Kysyisin

Vieläkö vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä opetetaan ja uskotaan yhä että vain heidän seurakunnassaan pelastuu?Vai onko niin että näin opetetaan mutta yksilöt uskovat muissakin seurakunnissa olevan Jumalan lapsia?
Itse olen syntynyt ja kasvanut eri seurakuntien keskellä.Äiti oli ortodoksi,isä luterilainen,naapurissa oli helluntailaisia,ystävinäni on ollut adventisteja ja vapaakirkollisia.Joka puolella olen löytänyt vilpitöntä yhteistä uskoa ja yhteiseen rukoukseen on käyty yli seurakuntarajojen.Aina on kuitenkin tuntunut toisen kristityn tavatessaan kuin olisi tavannut vanhan tutun vaikka seurakunta olisikin itselle vieras.
Toisaalta useimmat yhteisöt uskovat olevansa oikeauskoisimpia,ortodoksit,adventistit,helluntailaiset...
On kuitenkin aina ihanaa tavata vilpitön Jumalan lapsi joka rakastaa sydämestään Jeesusta,opilliset erimielisyydet häviävät,ei niitä todellisuudessa ole.
4125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jeesuksessa Kristuksessa olemme yhtä, olemme sitten mitä uskonsuuntaa tahansa, koska samaa paimenta seuraamme ja Hänen ( ei suuntienmukaista ) ääntänsä kuulemme ja noudatamme. SIUNAUSTA SINULLE!

Äänestä
  • Siunausta myöskin sinulle ja kantakoon Kristuksen armo sinut perille asti.

    Äänestä

VOI RISTUS MITÄ PASKAA!!!

Äänestä
  • sitä itseltäsi!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


En ummarra kirjoitti:

Vieläkö vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä opetetaan ja uskotaan yhä että vain heidän seurakunnassaan pelastuu?Vai onko niin että näin opetetaan mutta yksilöt uskovat muissakin seurakunnissa olevan Jumalan lapsia?
Itse olen syntynyt ja kasvanut eri seurakuntien keskellä.Äiti oli ortodoksi,isä luterilainen,naapurissa oli helluntailaisia,ystävinäni on ollut adventisteja ja vapaakirkollisia.Joka puolella olen löytänyt vilpitöntä yhteistä uskoa ja yhteiseen rukoukseen on käyty yli seurakuntarajojen.Aina on kuitenkin tuntunut toisen kristityn tavatessaan kuin olisi tavannut vanhan tutun vaikka seurakunta olisikin itselle vieras.
Toisaalta useimmat yhteisöt uskovat olevansa oikeauskoisimpia,ortodoksit,adventistit,helluntailaiset...
On kuitenkin aina ihanaa tavata vilpitön Jumalan lapsi joka rakastaa sydämestään Jeesusta,opilliset erimielisyydet häviävät,ei niitä todellisuudessa ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu