelläkin on vaikutusta saavutettuun tehoon ja systeemin kokonaishintaan. Säätimiä on eri tyyppisiä.

Joustaviakin paneeleja on. Sellainen voisi olla kätevä, jos sopivaa asennuspaikkaa kovalle moduulille ei ole. Tehot joustavissa näyttävät olevan pienempiä ja hinnat kovempia.

Onko jääkaappisi kompressorityyppinen? Toisaalta luulisi moottoriveneessä sähkön riittävän kompressorijääkaapille ilman paneliakin, jos hupiakut lataa silloin tällöin maasähköllä täyteen. Itselläni on purkkari.

Äänestä
  • Säätimiä löytyy kahdelle akulle tarkoitettuja, ostin (vahingossa) sellaisen saksan ebaystä. Siinä säädin valitsee itse kumpaa akkua lataa.

    Napsin maxpoweria sanotaan hyväksi, mutta ainakin sähköiset komponentit sen sisällä ovat aatamin ajalta.

    Äänestä

  • 9 kirjoitti:

    Säätimiä löytyy kahdelle akulle tarkoitettuja, ostin (vahingossa) sellaisen saksan ebaystä. Siinä säädin valitsee itse kumpaa akkua lataa.

    Napsin maxpoweria sanotaan hyväksi, mutta ainakin sähköiset komponentit sen sisällä ovat aatamin ajalta.

    NAPS:n paneeli ja Maxpower-säädin vaikuttavat laadukkailta netin perusteella, mutta onko näin? Toisaalta ei tässä mitään maailman parasta ja ikuista olla hakemassa. Kiinnostava laite tuo ebaysta hankkimasi.

    "Samaa miettinyt", en ole käynyt veneellä katsomassa, onko jääkaappi kompressorityyppinen. Luulisin, että on. Ainakin se on melko uusi eli pari vuotta vanha.

    Äänestä

  • Tulentallaaja kirjoitti:

    Paneelin tuotto hukkuu siihen säätimeen.
    Kaikkia mainospuheita toki on mutta...
    Hanki paneeli josta irtoaa mahdollisimman vähän voltteja (kaikista lähtee vähintään se 18V joka tapauksessa) ja mahdollisimman paljon ampeereita. Äläkä pelkästää sokeasti tuijota niitä ilmoitettuja Watteja. (W=V*A) Ampeereilla niitä akkuja ladataan.
    Mieti myös paljonko saisit veneeseesi lisää akkuarsenaalia tuon paneelin säätäjän hinnalla...
    300Ah akustolla pyörittelee kompurakaappia kauemmin kuin sillä aurinkopaneelin 2A/4h päivässä latausteholla.

    Äänestä

  • wattipää kirjoitti:

    ... ja esim. täältä lisää, jos jotakuta kiinnostaa

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/3132296

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tulentallaaja kirjoitti:

Aion asentaa moottoriveneeni katolle kiinteästi aurinkopaneelin. Veneessä on kaksi 110 Ah:n akkua, jääkaappi ja muut tavanomaiset laitteet, mutta ei televisiota eikä mikroaaltouunia. Maasähkö on. Paneeleita näkyy olevan ainakin kahdenlaisia (mono, poly). Kumpikohan näistä olisi se parempi? Entä teho? Niin tehokas kuin mahdollistako, 125W? Mistä kannattaisi hankkia? Myönnän heti, että paneeli olisi lähinnä mukavuustekijä; akut olisivat aina täynnä, jääkaappi koko ajan päällä ja satamissa en olisi riippuvainen maasähköstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu