Anoreksiasta parantuneet/parantumaan päin olevat, miten juttunne alkoi ja miten saitte sen päättymään/olette saamassa päättymään? Pituutenne, ja paino alimmillaan? Paljonko painosi on nyt?
Jos tiedät muita mittoja (rin. ymp, vy, la, reisi), kerro mittasi alimmillaan & tämän hetkiset.
Itse (2 vuoden) jälkeen tajusin mitä teen. Tajusin että se ei ollut enää oikein. Jatkuvasti huomauteltiin syömisistä jne. En jaksanut enään sitä rääkkäystä. Otin yhteyttä, ja kaikki oli pikku hiljaa ennallaan. Kului vuosi, kun ihannemitat oli saavutettu. Nyt elän onnellisesti 160 cm/55 kg, rinnanympärys 75 cm, vyötärö 68 cm, lantio 88 cm ja reisi 53 cm. En ole katunut hetkeäkään parantumista. Nyt näytän terveeltä.
Onnea muillekkin! (:
Jos tiedät muita mittoja (rin. ymp, vy, la, reisi), kerro mittasi alimmillaan & tämän hetkiset.
Itse (2 vuoden) jälkeen tajusin mitä teen. Tajusin että se ei ollut enää oikein. Jatkuvasti huomauteltiin syömisistä jne. En jaksanut enään sitä rääkkäystä. Otin yhteyttä, ja kaikki oli pikku hiljaa ennallaan. Kului vuosi, kun ihannemitat oli saavutettu. Nyt elän onnellisesti 160 cm/55 kg, rinnanympärys 75 cm, vyötärö 68 cm, lantio 88 cm ja reisi 53 cm. En ole katunut hetkeäkään parantumista. Nyt näytän terveeltä.
Onnea muillekkin! (:
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen parantumaan päin. :) Blogini löytyy täältä: http://jazzy-andallthatjazz.blogspot.com/
Aion parantua, koska sairaus vie liikaa tilaa elämäni mielettömimmältä jutulta: tanssilta. En ikinä tule olemaan niin hyvä tanssija kuin olisi mahdollista, jos peikko on ikuisesti mielessäni ja ruumiissani. Olen onnekkaassa asemassa moniin muihin nähden, koska paranemiseeni on niin voimakas vaikutin! (Kolikon kääntöpuolella sitten alan ulkonäköpaineet ja -oletukset, naisvaltaisuus, kilpailu työpaikoista, taipumus perfektionismiin, peilikeskeisyys yms.)
Parannun yksin; ilman ulkopuolista apua. Olen pienestä keskosvauvasta asti ollut itsenäinen, omatoiminen ja -päinen tapaus. En tarvitse enkä halua ketään kertomaan miten parantuminen tehdään oikein. Tai no, se joku ulkopuolinen vain kehottaisi minua "kuuntelemaan omaa kehoani", "antamaan itselleni aikaa" jne. Toisaalta mahdollista on, että jos masennus ei väisty syömisen normalisoitumisen kanssa, voi olla että tarvitsen lääke-apua. Ainakin hetkeksi aikaa.
Olin pienimmilläni vähän päälle 44kg, nyt olen 47-48kg (164cm). Olen vaiheessa, jossa vatsani on Turvonnut (isolla T:llä, kyllä vain), ja pelkään, että repsahdan sairauden puolelle, koska oma kuva etoo aika rankasti näinä päivinä! Kuinka nopeasti sinä parantunut_ pääsit turvotuksesta eroon? Tuliko sinulle muita fyysisiä "oireita" normaalista syömisestä? Alussa ruoan "ahmiminen" on kai normaalia.. Tai siis se, että syö yli kulutuksensa. Keho pyrkii normaalitilaan. Se on rankkaa. :(
Sairastuin keväällä 2007. Parantuminen alkoi vuosi sitten. Se on tosin ollut hidasta, mutta olen silti saanut joitain kiloja lisää.
Alimmillaan paino 35 kg (Pituus 163cm) ja nyk. paino noin 40 kg. Parantumiseen auttoivan perheen ja yhtävien tuki ja halu takaisin normaaliin elämään. Thank good, asun Espoossa, joten hoitoon nopeasti ja hoito on ollut hyvää. Terapia on myös auttanut. Ja tällähetkellä motivaatiota nostaa luvattu ulkomaanmatka ja pelotuksena tieto alkaneesta osteoporoosista.
http://anawithlifestyle.webs.com/jrjestyssnnt.htm
Olen tällä hetkellä 24 vuotias, paino ja pituus 163/58. Olen entinen wannabee anorektikko. Parantuminen alkoi kun tajusin, että tämä juttu ei toimi, siis laihduttaminen niin, ettei syö mitään. Ja en ollut edes ylipainoinen, bmi n.21. Siitä seurasi vain hirveä ilta ahmiminen koulun jälkeen ja turvotus, kun yritin olla syömättä koko päivän korjatakseni edellisen illan valtavan ahmimisen. Kierre oli valmis.
Jossain vaiheessa rupesin ajattelemaan, että h*vetti soikoon, tämä ei ole oikein, EIKÄ TOIMI. Yritetty oli niin monta vuotta. Luin hirveästi oikea oppisesta syömisestä ja väänsin vaan aamupalapuuroa naamariin, vaikka illan ruoat vielä mahassa. Ajattelin koko ajan, että tänään syön hyvin, olen sen ansainnut! Siis laatua.
Pikkuhiljaa olin paremmassa kunnossa henkisesti ja fyysisesti. Vieläkin joskus kun olen syönyt paljon, esim. pitsa ja leffa ilta, niin ajatus hiipii mieleen, että nyt täytyy seuraavana päivänä laihduttaa, että mukamas olisin lihava. Onneksi järki tulee mukaan jossain vaiheessa taas.
Jatkuva laihduttaminen ja epäonnistuminen vain masensi minua ja söi itsetuntoani entistä enemmän. Nyt tykkään itsestäni, vaikka en olekaan luiseva, olen nainen.
Syksyllä 2009 alkoi lievä anoreksia kun olin omasta mielestäni LÄSKI silloin olin 156/52 ja uuden harrastuksen rinnalla kiloja tippu 2. No enempää en saanu tiputettui. No sitte meni kevät lukukaus jotenki en ees ajatellu laihduttamista. Oli sit ulkomaan matka ja pääsin lihomaan ja oikeen kunnolla 159/57, no kun ulkomailta päästiin niin vaa'alle menin heti ja järkytyin. Nyt kesä loma on lopuillaan ja tän hetkiset mitat on 164/49 eli alimmillaan koko vuonna ja nyt en jaksais/haluas koko anoreksiaa hauluan eroon siitä mut ei onnistu): Paras kaveri on ainoa joka tietää ja haluaa että parannun sillä se kerto et ei voi elää ilman mua.