Odotan

meidän tapaamista. Toivon, että voidaan aloittaa ihan puhtaalta pöydältä tutustuminen. Mulle olet ihan täysin, tai ainakin lähes täysin, "sika säkissä". Täältä palstoilta olen jotain yrittänyt arvailla, mutta oikeastaan toivon, että tutustuttaisiin enemmän sähköposteissa ja sitten kun tavataan. Voi olla että tiedät musta enemmän kuin minä susta, ja oikeastaan hyvä niin. Et ehkä sitten lennä pe*siilles kun mut näet :))

En enää paljoa kirjottele täällä palstoilla. Luen näitä kyllä mutta en välttämättä tai todennäköisesti tunnista sun tekstejäsi täältä. Ethän siis odota, että vastaisin tai loukkaannu, jos vahingossa vastaankin jollekin toiselle kun luulen sinuksi. Voi olla, että tästä lähtien teen vain omia aloituksia tai vastailen vain jotain yleisellä tasolla olevaa. Ei ainakaan tule virheellisiä käsityksiä sitten.

En nyt mitään suuria rakkaudentunnustuksia tähän voi laittaa. Mehän ollaan kuitenkin vieraita toisillemme vielä ja haluan olla rehellinen. Innoissani kuitenkin olen ja mielenkiinnolla odotan meidän tapaamista ja tulevaa yleensäkin.

Hyvää yötä! Toivottavasti sulla on kaikki hyvin.

T
7800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä leiki tulella, äläkä maalaa tähtiä taivaalle. Ja muista minua silloin kun on valkea suvinen yö:) Hyvää loppuyötä.

Äänestä

Hieno kirjoitus. Jos teidän on tarkoitettu yhteen, niin te tulette vielä tapaamaan ja rakastumaan.
Mun ihastus (siis mies) oli kanssa T, onneksi syksyn myötä kai tunteet viilenee, toivottavasti. Hieno mies hän silti on.

Äänestä

siis kirjoitat naiselle vaikka ette ole koskaan edes nähneet?
Kuvat voi kuule valehdella paljon

Äänestä
  • tässä kuvista on mitään puhunut?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    tässä kuvista on mitään puhunut?

    toi "toivottavasti et lennä persiilles kun näet mut" eli ette ole vielä edes nähneet????
    Aika ristiriitaista, eikö?

    Äänestä

tapaamista on odotella, kun se meidän tapaaminen näyttää aika toivottomalta.
mutta toivottavasti vielä joskus nähtäisiin, koska kyllä haluaisin sinuun tutustua ja ihan puhtaalta pöydältä.

Kaikki on ihan ok, toivottavasti sinulla myös.

Äänestä

Kenelle viestisi menee? S ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


~ kirjoitti:

meidän tapaamista. Toivon, että voidaan aloittaa ihan puhtaalta pöydältä tutustuminen. Mulle olet ihan täysin, tai ainakin lähes täysin, "sika säkissä". Täältä palstoilta olen jotain yrittänyt arvailla, mutta oikeastaan toivon, että tutustuttaisiin enemmän sähköposteissa ja sitten kun tavataan. Voi olla että tiedät musta enemmän kuin minä susta, ja oikeastaan hyvä niin. Et ehkä sitten lennä pe*siilles kun mut näet :))

En enää paljoa kirjottele täällä palstoilla. Luen näitä kyllä mutta en välttämättä tai todennäköisesti tunnista sun tekstejäsi täältä. Ethän siis odota, että vastaisin tai loukkaannu, jos vahingossa vastaankin jollekin toiselle kun luulen sinuksi. Voi olla, että tästä lähtien teen vain omia aloituksia tai vastailen vain jotain yleisellä tasolla olevaa. Ei ainakaan tule virheellisiä käsityksiä sitten.

En nyt mitään suuria rakkaudentunnustuksia tähän voi laittaa. Mehän ollaan kuitenkin vieraita toisillemme vielä ja haluan olla rehellinen. Innoissani kuitenkin olen ja mielenkiinnolla odotan meidän tapaamista ja tulevaa yleensäkin.

Hyvää yötä! Toivottavasti sulla on kaikki hyvin.

T

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu