Mopin palstalla

Jemima kirjoitti:

""Aleksanteri:

"En halua puolustella "puoskarisielunhoitoa", mutta minusta tuntuu kummalliselta, jos ihmiset tosiaan antavat jonkun puoskarisielunhoitajan vaikuttaa itseensä."

Joko olet kovasti kylmähermoinen kaveri tai sitten et tiedä mistä puhut. Yleensä hoitotilanteet ovat sellaisia, joissa puhuttelijoita on reippaasti enempi kuin puhuteltavia. Luku voi olla 10-1, 15-1, 10-2 jne. Puhuteltavan täytyy olla siinä tilanteessa kovasti vankalla pohjalla asiansa kanssa. Ja kun vastassa on porukka, jolla on taito saada valkoinen näyttämään mustalta vaikka ja kuinkakin viisaan silmissä, niin johan on kumma jos siinä ei nujerru, vaikka ois koittanut hyvin varustautuakkin. Esim. 70-luvulla kun hoitajat eivät osanneet vastata hoidettavan perusteluihin/selityksiin, he alkoivat yhteen ääneen huutamaan "voi kauhia" ja "on se pimmee" ja joskus he vielä nauroivat porukalla ilkeesti perään. Yritäppä nyt siinä sitten olla niin, ettei heidän sanansa ja ivailunsa vaikuttaisi ja satuttaisi.""

Jokin on häirinnyt minua jo kauan tuossa Jemiman ja kumppaneitten suhtautumisessa hengelliseen väkivaltaan. Selitetään vain, miten asiat KÄYTÄNNÖSSÄ ovat, ja ajatellaan, että juttu ratkeaa siten, että kielletään hengellisen väkivallan käyttö.
Eihän se noin mene. Tuohan on sama kuin jos alkoholistille vain kannettaisiin viinaa, koska hän haluaa sitä. Oikea tapa olisi yrittää auttaa häntä pääsemään irti riippuvuudestaan.

Tuossa ko. suhtautumisessa häiritsee se, että nähdään yksipuolisesti vain hoitajat syyllisinä. Tottakai he ovat syyllisiä, mutta eivät pelkästään he. Myös uhrit ovat syyllisiä siinä mielessä, että he eivät kanna vastuuta itsestään, uskostaan ja elämästään, vaan jättäytyvät toisten ihmisten armoille. Se on syntiä. Siinä ihminen turvaa enemmän ihmisiin kuin Jumalaan.

Vanhoillislestadiolaisuus kasvattaa jäsenensä turvaamaan ennenkaikkea ihmisiin (=seurakuntaan), eikä ole veeällien oma syy, jos he ovat sellaisiksi jääneet. Siinä mielessä he ovat tietysti syyttömiä.
Mutta. Tuntuu kuin ajateltaisiin, että täytyy saada vain elää rauhassa ja passiivisena yhteisönsä kantamana ilman omaa vastuuta, ja tämä olotila turvataan sillä, että hengellisen väkivallan käyttö kielletään. Tuo on sitä viinan kantamista alkoholistille.

Periaate ja ihanne olisi mielestäni se, että jokaisella olisi oikeasti omakohtainen usko, jonka takana hän seisoisi, kävi miten kävi.
Tuohon useimmilla vanhoillislestadiolaisilla on varmasti pitkä matka, mutta ei siihen pääsemistä edistä se, että yritetään vain kieltää ilkeät temput ja ihmiset voivat jäädä rauhassa passiivisiksi.
1123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

väkivaltahoidosta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu