Raskasta aikaa

Olen 23-vuotias nainen ja mitä luultavemmin kärsin paniikkihäiriöistä. Oireet alkoivat noin 17-vuotiaana ammattikoulussa, jossa sitten kävin juttelemassa koulupsykologin kanssa ja hän ohjasi minut nuorille tarkoitettuun keskukseen, jossa voi keskustella erilaisista asioista ja siellä psykologi arveli minulla olevan paniikkihäiriö.

En ole koskaan jännittänyt esiintymistä (itse asiassa rakastanut olla esillä luokan edessä ja lavalla ja nyt opiskelenkin teatterialaa) mutta olen jännittänyt sosiaalisia tilanteita hyvin paljon. Silloin 17-vuotiaana en uskaltanut yksin pankkiin, postiin, kauppaan, tien ylittäminen oli vaikeaa, jos vieressä oli vuoroaan odottavia autoja. Liikuin mieluusti pyörällä, että pääsin tilanteista ikään kuin nopeasti pois. No sitten oireet lievittyivät ja elelin suht´koht normielämää, kunnes noin ehkä puoli toista vuotta sitten oireet palasivat ja tällä kertaa raskaampina kuin nuoruudessa.

Alkoi tulla epätodellisuuden tunnetta, siis sitä, etten ole tässä vaan muualla, samoin muistikatkoksia, en ollut varma, että olenko ollut tänään koulussa vai en. Kaupungilla en kyennyt enää muistamaan, että mihin olin menossa tai mitä hakemassa. Niimpä olen alkanut välttämään tiettyjä tilanteita, en koskaan mene ostoksille tai ystävieni kanssa kahville, jos tiedän, että kaupungilla on paljon ihmisiä samaan aikaan. Pelkään välillä olla töissä ja ahdistun todella suunnattomasti kaupassa käynnistä. Sitten kun olen voittanut pelkoni ja pakottanut itseni kauppaan ja selvinnyt hengissä niin olen kuin maailmanvaltias, herranen aika, onnittelen itseäni asiasta, joita muut normaalit ihmiset tekevät joka päivä.

Kaikista pahimpia kuitenkin ovat ne hetket, kun en ole "tässä maailmassa" ja olo on omituinen. En oikein kuule mitään, enkä varsinkaan muista, jos joku minulle jotain sanoo. Sitten saatan yht´äkkiä ihmetellä hirmuisesti vaikkapa ulko-ovea, ihan kuin en olisi nähnyt ulko-oveamme aikaisemmin. Tämä on oikeasti helvetin raskasta ja pelkään, että menetän ihmissuhteeni tämän takia, mutta kun en oikein osaa hakea apuakaan, kun pelottaa.

Onko tästä ulospääsyä? Onku kukaan parantunut, vai olenko tälläinen ikuisesti? MITÄ TEEN? AUTTAKAA MINUA!
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni oli vaikea paniikkihäiriö. Noin 10-15 kohtausta kuukaudessa pahimmillaan. Sitä kesti noin muutaman vuoden ajan, nyt ei ole enää haitannut elämääni. Kyllä siitä eroon voi päästä :)

Muistikatkokset eivät taida kuitenkaan tähän sairauteen kuulua. Kannattaisi ehkä käydä niiden suhteen tarkistuttamassa asia neurologilla.

Paniikkihäiriötä voi hoitaa pääasiassa kahdella tavalla:

1) Lääkket
2) Terapia

Lääkkeistä löytyvät vaihtoehdot ovat SSRI ("masennuslääkkeet"), neuroleptit ("psykoosilääkkeet") ja bentsodiatsepiinit eli rauhoittavat. Jotkut näistä hyötyvät, toiset eivät. Kaikilla niillä on myös monia ikäviä (joskus pysyväksikin jääviä) haittavaikutuksia. Bentsodiatsepiinit satunnaisessa käytössä ovat mielestäni paras vaihtoehto (muita joutuu syömään päivittäin, usein väh. vuoden kerrallaan).

Terapia ei lääkkeiden tavoin yritä piilottaa oireita vaan poistaa alkuperäisiä syitä. Kelan tukemaan psykoterapiaan voi päästä kun saa psykiatrilta b-lausunnon, kun hoitosuhde (alkaa ensimmäisestä käynnistä) on kestänyt kolme kuukautta ja kun ongelmasta on haittaa työn teolle tai opiskelulle. Terapiassa käydään 1-2 kertaa viikossa vuoden ajan. Se siis vaatii paljon sitoutumista. Kuluja jää usein itselle maksettavaksi 0-10€ per käynti (kelan osuus käynnin hinnasta on jotakin 50€ hujakoilla, muistaakseni). Itselläni esim. oli 6€ / käynti * 8 = 48€ / kk. Terapeutti on etsittävä itse, mutta psykiatrilta usein saa listan henkilöistä, joille voi soitella.

Kilpirauhasen vajaatoiminta (vai liika?) voi muuten aiheuttaa samankaltaisia oireita kun paniikkihäiriössä on. Useimmiten sen toiminta tarkastetaan simppelillä verikokeella, mutta joillakin paikkakunnilla ei jostakin syystä tätä kuitenkaan aina tehdä. Kannattaa siis sitä vaatia, jos ei ole jo tehty.

Äänestä
  • voit muuten jättää sähköpostiosoitteesi (tai ehkä kannattaa tehdä itseasiassa uusi, jos sen tänne jätät) jos haluat jutella lisää asioista esim. messengerin tms. välityksellä.

    Äänestä

Ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö aiheutuvat useimmiten kofeiinin päivittäiskäytöstä, jonka yhteydessä kehoon kertyy kofeiinin aktiivisia aineenvaihduntatuotteita virtsahappomuodossa. Hoitona on näiden happojen neutralointi ruokavaliolla ja emäksisillä mineraaleilla, sekä tarvittaessa munuaisten toiminnan tehostaminen sen verisuonia rentouttavalla lääkityksellä. Oireet helpottavat hyvin nopeasti, kolme päivää on keskimääräinen paranemisaika.

Mielialalääkkeet ovat pelkkää puoskarointia, eikä terapia poista myrkkyjä kehosta.

http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keissa kirjoitti:

Olen 23-vuotias nainen ja mitä luultavemmin kärsin paniikkihäiriöistä. Oireet alkoivat noin 17-vuotiaana ammattikoulussa, jossa sitten kävin juttelemassa koulupsykologin kanssa ja hän ohjasi minut nuorille tarkoitettuun keskukseen, jossa voi keskustella erilaisista asioista ja siellä psykologi arveli minulla olevan paniikkihäiriö.

En ole koskaan jännittänyt esiintymistä (itse asiassa rakastanut olla esillä luokan edessä ja lavalla ja nyt opiskelenkin teatterialaa) mutta olen jännittänyt sosiaalisia tilanteita hyvin paljon. Silloin 17-vuotiaana en uskaltanut yksin pankkiin, postiin, kauppaan, tien ylittäminen oli vaikeaa, jos vieressä oli vuoroaan odottavia autoja. Liikuin mieluusti pyörällä, että pääsin tilanteista ikään kuin nopeasti pois. No sitten oireet lievittyivät ja elelin suht´koht normielämää, kunnes noin ehkä puoli toista vuotta sitten oireet palasivat ja tällä kertaa raskaampina kuin nuoruudessa.

Alkoi tulla epätodellisuuden tunnetta, siis sitä, etten ole tässä vaan muualla, samoin muistikatkoksia, en ollut varma, että olenko ollut tänään koulussa vai en. Kaupungilla en kyennyt enää muistamaan, että mihin olin menossa tai mitä hakemassa. Niimpä olen alkanut välttämään tiettyjä tilanteita, en koskaan mene ostoksille tai ystävieni kanssa kahville, jos tiedän, että kaupungilla on paljon ihmisiä samaan aikaan. Pelkään välillä olla töissä ja ahdistun todella suunnattomasti kaupassa käynnistä. Sitten kun olen voittanut pelkoni ja pakottanut itseni kauppaan ja selvinnyt hengissä niin olen kuin maailmanvaltias, herranen aika, onnittelen itseäni asiasta, joita muut normaalit ihmiset tekevät joka päivä.

Kaikista pahimpia kuitenkin ovat ne hetket, kun en ole "tässä maailmassa" ja olo on omituinen. En oikein kuule mitään, enkä varsinkaan muista, jos joku minulle jotain sanoo. Sitten saatan yht´äkkiä ihmetellä hirmuisesti vaikkapa ulko-ovea, ihan kuin en olisi nähnyt ulko-oveamme aikaisemmin. Tämä on oikeasti helvetin raskasta ja pelkään, että menetän ihmissuhteeni tämän takia, mutta kun en oikein osaa hakea apuakaan, kun pelottaa.

Onko tästä ulospääsyä? Onku kukaan parantunut, vai olenko tälläinen ikuisesti? MITÄ TEEN? AUTTAKAA MINUA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu